Neurokirurgiprofessori Herbert Olivecronan artikkelista (1940) juontuvaa

Suomen Lääkärikunta sai  aikakauden  parhainta  neurokirurgista ohjeita  pahana aikana 1940 sotavammojen hoitoon Ruotsin Lääkäriliitosta.
HANDLEDNING I FÖRSVARSMEDICIN II. Till Finlands läkare från Sveriges Läkarförbund.( Kirja  kuului isäni veljen, keuhkolääkärin,  kirjastoon).
Tästä  katsoin tänään pään  ampumavammoista (skottskador, gunshot wounds, Geschosswunde) , Vulnus sclopetarium cerebri)   koska nyt näyttää siltä että ne taas aktivoituvat  tuossa  Lähi-idän  rintamien eri sodissa ja muutenkin islamirintamilla mantereelta toiselle  ja myös  Ukrainassa.

 Tilastot mitä  Olivecronan artikkelin  vammoista taulukoissa  mainitaan on perustuu I Maailmansodan vammojen luokitteluun (Cushingin luokittelu 1918)
 Kirjahan oli kirjoitettu ennen kuin statistiikka sotavammoista oli edes tehty II maailmansodan uhreista.
CUSHING`s CLASSIFICATION of PENETRATING BRAIN INJURY
Tästä asiasta  nettilinkki: https://www.thieme.com/media/samples/pubid1156873153.pdf
Myös:  http://www.neurokirurgia.fi/fi/etusivu/?id=2

Mitä tällaisessa sotakirugian  käsikirjassa 1940  oikein  on sisältönä ?

 Sivuja on 384  tässä  toisessa osassa.
Kirjoitan sisällön esiin:

Krigskirurgiens grunder av Torsten Rietz ( ledamot i krigsberedskapskommitte) (ss 8- 71)

Organisation
Arbetet på förbandsplatser och sjukhus
Transsporter
De moderna stridsvapnen
Sårskadornas allmänna utseende
Översikt av statistiken
Allämänna principer av sårbehandlingen
Förband
Instrument och sterilisering
Krigsskadornas inverkan på organismen i desss helhet

1. Shock
2. Blodning
3. Blodöverföring
4. Infektion
5. Stelkramp
6. Gasbrand

Förfrysning
Brännskador

Behandlingen av skador å olika kroppsdelar

Extremitetskador

1. Ledskador
2. Kärlskador
3. Nervskador

Huvudets skador

1. Käkskador
2. Öronskador
3. Ögonskador

HalsskadorRyggrads-och ryggmärgsskador
Thoraxskador
Bukskador

Några synpunkter på operationsarbetet
Litteratur

( Kaikki yll oleva on näitä perusteita: RIETZ Torsten. Krigskirurgiens grunder)
Jokaisesta ongelma-alueesta kirjassa  seuraa sitten  asiaa ykityiskohtaisemmin selventävä artikkeli  seuraavasti: :

HINRICSSON H. Om projektilverkan ur medicinska synpunkter.
http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/11035895809447232?journalCode=sgff19
LINDGREN Stig. Handledning i kirurgiska bedövningsmetoder.
HULTÈN O. Narkos och anästesi under fältförhållanden.
STRÖMBECK J.P. Sårbehandling i krig.
HULTÈN O. Om brännskador.
PALMER Ivar. Om extremiteternas skottfrakturer och ledgångarnas skottskador.
SILFVERSKIÖLD Nils. Det praktiskt väsentligaste vid amputationer.
OLIVECRONA H. Hjärnans skottskador (ss 196-206)
BERG Fredrik. Om vården av ögonskador i krig.
CRAFOORD Clarence. Lungornas skottskador
TROELL Abraham. Bukskottskador i krig, särskilt med hänsyn till behandlingen
HELLSTRÖM John. Urogenitalorganens  skottskador i krig
NORLÈN  G. Ryggmärgens och de perifera nervernas skottskador
RÖDÈN Sture. Kärlsystemets skottskador och deras behandling i de främre sjukvårdsformationerna
SCHUBERTH Oscar. Chock och blodtransfusion
PALMER Ivar. Frontorganisationen av blodtransfusion
WOLFFF E, LINDAU A, JORPES E, SKÖLD E. Anvisningar för massblodgrupperingar
BARRE C. Kirurgi och gasskador
ESSEN-MÖLLER Erik. Krigspsykiatri
LINDGREN Erik. Om röntgenavdelningen och dess arbete i krigstid
RAHM Nils. Krigssjukportion för fördelning- och etappsjukhus (dietkost)
HANSSON Hans Edv. Steriliseringstabell för arméns krigssjukvårdsformationer 

Tuolla keinuu pieni pursi

http://sputniknews.com/politics/20151009/1028268542/russia-finland-consolidated-fight-against-isil.html
Suomalaisia pöyristyttää  ihmisten päitten irti kyniminen, kurdien  polttaminen häkeissä  ja  kristittyjen kaikenlaiset telotukset ja mutiloinnit , mitä  Daesh  ja  muut sen kaltaiset  joukot harrastavat. 

Kukaan ei halua maailmansotaa ja siksi kokoontuat kansat nyt armeijoineen

HS yrittää myös ymmärtää tapahtumien aaltoilua ja miten  suurvallat Venäjä ja Kiinakin lopulta kertyvät  Lähi-Itään  vastustamaan maailmanrauhaa järisyttävää,  islamilaismaailmasta lähtöisin olevaa  sammumatonta  sodanhalua ja ihmisten karkoittamisia  ja genosidejä,  joista taas on miljoonien pakolaisten   liikehdintä peräisin. Tähän pakolaistulvaan taas ovat  osallisena kaikki  Euroopan maat ja näissä syntyy omat häiriökeskuksensa, joista  halutaan taas syöstä  ihmiset takaisin  alkukohtiinsa, joissa ei ole  asumiskelpoisuutta.  Ilman muuta nyt lähtee tolerantit suurmahdit  liikkeelle.  Pienet  non-tolerantit  maat eivät siedä ihmismassojen  tuloa alueilleen, mutta  eivät  myöskään kykene ratkaisemaan Lähi-Idän sotaa.
Pienten ja suurempienkinmaiten tolerantit yksilöt  joutuvat vielä nontoleranttien painostukseen koettaessaan ratkaista pakolaisten jokapäiväisen  hengissäpysymisen  ongelmia . Tilanne voi olla AKUUTTI ja laueta siten että on paluun mahdollisuus omiin maihin ja sen takia kannattaisi olla kärsivällinen- Saksa on kärsivällisyydestä paras esimerkki nyt.  Vain suurmahtien  oikeusvaltioiden  sotilaallisella avulla voidaan palautaa jotain valtioeläm,ää  lähi-idän kaaokseen, jossa  islamilaiskurlttuuri on menettänyt valtioominaisuuksiaan ja  suuret  aseellsiet joukot ovat omaksuneet anarkistisen invaasion  aatteen oikeusvaltioaatteen sijaan eivätkä arvosta   "viljelijäihmistä",   paikallisvaltioihmistä eivätkä tunnusta  rajoja. ja  rajantakaisten olemassaolo-oikeutta.
Ehkä Lähi-idån sota-alueen  uusjako täytyy tehdä  kansainvälisen pöydän äärellä ja  alustava työ, heimotutkimukset, kielialueitten tutkimusektn jne  vaatii kyllä aika pitkät  selvitykset.  uskonto taa ei sinänsä islamissa ole mikään  valtion rajapyykin tekijä.  ei kristinuskokaan tee  valtion rajapyykkiä.  Juutalaisetkin ovat lähinnä etninen heimo, jolla on ammoisista ajoista asti ollut rajapyykit ja rajakivet  tai merimerkit olemassa. 
http://www.hs.fi/ilta/08102015/a1444270731208

Kirjailija Tuuri Heporauta (1922- 1991)

Tuuri Heporauta

Tuuri Kaleva Heporauta (5. elokuuta 1922 Jyväskylä – 1991) oli suomalainen kirjailija ja mainostoimittaja. Hän on käyttänyt myös nimimerkkejä Oswald Barne, Harry Jarvinen, Pentti Kari, Arne Krassler, Helmuth Schultze ja Jaakko Tierna.
Heporaudan vanhemmat olivat rehtori, kansanrunouden tutkija Frans Akseli Heporauta ja kirjailija Elsa Heporauta. Heporauta julkaisi 1980-luvulla useita lentomestari Osmo "Otso" Rantalan muistelmiin perustuneita ilmailuaiheisia sotakirjoja.

Teoksia

• Kahden kissan kirous : humoristinen seikkailutarina. Tammi 1945, nimellä Jaakko Tierna
• Saari. Karisto 1946
• Kuoleman kilpa. Tammi 1947, nimellä Pentti Kari
• Kuu itkee verta, salapoliisitarina. Aura, Turku 1947, nimellä Jaakko Tierna
• Nainen kulkee ohitse, romaani. Karisto 1949
• Minä, Jussi Jauhovuo. Karisto 1950
• Viidakon rummut, jännitysromaani. Kustannustalo 1951, nimellä Pentti Kari
• Jussi Jauhovuo ja kuutamo, leikillinen romaani. Karisto 1953
• Miten kauppias kirjoittaa tepsivän ilmoituksen. Kustannustalo, Helsinki 1953
• Kuoleman häätalo, jännitysromaani. Karisto 1954
• Vain sinä saat tietää..., teoksessa Joka naisen toivekirja. 1954, 2. painos omana kirjanaan Kustannustalo 1959, nimellä kreivi Concel Graza
• Kuun kaivokset : kertomus ihmisen uskaliaimmasta löytöretkestä, joka ehkä pian on todellisuutta, tieteisromaani. Kustannustalo 1957 (yhdessä Arijoutsi Heporaudan (s. 1928) kanssa, nimimerkeillä Oswald Barne ja Veikko Niemi)
• Vakoojana Suomessa kohtalonvuonna 1944 (Arne Krassler). Harmaiden susien kalmantaival : tosiasioihin, haastatteluihin ja saksalaisen kapteeniluutnantin päiväkirjamerkintöihin perustuva kuvaus Saksan sukellusvenelaivaston taistelusta ja tuhosta toisen maailmansodan pyörremyrskyssä. (Helmut Schultze) . Kustannustalo 1962
• Helsinki, poste restante, Suomalainen FBI-mies 1. Kirjapaino Il-Mo, Ilmajoki 1965, nimellä Harry Jarvinen
• Kun uskomaton on totta. 1969
• Tulimyrskyn tuttavana : lentomestari "Otso" Rantalan muisteluja. Karisto 1981, 2. painos 2008
• Syöksypommittaja : lentomestari ’Otso’ Rantalan muisteluja. Karisto 1982, 3. painos 2007
• Kun taivas oli helvetti: lentomestari "Otso" Rantalan ja hänen kumppaniensa hätkähdyttävimpiä hetkiä sotataivaalla. Karisto 1984, 2. painos 2008
• Jumalten keinu: lentomestari Osmo "Otso" Rantalan valikoimia sotataivaan lentäjien huimimpia seikkailuja. Karisto 1989
• Sotataivaan sankarit: lentomestari "Otso" Rantalan muisteluja. Karisto 1995

Lähteet

• Suomen kirjailijat -tietokanta

Välimerellä tulee ahdasta

Toinen  puoli välimerta on  palkolaisveneitä ja pelatusalueita  ja toiseen puoleen tulee suurvaltioiten sota-alukset.
Gabriel Eskel kertoo:
Välimerellä alkaa olla ahdasta, sillä Venäjä toi Syyrian edustalle maailman suurimman sukellusveneensä saattoaluksineen, ja Kiina tuo sinne lentokoneitten emälaivansa saattoaluksineen. Venäjä kutsui 150 000 sotilasta asepalvelukseen, jotka sijoitettaneen Syyriaan. USA on liittolaisineen jäänyt pahasti paitsioon.

MITÄ MUUTA LÄHI-ITÄÄN SIIRTYVIEN  ARMEIJOJEN LIIKKEESTÄ?

VENÄJÄN armeijan yleisesikunnan apulaiskomentaja kenraali Nikolay Bogdanovski saapui suuren delegaation seuraamana 06.10. kahden päivän vierailulle Israeliin voidakseen koordinoida kahden maan  (Israel ja Venäjä) armeijoiden liikkeet erehdysten välttämiseksi, kuten Debkafile kertoo artikkelissaan. Mutta viesti, minkä apulaiskomentaja toi Israeliin, poikkeaa suuresti siitä, mitä pääministeri Netanyhu ja presidentti Putin olivat aiemmin sopineet. Venäjän puolustusministeriö ilmoitti 02.10. Venäjän laivaston risteilijän Moskvan sijoittamisesta Syyrian rannikolle Latakian edustalle. Aluksessa on 64 uudenaikaista S-300 ilmatorjuntaohjusta.

DF:n asiantuntijat toteavat, että Venäjä on - ilmoittamatta siitä julkisuudessa - muodostanut lentokieltoalueen suureen osaan Syyriaa ja Israelin pohjoisosaa; osaan Turkin eteläosaa; USA:n Turkkiin sijoitetuille koneille; Englannin Kyprokseen sijoitetuille koneille sekä USA:n koneille Jordaniassa. Venäjä sittemmin kielsi USA:n koneitten lennot Syyrian ilmatilassa. 

USA suunnitteli lentokieltoalueen perustamista Syyrian alueille, mutta presidentti Obama ei antanut lupaa siihen. OBAMAN epäröintiin on voinut vaikuttaa hänen pyrkimyksensä välttää tilanteita, joissa USA:n ja Iranin intressit risteävät Iranin parlamentin edelleen harkitessa Wienin sopimuksen hyväksymistä. USA:n kongressi hyväksyi sopimuksen sekavien selvittelyjen jälkeen Obaman ilmoitettua, että USA:n imago maailmalla kärsii, jos kongressi hylkää presidenttinsä allekirjoittaman sopimuksen. Obama ilmoitti lisäksi, että asia on poliittisesti hyväksytty ja kongressin tulee toteuttaa sitä.

Debkafile toteaa, että syntyneen tosiasian valossa USA:n johtaman koaliition sekä Israelin koneitten tulee koordinoida  lentoliikenteensä Venäjän kanssa. 

USA:lla ja sen koaliitiolla ei ole tutkan välttäviä koneita Lähi-Idässä, ja raporttien mukaan tutkat ovat entistä tehokkaampia. USA:n ainoa tutkaa vierova kone F22 Raptor on joutunut vaikeuksiin, eikä viidennen sukupolven F-35 ole vieläkään valmis. Israelille luvatusta 19:sta F35 koneesta ensimmäiset lienevät lentokunnossa ensi vuoden aikana.

Turkki on syyttänyt, että Venäjän koneet ovat kahdesti loukanneet sen ilmatilaa, ja NATO varoitti seurauksista, elleivät lennot Turkin alueen yllä lopu. Venäjän koneet ovat tehneet ainakin neljä ilmahyökkäystä keskittyen Al-Qaidan ja Islamin Valtion asemien pommittamiseen, ja tunnustavat, että osa iskuista on voinut osua USA:n kouluttamien ja aseistamien kapinallisten asemiin. 

Välimerellä alkaa olla ahdasta, sillä Venäjä toi Syyrian edustalle maailman suurimman sukellusveneensä saattoaluksineen, ja Kiina tuo sinne lentokoneitten emälaivansa saattoaluksineen. Venäjä kutsui 150 000 sotilasta asepalvelukseen, jotka sijoitettaneen Syyriaan. USA on liittolaisineen jäänyt pahasti paitsioon. http://www.debka.com/article/24929/With-Russia%E2%80%99s-Dep-Army-Chief-due-in-Israel-Moscow-posts-64-S-300-ship-to-air-missiles-off-Syria-N-Israel

 

Kirjailija Reino Lehväslaiho (s. 1922) , sotakamreeri, tuotteliain sotakirjailijamme

https://fi.wikipedia.org/wiki/Reino_Lehv%C3%A4slaiho
Reino Veikko Lehväslaiho 
 (s. 13. huhtikuuta 1922 Akaa) on sotakamreeri ja mahdollisesti tuotteliain suomalainen sotakirjailija.

Tuotanto

Reino Lehväslaiho signeeraa kirjojaan Helsingin kirjamessuilla 2009

• Panssarisotaa 1941–1944 (1958)
• S/S Bombata (1959)
• Tuuloman tie (1967)
• Viimeiseen mieheen (1969)
• Sissit (1971)
• Syväri murtuu (1973)
• Partio yli Äänisen (1974)
• Arkangelin partio (1975)
• Uhtualta itään (1976)
• Poventsan korpit (1977)
• Syvärin sissit (1978)
• Rintamalotat (1978, nimimerkillä Veikko Remes) (uusintajulkaisu kirjailijan omalla nimellä vuonna 2010)
• Äänisen tie (1979)
• Sissivääpeli (1980)
• Tulimarssi (1981)
• Aunus tulessa (1981)
• Läpimurto (1982)
• Vienan partisaanit (1983)
• Jänkä palaa (1984)
• Ritarivääpeli (1985)
• Kenttävartio Susi (1986)
• Sissikapteeni (1987)
• Lottien sota (1988)
• Uhtuan sissit (1989)
• Tuntsan sota (1990)
• Maaselän sissit (1991)
• Rajavääpeli Peura (1992)
• Iskuryhmä Risu (1993)
• Sallasta itään (1994)
• Tukikohta palaa (1995)
• Tie helvettiin (1996)
• Kuoleman suo (1997)
• Kolttasissit (1998)
• Koukkaus itään (1999)
• Kairanmaan sota (2000)
• Rytinällä läpi (2001)
• Sotkalla sodassa (2002)
• Soturit (2004)
• Röhön korpitaistelu (2005)
• Ei tuumaakaan! (2006)
• Seesjärven sissit (2007)
• Isku itään (2008)
• Kontion sissit (2009)
• Alakurtin tie (2010)
• Korven peura (2012)

Kirjailija, kapteeni ja sosionomi, Esko Lammi kertoo Talvisodan Tampereesta.

( Tampere on oma syntymäkaupunkini 2/1946, äitini ja isäni  viettivät häät Tampereella  5/1954 ja heidän työpaikkansa, toinen niistä Lempäälän kylpylän  työn ohella  oli Tampereen kylpylä  Aleksanterinkadulla lähellä suurta kirkkoa  Tampereen asema sodan aikana ei ollut hyvä. Kylpylään ei osunut kuitenkaan mitään suoraa pommia. Tampereen historia ajalta ennenkuin synnyin, on kiinnostava)

13 tietokirjaa kirjoittanut kapteeni ja sosionomi ESKO LAMMI:

 http://tampereensuomalainenklubi.fi/Portals/klubi/arkisto/tapahtumat/08102012.html

Sitaatti blogiini 6.10.2015

 " Esko Lammi on palvellut mm. Tampereen ja Oulun Ilmatorjuntapatteristossa, Pääesikunnan koulutusosastossa, Vammalan asevarikolla, YK-tehtävissä Siinailla, Golanilla, Libanonissa ja Syyriassa sekä viimeksi Maavoimien Materiaalilaitoksessa, jossa hän toimi esikuntapalvelun päällikkönä.
Hän on toiminut maanviljelijänä sukutilalla Ylöjärven Karhella. Tietokirjailijana hän on vuodesta 1979 alkaen kirjoittanut 13 tietokirjaa, mm.

 Tampereen Talvisota,

 Puolustusvoimien liikunnan historia Liike ja tuli,

 Sastamalan ja Kyrösjärven sk- ja lottahistoriikit Isänmaan parhaaksi I ja II 

sekä sotaorpoja ja -leskiä käsittelevän Sururistin kantajat.

Talvisodan pommitukset Tampereella

Talvisodan pommitukset Tampereella tapahtuivat kahtenatoista kertana 3. joulukuuta, 19. joulukuuta, 21. joulukuuta ja 25. joulukuuta 1939 sekä 13. tammikuuta, 20. tammikuuta, 7. helmikuuta, 17. helmikuuta ja 2. maaliskuuta 1940 . Niihin liittyi 260 konesuoritusta. Pudotettujen pommien yhteismäärä oli noin 1 800 kappaletta. Pommitettuja kohteita olivat mm. Lielahti ja Epilänrinne. Tamperetta pommittaneiden koneiden tukikohtina olivat Neuvostoliiton tukikohdat Tallinnan lähistöllä.
Pommituksissa kuoli seitsemäntoista ihmistä. 245 rakennusta tuhoutui tai vaurioitui. Taloista tuhoutui täysin 73. Tampereen väestönsuojelukeskus antoi 60 ilmahälytystä.
Tampereen ilmapuolustuksesta talvisodan aikana vastasi kapteeni T. Maunulan johtama Ilmapuolustusaluekeskus 51 alaisine yksiköineen sekä Ilmailuvarikon koelentue. <sup>[1]

Esko Lammi: "</sup> Tampere oli sotien alla maamme toiseksi tärkein teollisuuskaupunki, noin 250 tehdasta, ja erityisesti se oli myös sotatarvikkeiden tuottaja. Siksi oli oletettavissa, että kaupunkia pommitettaisiin. Ensimmäinen pommitus tapahtui 21. joulukuuta 1939, noin kolme viikkoa sodan alettua. Osa maaseudulle evakkoon lähteneistä oli jo palannut, koska arveltiin, ettei Tamperetta sittenkään pommitettaisi. Ensimmäisessä pommituksessa kuoli neljä ja haavoittui neljä henkilöä ja rakennuksia vaurioitui."

"Talvisodan aikana pommituksia oli eniten Hangossa ja toiseksi Kotka-Kouvola-Lahti-Riihimäki - ratalinjalla. Tamperetta pommitettiin yhdeksänä päivänä kaikkiaan kaksitoista kertaa ja pommeja pudotettiin noin 1 800 kpl. Keskeisiä kohteita olivat rautatie ja ratapihat, tehtaat, sillat ja lentokenttä. Pommikoneiden tukikohta oli Virossa Tallinnan lähellä.

Tampereen pommituksissa tuhoutui 73 ja vaurioitui noin 240 rakennusta. Noin 4 000 ihmistä menetti kotinsa. Teollisuuslaitokset kärsivät yllättävän vähän vaurioita. Ilmatorjunnan johdosta pommituskoneet lensivät korkealla, 4-5 kilometrin korkeudessa, josta kohteisiin osuminen oli vaikeata. Tampereen keskustassa suurimmat tuhot tulivat Kyttälässä ym. rautatien lähialueilla. Tampereen pommituksissa kuoli 14 henkilöä ja loukkaantui noin 50."
"Ilmavalvonta ja väestönsuojelu toimivat hyvin ja enemmiltä tappioilta säästyttiin. Väestönsuojelua alettiin kehittämään vuonna 1937 ja henkilöstöä sitä varten koulutettiin. Mm. kussakin tehtaassa oli oma vs-yksikkönsä ja vs-päällikkönsä. Kellareissa oli väestönsuojia ja puistoissa sirpalesuojia. Noin 80 kilometrin säteellä kaupungista oli lähinnä ilmavalvontatorneja ja -paikkoja, lähinnä lottien vastuulla. Niistä saatiin hälytys lähestyvistä pommikoneista. "

Katso myös

• Talvisodan pommitukset

Kirjallisuutta

• Esko Lammi: Talvisodan Tampere. Vammala: Häijää Invest (Vammaspaino), 1990. ISBN 952-90-1707-3.
• Esko Lammi. Liike ja tuli . http://cdon.fi/kirjat/lammi%2c_esko/liike_ja_tuli-4325961
• Esko Lammi: Sururistin kantajat.   http://cdon.fi/kirjat/lammi%2c_esko/

Lähteet

http://www.ilmatorjuntaupseeriyhdistys.fi/4_99/teksti/tampere.htm

Sotakirjailijaeversti Niilo Lappalainen (1927- 2001)

 https://fi.wikipedia.org/wiki/Niilo_Lappalainen

Niilo Lappalainen

Wikipedialähteestä omaan blogiin 6.10.2015  sitaatti 

Niilo Lappalainen (22. marraskuuta 1927 Heinjoki – 17. heinäkuuta 2001) oli suomalainen eversti ja sotakirjailija. Lappalaisen teokset ovat sotadokumentteja. Kaunokirjallisia romaaneja hän ei kirjoittanut.
Helsingin Tähtitorninmäellä ltR 1:n ilmatorjuntajoukoissa palvellut 16-vuotias Lappalainen lähti syksyllä 1944 yhdessä viiden muun nuorukaisen kanssa Pohjois-Suomen ja Norjan kautta Saksaan liittyäkseen SS-joukkoihin. Näistä vaiheistaan Lappalainen kertoi kirjassaan Vaarallisilla teillä (1998).

Tuotanto

• Veren kostuttamat saaret (1983)
• Suursaari toisessa maailmansodassa (1987)
• Hankoniemi toisessa maailmansodassa (1987)
• Viipurinlahti kesällä 1944 (1988)
• Äänisen rannoilla (1989)
• Sotiemme suurmotit (1990)
• Viipuri toisessa maailmansodassa (1991)
• Valkeasaari murtuu (1992)
• Kuuterselkäkin murtui (1993)
• Ihantala kesti (1994)
• Panssarieverstin kuolema ja muita muistelmia sotavuosilta (1995)
• Aselevon jälkeen (1997)
• Vaarallisilla teillä (1998) Vaarallisilla teillä on Niilo Lappalaisen kirjoittama muistelmateos hänen toiminnastaan toisen maailmansodan aikana Saksan sotavoimissa. Kirja pohjautuu hänen muistitietoihinsa, jotka on muistiinpannut hänen isänsä.Kirjassa kerrotaan hyvin yksityiskohtaisesti Lappalaisen toiminta kyseisenä ajankohtana. Pääteemana kirjassa käsitellään ruuan ja juoman hankkimista ja nauttimista erinlaisissa ympäristöissä hänen matkansa varrelta. Kirja sisältää myös kuva materiaalia, jotka ovat osin Lappalaisen uudempaa tuotantoa ja osin aiheeseen liityvää aikalaismateriaalia.
• Veljeskansojen kohtalonvuosilta (1999)
• Karjalaisperhe sodan kiroissa (2000)

Suomennokset

• Toisen maailmansodan kommandojoukot (1982), Werner Brockdorff (Geheimkommandos des zweiten Weltkrieges, 1967)

Sotahistorian kirjoittaja Matti P. Koskimaa (s. 1932)

Matti Koskimaa

Matti Pellervo Koskimaa (s. 5. marraskuuta 1932, Ihantala) on suomalainen upseeri ja eversti evp. (yleisesikuntaeversti), joka on toiminut pitkän sotilasuransa aikana muun muassa toimistoesiupseerina Pääesikunnassa, Sotakorkeakoulun tykistöopin pääopettajana, Tykistökoulun johtajana sekä viimeisenä palvelustehtävänään Topografikunnan päällikkönä^[1] vuoteen 1990.
Sotilasuransa jälkeen Koskimaa on kirjoitanut lukuisia sotahistoriallisia kirjoja.

Teokset

• Suomen kohtalon ratkaisut - Talvisota ja jatkosota 1939-1944 (2013)
• Karhumäestä Ilomantsiin. II armeijakunnan vetäytyminen Maaselän kannakselta Tolvajärvelle ja Ilomantsiin kesällä 1944 (2000)
• Syväriltä Nietjärvelle. Aunuksen ryhmän taistelut kesällä 1944 (1998)
• Tyrjän rykmentti. JR 7:n ja Er.P 12:n taistelut jatkosodassa (1996)
• Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944 (1996)
• Murtajan tykistö. 2. divisioonan tykistön taistelut 1941-1944 (1994)
• Koskimaa, Matti: Veitsen terällä: Vetäytyminen Länsi-Kannakselta ja Talin-Ihantalan suurtaistelu kesällä 1944. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18811-5.

Lähteet

• Kadettiupseerit 1920–1985. Kadettikunta r.y., Upseeriliitto r.y., 1985. 951-99690-4-7.

Viitteet

1. 
   

Kadettiupseerit 1920–1985

Kirjailija Mauno Jokipii (1924- 2007), historian professori, toisen maailmansodan tutkija

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mauno_Jokipii
Wikipedia sitaatti  blogiini 6.10.2015 

4. Mauno Jokipii

   Mauno Olavi Jokipii (21. elokuuta 1924 Helsinki – 2. tammikuuta 2007 Jyväskylä^[1]) oli suomalainen historiantutkija, Jyväskylän yliopiston historian professori ja saman yliopiston historian laitoksen perustaja.^[2] Jokipii oli kansainvälisesti tunnettu toisen maailmansodan tutkija^[1] ja tuottelias tutkija ja kirjoittaja, jonka johdolla Jyväskylän yliopistossa kehitettiin etenkin paikallishistorian tutkimusta.^[3] Toisen maailmansodan ja 1900-luvun Suomen ohella Jokipii tutki myös 1600-luvun Suomea ja Suomen varhaisinta keskiaikaa.
   

   Uran merkkipaalut

   • Helsingin yliopiston maatalousmuseon hoitaja 1952–59.^[4]
   • Filosofian tohtori, Helsingin yliopisto 1957.^[1]
   • Historiallis-kielitieteellisen osaston dekaani 1960–66.^[2]
   • Korkeakouluneuvoston jäsen 1960-luvulla.^[2]
   • Jyväskylän yliopiston vararehtori 1966–71.^[2]
   • Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun ensimmäinen Suomen historian professori 1960.^[3]
   • Pääteos Jatkosodan synty julkaistiin vuonna 1987.^[2]
   • Eläkkeelle vuonna 1991.^[1]

   Teoksia

   • Suomen kreivi- ja vapaaherrakunnat. I (Helsingin Yliopisto, 1956; väitöskirja) Syst nro kr20241038
   • Suomen kreivi- ja vapaaherrakunnat. II (Suomen historiallinen seura, 1960) Syst nro kr20241046
   • Satakunnan historia. IV: Satakunnan talouselämä uuden ajan alusta isoonvihaan (Satakunnan maakuntaliitto, 1974) ISBN 951-95095-2-6 (sid.)
   • Jatkosodan synty: tutkimuksia Saksan ja Suomen sotilaallisesta yhteistyöstä 1940–41 (Otava, 1987) ISBN 951-1-08799-1 (sid.)
   • Keski-Suomen historia. 3: Keski-Suomi itsenäisyyden aikana [toim.] (Keski-Suomen maakuntaliitto, 1993) ISBN 951-8906-87-4 (sid.)
   • Suomi ja Saksa maamme itsenäisyyden aikana (Snellman-insituutti, 1994) ISBN 951-842-151-X (nid.)
   • Suomalaiset Saksan historiaa tutkimassa (Snellman-instituutti, 1995) ISBN 951-842-173-0 (nid.)
   • Paikallishistoria [toim.](Gummerus, 1996) ISBN 951-20-4969-4 (sid.)
   • Panttipataljoona: suomalaisen SS-pataljoonan historia (Veljesapu, 1996) ISBN 952-90-7363-1 (sid.)
   • Vienan heimosodat ja itsenäistymisajatus (Vapaussodan perinneliitto, 1998) ISBN 951-97885-0-6 (nid.)
   • Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet: Waffen-SS:n suomalaispataljoona vertailtavana. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 848. Helsinki: SKS, 2002; 2. painos 2012. ISBN 978-951-746-335-5. (sid.)
   • Karjalan ristiretki ja taistelu Nevan reitistä [Der Kreuzzug nach Karelien und der Kampf um den Wasserweg auf der Newa] (Snellman-instituutti, 2003) ISBN 951-842-255-9 (nid.)
   • Osattiin ennenkin. Professori Mauno Jokipiin Satakunta-aiheisia tutkimuksia. (Satakunnan Historiallinen Seura, 2007) ISBN 978-951-98888-3-5 (sid.)

   Lähteet

   1. Korhonen, Teppo: Muuttuva maaseutu - historiallinen maatalous: Sata vuotta maatalousmuseotoimintaa. (verkko-opetuspaketti) 2004. Helsingin yliopisto, kansatiede. Viitattu 2.1.2007.
   2. Mauno Jokipii Uppslagsverket. Viitattu 24.7.2015. (ruotsiksi)
   3. Professori Jokipii kuollut Yle Uutiset. 3.1.2007. Viitattu 24.7.2015.
   4. Seminaarista yliopistoksi – monikerroksinen kampus kertoo yliopiston vaiheista. (Power Point) (dia 7, Laitosten ja tutkimuksen alkuvaiheita) Jyväskylän yliopisto. Viitattu 24.7.2015.

Tietokirjailija Jouni Kallioniemi: e-kirjoja

http://kirjatorni.fi/jkallion.html
 http://kirjatorni.fi/kirjat.html
 https://kirja.elisa.fi/kirjailija/jouni-kallioniemi

Kirjailija Jaakko Korjus alias "Taisto Saarinen"

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Korjus
 Sitaatti talteen  blogiini 6.10.2015

Jaakko Korjus alias"Taisto Saarinen"

Jaakko Vilho Korjus (29. huhtikuuta 1926 Sakkola – 29. tammikuuta 1998 Hämeenlinna) oli suomalainen toimittaja ja kirjailija. Hän käytti myös nimimerkkiä Taisto Saarinen.
Korjus työskenteli useissa kokoomuslaisissa maakuntalehdissä muun muassa toimittajana ja toimituspäällikkönä Hämeen Sanomissa 1954-1964, artikkelitoimittajana (toinen toimittaja) Karjalaisessa 1970-luvun puoliväliin asti, hallinnollisena toimituspäällikkönä Uudessa Suomessa ja Kauppalehdessä sekä päätoimittajana Vaasa-lehdessä 1981–1984. Korjus oli myös kriitikko ja kulttuuripoliittinen vaikuttaja. Hän oli 1970-luvulla Yleisradion ohjelmaneuvoston yhteistyöelinten monivuotinen puheenjohtaja ja hallintoneuvoston jäsen. Hän oli keskeisiä henkilöitä ns. Joensuun teatterisodassa 1971.
Korjus kirjoitti useita suomalaisten SS-vapaaehtoisten historiaan liittyneitä teoksia (Otsassa kuoleman kuva, Wikingin hurjat, Hautaristinä koivupuu, Kuka joskus palata voi, Kaikki alkaa ja loppuu, Haudat siellä kaukana, Helvetti valloillaan).

Teoksia

• Selville vesille. Nuoret valtakunnan rakentajat r.y. : Suomen kansallissosialistinen nuorisojärjestö, Hamina 1944
• Kasvot. Karisto 1961
• Punaportti. Karisto 1962
• Kokoomus eilen ja tänään, tekijät Jussi Saukkonen, Juha Rihtniemi, Jaakko Korjus. Kansallinen kokoomus, Helsinki 1968
• Mies ja aate : Juha Rihtniemen elämän ja toiminnan piirteitä, kirjoituksia ja puheita. Kansallinen kokoomus, Helsinki 1971
• Siluetti : proosaa ja runoa, kirjoittajat Vuokko Koistinen ym; toimituskunta: Jouko Puhakka, Jaakko Korjus ja Jorma Orelma. Kirjailijayhdistys Ukri, Joensuu 1971
• Suunnaton yleisradio. Kirjayhtymä 1971
• Näin jatkuu Rihtniemen linja. Uusi Suomi, Helsinki 1972
• Puolueen omatunto : Kokoomuksen nuorten ja Kokoomuksen nuorten liiton historia. Kokoomuksen nuorten liitto, Helsinki 1972
• Porvarin kirja, kuvitus, kansi ja ulkoasu Aarno Liitsalo. Kustannuskilta, Helsinki 1973
• SKP:n (Suomen kommunistisen puolueen) veljet keskenään. Karisto 1973 (nimimerkillä Taisto Saarinen)
• Juha Rihtniemi, legenda jo eläessään, kuvat Olavi Hurmerinta ym. WSOY 1975
• Vihtori Kosola, legenda jo eläessään. WSOY 1976
• Kokoomuksen Etelä-Hämeen piiri 1920–1980 : Etelä-Hämeen kansallisliiton syntyvaiheet 1918–1920, Etelä-Hämeen kansallisliitto 1920–1967, Etelä-Hämeen kokoomus 1968–1980, kirjoittajat Jaakko Korjus ja Leo Halla. Etelä-Hämeen kokoomus, Hämeenlinna 1980
• Otsassa kuoleman kuva : raportti suomalaisesta SS-vapaaehtoisjoukosta. Vaasa Oy, Vaasa 1981
• Wikingin hurjat, romaani. Kirjayhtymä 1982
• Hautaristinä koivupuu, romaani. Kirjayhtymä 1983
• Kuka joskus palata voi, romaani. Karisto 1987
• Kuorsalo vanhaan aikaan, Vehkalahden kylät 2. Vehkalahden kunta 1988
• Kaikki alkaa ja loppuu, romaani. Karisto 1990
• Kasvun vuodet : Etelä-Hämeen kokoomus r.y. 1980–1990. Etelä-Hämeen kokoomus, Hämeenlinna 1990
• Vehkalahden talonpoikaispurjehdus, Vehkalahden kotiseutututkimuksia. Vehkalahden kunta 1990
• Kuorsalon Villa Mäntylän taiteilijat, Vehkalahden kotiseutututkimuksia. Vehkalahden kunta 1991
• Pitkäpaasi ennen vanhaan. Pitkäpaasi-seura, Helsinki 1992
• Haudat siellä kaukana, romaani. Karisto 1993
• Moskova tietää kaiken, romaani. Karisto 1994
• Helvetti valloillaan, romaani. Karisto 1995
• Jäähyväiset Syvärille : hämäläisdivisioonana ja Ilves-divisioonana tunnetun 5. divisioonan viimeiset taistelut. Karisto 1996
• Viimeinen tehtävä, romaani. Karisto 1996
• Luutnantin kuolema, romaani. Karisto 1997
• Oli vaaralle alttiina syntymämaa : suojeluskunta- ja lottatoiminta Hämeenlinnassa ja Hämeenlinnan maalaiskunnassa 1917–1944. Hämeenlinna 1998
• Viron kunniaksi : talvi- ja jatkosodan virolaiset vapaaehtoiset. Karisto 1998

Palkinnot

• Valtion journalistipalkinto 1993

Lähteet

• Jaakko Korjus SKS:n kirjailijamatrikkelissa

Lapin sodasta. Hämäläisen miehen kertomusta ikuistanut R Mäkelä

Kaarlo Isotalon kirja on romaani, joka perustuu tositarinaan, mutta tarkat ajat ja ehkä nimet ovat siten käsitelty, että henkilöitä ei voi tunnistaa. Mutta vastapainoksi Ritva Mäkelän dokumenttikirjassa  (2010)  Sota muistoissa , Lempäälän veteraanien kertomuksia, näkyy yksilö yksilöltä palapelin tavoin  maailmansodan faktoja.

Otan tähän esimerkkinä yhden henkilön kertomaa Ritva Mäkelän kirjasta.  Tämä veteraani  E Salo  oli sikäli onnenpoika, että hän ei joutunut pois oman maan rajojen sisältä. ( Kaarlo isotalo kertoo  saksalaisten sotavangeiksi joutuneista suomalaisista sotilaista, jotka kuljetettiin pois Suomen maaperältä).

• Ritva Mäkelän kirja  kertoo Lapin sodasta SODAN KULKU- kappaleessa  seuraavaa:

" Oulusta käsin tehty uhkarohkea maihinnousuyritys tapahtui  lokakuun ensimmäisenä päivänä 1944 ja se merkitsi iskua  saksalaisten selustaan. Tornionlaakson taistelut kestivät noin viikon, minkä jälkeen suomalaiset saivat vallattua Tornion kaupungin ja tärkeät Tornionjoen sillat pysyivät kuin pysyivätkin ehjinä.  Mutta sitten saksalaiset ryhtyivät toteuttamaan poltetun maan taktiikkaa, mikä merkitsi perusteellista ja järjestelmällistä tuhoamista: rakennukset ja liikenneyhteydet hävitettiin ja miinoitettiin. Pienempien kylien lisäksi Rovaniemen kauppala tuhottiin käytännössä kokonaan"

(Kommentti: Sain kuulla  1974 aikoihin Rovaniemellä, että saksalaiset itse pitivät leirinsä ja  hakaristilippujensa  röykkiöta Ounasvaaran rinteillä, mistä oli hyvä näköala kaikkialle ympäristöön. Sen  kertoi rovaniemeläinen Ville Hörkkö, joka asui Ounasvaaran  rinneseudulla ja vielä rauhan aikana löysi saksalaisten muona-ja  tupakkikätköjä siitä  rinteestä, oman talotonttinsa  alarinteestä, sieltä   missä hakaristiliput olivat liehuneet  tangoissaan).

"Merkittäviä lokakuussa 1944 käytyjä taisteluja olivat Kemin valtaus, Taipaleenkylän taistelu, Rovaniemen valtaus sekä Muonion valtaus. Talvella sotatoimet jähmettyivät asemasodaksi käsivarren alueella, sillä saksalaisten asemat Kilpisjärven tien varrella olivat vahvat.  Keväällä 1945 saksalaiset vetäytyivät Ruijasta, minkä jälkeen heidän ei enää tarvinnut pitää hallussaan käsivarren Lappia.  Samaan aikaan Suomi siirtyi käymään sotaa varusmiesjoukoin, sillä varsinainen armeija oli välirauhan sopimuksen ehtojen mukaisesti kotiutettu.  Sodan viimeinen yhteenotto käytiin Kilpisjärvellä 25. huhtikuuta 1945. Viimeiset saksalaiset poistuivat Suomen alueelta  27. huhtikuuta, minkä jälkeen Suomi katsoi sodan päättyneeksi. Lapin sodassa Suomi menetti noin 800 miestä. Saksalaisten tappiot olivat lähes 1000 kaatunutta. Vielä sodan jälkeen miinat, ansoitukset ja ammukset vaativat uhreja aina 1970-luvulle saakka", kertoo Ritva Mäkelä kirjassaan ( s. 16)."

• “Kokemattomana kovaan taisteluun”

Hämäläisen miehenn , Erkki Salon  ,( s 1925)kertomuksesta

"...Erkki Salon ensimmäinen ja pahin taistelu tapahtui Viteleessä,  kun hänen ikäluokkansa joutui kokemattomana hyökkäämään Tuuloksessa maihin noussutta vihollista vastaan. Hän selvisi siitä, mutta haavoittui myöhemmin pahoin pohjoisella rintamalla lähellä Kilpisjärveä. Jatkosodassa Salo palveli Itä-Karjalaan sijoitettuna olleessa Täydennyspataljoona 4:ssä, ja Lapin sodassa hän toimi ajomiehenä JR 1:ssä."

"... Erkki Salo aloitti varusmiespalvelunsa  kevättalvella 1943.  Hän sai sotilaskoulutuksensa Tammelassa, josta hänen ikäluokkansa siirtyi syksyllä sotatoimialueelle. Asemasodan aikana he palvelivat useilla eri paikkakunnilla Itä-Karjalassa, ja venäläisten suurhyökkäyksen alkaessa he olivat Aunuksessa. Sieltä heidät siirrettiin kiireellä Viteleeseen, jossa he joutuivat ensimmäiseen taisteluunsa Laatokalta maihin nousseita venäläisiä vastaan. Suomalaisjoukot olivat vasta matkalla Syväriltä, joten nuoret miehet yrittivät yksistään toteuttaa upseerien käskyä ajaa ryssä Laatokkaan. Siinä he eivät kuitenkaan onnistuneet. Taistelu oli joka tapauksessa ankara, ja Erkki Salo muun muassa näki, kun viereiseen monttuun tuli täysosuma sillä seurauksella, että kahdesta siellä olleesta korpraalista ei jäänyt mitään jäljelle. Kaikkiaan samasta joukko-osastosta kaatui 29 ikätoveria. Salo selvisi vähin vaurioin, kun kranaatinsirpale ainoastaan repäisi housuista kappaleen ja vähän raapaisi ihoa. Tuuloksen maihinnousutaistelu jäi Erkki salon kohdalla jatkosodan ainoaksi, mutta sen jälkeen hän joutui vielä pohjoisen taisteluihin."

"Haavoittuminen Lapin sodassa

Lapin sodassa Erkki Salon reitti kulki Oulun kautta laivalla Tornioon ja sieltä edelleen Muonioon. Hän oli kotonaan tottunut hevosiin, joten hänestä tehtiin ajomies. Tehtävänä oli kuljettaa elintarvikkeita 6 -7 hevosen kolonnana Kilpisjärvelle. Sillat olivat poikki, joten autoilla ei pystynyt liikkumaan.Saksalaiset olivat miinoittaneet tiet niin, että ne piti raivata ennen kuin minnekään pystyi ajamaan. Pakkanen oli ankara, enimmillään 47 miinusastetta, mutta turkit päällä tarkeni. Kerran telttakin paloi kovassa pakkasessa keskellä yötä, kun kipinä lensi kuivaan seinään."

"Maaliskuussa  1945 Salo osui miinaan ja haavoittui. Sirpaleet menivät selästä sisään ja keuhkopussin läpi. Keuhkoihin alkoi vuotaa verta, ja hän kävi lähellä kuolemaa. Sairaalareissusta tuli pitkä. Erkki Salo vietiin ensin Ylä-Muonion kenttäsairaalaan, sieltä Ouluun ja lopulta Tilkkaan, ja siviiliin hän pääsi tammikuussa 1946. Vamma ei koskaan täysin parantunut, vaan on seurannut häntä läpi koko elämän. Hänen invalidiprosenttinsa on 45."

"Siviiliin päästyäänkään Salo ei pitkään aikaan pystynyt tekemään mitään. Toipuminen kesti melkein kaksi vuotta, minkä jälkeen hän hakeutui töihin rautateille. Hän asui Toijalassa ja teki elämäntyönsä VR:n palveluksessa, kaikkiaan 35 vuotta, viimeksi junamiehenä. Salo avioitui vuonna 1948 ja perheeseen syntyi  lapsia. Avioliitto ehti kestää  vajaat 20 vuotta, kun hän jäi leskeksi. Lempäälään Erkki Salo muutti vuonna 2001"

LÄHDE:  Mäkelä Ritva (2010) Sota muistoissa. Lempäälän veteraanien kertomuksia.  Salo Erkki . Ss. 150-151
ISBN 978-952-99940-2-1

Kotipitäjäni historiasta

Minun vanhempani, juuriltaan etelä- ja varsinais-Suomen rannikkoalueilta, nousivat Hämeen metsätasanbgolle siitä syystä, että Helsingissä asuva isoäiti oli hankkinut terveyskylpylätoimintaa varten tontin ja rakennuksen Lempäälän Kirkkojärven rannalta 1925.  Siinä alkoi Uotin kylpylä toimia 1926. Kylpylätoiminnan ohjeet luonut Isoisä Juho uoti oli kuollut 1920 Helsingin tienoossa onnettomuudessa ja Isoäiti muutti ajasta ikuisuuteen  Helsingissä 1936 ehtimättä muuttaa  rakenteella olevaan asuntoon Lempäälään. Isä opiskeli mantereella  läketiedettä  1920-luvulla ja Amerikassa 1920 - 1930 luvun vaihteessa  luontaista parannustoimintaa ja muutti Lempäälän opintojen jälkeen kirjansa 1934.  

Suomalaiset olivat jo kokeneet  I maailmansodan,  joka ilmeisesti vaikutti  esim. hänen isonveljensä Saksaan opiskelemaan menon.

Isäni tutustui äitiini juuri  ammattialueen, kylpylätoiminnan kautta.  Tampereellakin oli Uotin kylpylä, jossa äitini oli töissä toimistossa.  Lempäälän kylpylä oli täyshoitola ja sijaitsi metsikössä, alue noin 2,5 hehtaaria. Tästä muodostui  oma "valtakuntansa" terveysalalla.  Isääni sanottiin jopa Lempäälän keisariksi joskus- sillä pieni yksityinen  kylpylä toimi intensiivisen oman tahtinsa mukaan läpi aikakausien- väkeä kävi potilaina paljon ja henkilökuntaa oli paljon. Mutta samalla - meillä jotka perheeseen 1946- 1954  synnyimme, ei ollut  paikallisia sukujuuria  Lempäälän (Pohjois-Hämeen)  ikivanhaan seutuun, vaikkakin äidin puolelta Etelä-Hämeeseen.

 Isäni oli tarkka siitä että noudatettiin väestöpoliittisia ohjeita, väestönsuojelusta ym. , mitä siten alkoi tulla ennen  II maailmansodan alkua. Kylpylällä oli oma pommisuojakin ja vedensaanti oli turvattu omasta kaivosta. Ruokakellarit tehtiin suurtalouden tarpeiden mukaan.  Sota-aikana isälläni olikin tämän oman laitoksensa muonitus tehtävänä. Alue otettiin sitten internoimisleirikäyttöön sodan loppuvaiheessa ja sodan aikana oli yhdessä huoneessa sotilaiden sairastupakin. Sodan ja internoimisleiriajan jälkeen parantola  virkistyi taas omaan käyttöönsä.

Tälle alueelle ei tippunut sodassa  pommeja.  Kun maailmansota päättyi 1945, isäni solmi avioliiton 27.5. 2015.  Hän asui Lempäälässä- kotitalossaan koko elämänsä loppuun asti (1979). Hänen vastaanottohuoneensa oli talon alakerrassa.

Nyt sitten voi lukea  paikallisen historiankirjoittajan kirjoista- mitä kylässä on tapahtunut sodan aikana ja mitä kylän ikivanhoissa sukujuurissa II maailmansota merkitsi

RITVA MÄKELÄ. Sota muistoissa Lempäälän veteraanien kertomuksia. ISBN 978-952-99940-2-1. 

(Kirjan taka-kannessa oleva teksti) Sota muistoissa- kirjaan on koottu kertomuksia sota-ajasta. Oman tarinansa kertoo kaikkiaan 64 henkilöä, joista suurin osa on sodassa taistelleita miehiä. Lisäksi kirjassa on kuultu sellaisia sota-aikana varusmiespalveluaan suorittaneita, jotka eivät rintamalle asti ehtineet, sekä sotilaspoikia, joita tarvittiin erilaisissa sota-aikaan liittyvissä tehtävissä. myös naisia on kuultu. Kertomukset on taltioitu sellaisina kuin ne ovat vuosikymmenten saatossa säilyneet. Jokaisen tarina on arvokas ja jälkipolville kertomisen arvoinen. Kirja on kunnianosoitus Lempääläisille veteraaneille - niille miehille ja naisille, joiden ansioista jälkipolvet saavat elää vapaassa maassa. 

Kirjan esipuhe: Lempäälässä elokuussas 2009.

Kirjapaino: vammalan Kirjapaino Oy. Sastamala 2010.

Kirjan julkaisija: Lempäälän kunta.

Kirjan valokuvat ovat veteraanien kokoelmista. 

Suomen Sotalapset (2) Toteutus

http://www.sotalapset.fi/78
(jatkoa)

 Toteutus: siirrot Ruotsiin

Talvisodan aikana siirrettiin Ruotsiin n. 9000 lasta ja n. 3000 äitiä tai vanhusta.
Alle 3-vuotiaat lapset matkustivat äitiensä kanssa. Ruotsiin jäi talvisodan jäljiltä 926 lasta.

Jatkosodan aikana siirrettiin lapsia  Ruotsiin kahdessa suuressa aallossa. Äidit eivät nyt saaneet seurata mukana. Ensimmäinen siirtoaalto tapahtui vuosina 1941–1943, ja se käsitti n. 22.000 lastensiirtokomitean kautta siirrettyä lasta. Siirrettiin vähävaraisten, vaikeassa asemassa olleiden perheiden lapsia.
Toinen siirtoaalto tapahtui vuosina 1944–1946, ja se käsitti n. 26.000 lasta. Syyt nyt enemmän sotaan liittyviä.

Yhteensä lastensiirtokomitean kautta siirrettiin 49.000 lasta, joista sairaita n.5000. Sairaiden lasten kohdalla usein kysymys hengen pelastamisesta (esim. tuberkuloosista kärsivät lapset) Yksityisteitse siirrettiin Ruotsiin jatkosodan aikana n. 15.000 lasta (arvio). Tarkkaa lukua ei tiedä kukaan. Talvisodan siirtojen tarkkaa  lapsilukua ei myöskään tiedä kukaan. Toteuttavana organisaationa toimi Sosiaaliministeriön Lastensiirtokomitea vuosina 1941–1948 johtajanaan maist. Elsa Bruun.

Toteutus: siirrot Tanskaan ja Norjaan

Talvisodan aikana siirrettiin Tanskaan 97 lasta. Jatkosodan aikana Tanskaan siirrettiin n. 4000 lasta.  Tanskassa asiaa hoitava organisaatio oli Finlandshjaelpen, Suomessa asiaa hoiti Mannerheimin  Lastensuojeluliitto, sen Tanskan valiokunta, johtajinaan  Ebba Munsterhjelm ja Mila Schildt.
 
Norjaan matkusti talvisodan aikana 107 lasta. Norjaan ei jatkosodan aikana lapsia siirretty. (Kommenttini 6.10.2015 : Tässä on virallinen luku " 107" mainittu. katso uudempi tutkimus Norjaan siirretyistä sotalapsista) Vuodenvaihteessa 1944/45 Tanskassa oli n. 1000 suomalaislasta. Lapset olivat nyt joutuneet vihollisen alueelle Suomen ja Saksan ollessa sodassa keskenään. Lasten turvallisuus joutui uhatuksi saksalaisten vaatiessa luettelot Tanskassa olevista suomalaislapsista. Suomen kansalaisia (mm. merimiehiä) oli Saksassa internoitu.  Syntyikin tilanne, jossa oma kotimaa oli muodostunut turvallisimmaksi vaihtoehdoksi sodan saaman käänteen myötä.

Todellisuuden kohtaaminen sodan jälkeen

Lastensiirrot olivat luonteeltaan aikapommi, joka laukesi sodan päätyttyä. Sota kesti paljon odotettua kauemmin ja lasten oleskelu Ruotsissa venyi liian pitkäksi. Tunnesiteet lapsen ja suomalaisen vanhemman välillä löyhtyivät. Tätä ei osattu riittävästi huomioida etukäteen. Lasten kotiuttaminen osoittautui vaikeaksi tehtäväksi. Kotiuttamisvaatimukset vaikuttivat Ruotsin muuta avustustoimintaa heikentävästi.

Ruotsiin jääneiden lasten lukumäärästä on esitetty poikkeavia arvioita.

Eduskunnalle ilmoitettiin vuonna 1950 luku 15.000 lasta, joka on ilmeisen virheellinen. Ruotsin väestökirjanpidon tietojen avulla arvioitu uusi luku on n. 7000 lasta (n.14 % ). Tanskaan jäi n. 500 lasta (13 %). Ruotsiin siirron ansiosta pelastui kuitenkin henki n. 2900 lapselta (tuberkuloosista kärsivät, aliravitut lapset, joilla puutostauteja, Ruotsin parempi hygienia jne). Vähentyneen kuolleisuuden tuoma hyöty koitui lasten itsensä ja Ruotsin hyväksi.

Kansakuntana Suomi menetti enemmän kuin sai.

On lisäksi huomattava, että sotalasten osuus 1960- ja 1970-luvun siirtolaisuudessa voi olla suuri.
Muuttokynnys Ruotsiin oli heille muita alhaisempi.

Lastenkotiuttamiskomitea auttamaan

Sosiaaliministeri Tyyne Leivo-Larsson asetti vuonna 1949 erityisen lastenkotiuttamiskomitean
selvittämään lasten palauttamiseen liittyviä oikeudellisia kysymyksiä Vuonna 1950 tehtiin jälleen eduskuntakysely Ruotsiin jääneiden lasten ongelmasta. SKDL:n edustajat hyökkäsivät  voimakkaasti sosiaalidemokraatteja vastaan lastensiirtojen odottamattomilla jälkiseuraamuksilla: 15.000 lapsen pysyvä menetys oli luettava sotamenetykseksi, josta sosiaalidemokraatit olivat vastuussa. Taustalla myös poliittisia syitä: haluttiin erkaannuttaa Suomea muista Pohjoismaista ja lähentää Neuvostoliittoon, kuten vuonna 1942 haluttiin lähentää Suomea Saksaan. Työkansan Sanomat käsitteli lastensiirtoja pääkirjoituksessaan, Suomen Sosiaalidemokraatti vaikeni. Tapahtumat sodan jälkeen kuitenkin osoittavat sen, että eduskunnassa vuonna 1942 esitetyt lasten menettämistä koskevat pelot olivat perusteltuja ja toteutuivat.Eduskunnan mielipidettä ei kysytty lastensiirtojenpäätöksenteon yhteydessä, vaikka eduskunta oli vuonna 1931 hyväksynyt yhteispohjoismaisen sopimuksen, jonka mukaan Suomen viranomaiset eivät voineet estää suomalaisten lasten lapseksiottamista sopimusmaissa, kuten Ruotsissa.

Pitkä ero muuttaa tunteita

Vuonna 1945 tehdyssä lastensiirtokomitean tutkimuksessa, joka koski n. 600 helsinkiläisperhettä, n. 400 perhettä ilmoitti, että heidän lapsensa voi jäädä pysyvästi Ruotsiin. Syinä olivat mm. vapautuminen lapseen liittyvästä taloudellisesta ja kasvatuksellisesta vastuusta. Lastensiirtokomitea vaati jyrkkiä toimenpiteitä lasten palauttamiseksi. Viisaampaa olisi kuitenkin ollut heti alkaa valmistella niiden lasten Ruotsiin jäämistä, joiden suomalaiset vanhemmat eivät heitä enää halunneet.  Sen sijaan haettiin uusia kasvatusvanhempia Suomesta. Sodan jälkeen syntyneissä ristiriidoissa kansallinen väestöpoliittinen etu ja lapsen oma etu törmäsivät toisiinsa.
Sellaista tilannetta ei olisi pitänyt päästää syntymään. Katsottiin, että sodan muutoinkin jo verottama kansa tarvitsi kaikki lapsensa. Lapsista luopuminen olisi kuitenkin useimmissa tapauksissa ollut lapsen edun mukaista, varsinkin tapauksissa, joissa lapsi oli ollut Ruotsissa erityisen pitkään ja unohtanut kotimaansa ja biologiset vanhempansa Sodan jälkeisissä oloissa ei lasten henkisiä vaikeuksia ymmärretty.  Lapsipsykiatriaa ei tuolloin vielä ollut Suomessa.  Ei ymmärretty, miten vuosikausien ero vaikuttaa lasten ja vanhempien keskinäisiin suhteisiin. Vähätteleviä lausuntoja lasten sopeutumisvaikeuksista esittivät mm. suomalaiset lääkärit
Martti Kaila ja Arvo Ylppö. Lausunnot poikkesivat ruotsalaisten lääkäreiden lausunnoista. Sotalasten selvällä enemmistöllä on kuitenkin myönteiset tunnemuistot ajastaan Ruotsissa.  Tätä todistaa osaltaan se, että monessa tapauksessa on syntynyt elinikäinen ystävyyssuhde ruotsalaiseen perheeseen. Julkisuutta ovat kuitenkin saaneet surulliset tarinat. Yksittäisten tarinoiden perusteella ei  kuitenkaan pidä yleistää asioita.

Suomen Sotalapset (1) Tausta

http://www.sotalapset.fi/78

Esitysmateriaalia (Sitaatti internetistä)

Jos teitä pyydetään luennoimaan sotalapsiasiasta johonkin tilaisuuteen on tämä Helsingin sotalapsi yhdistykselle tehty esitys vapaasti käytettävissänne.

Lastensiirrot Suomesta Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan viime sotien aikana Suomen valtion sodan aikana 1939-40 ja 1941-46 asettamat tavoitteet lastensiirroille Talvisodan ajalta ei löydy erillisiä kirjattuja tavoitteita. Toiminta oli hyvin nopeaa, lähes paniikinomaista. Syynä sodan alun terroripommitukset siviiliväestöä kohtaan. Aloite tuli ruotsalaisilta. Välirauhan aikana siirrettiin huonokuntoisia lapsia Ruotsiin kuntoutumaan kesällä 1941 ruotsalaisten aloitteesta. Mukana paljon talvisodan aikana Ruotsissa olleita. Kesällä 1941 Suomi ei ollut halukas siirtämään lapsia Ruotsiin. Syyt: kuljetuskapasiteetin puute ja ”muut syyt”. Uusi tarjous Ruotsista syyskuussa 1941. Sos. ministeri Fagerholm hyväksyi sen välittömästi. Lastensiirtokomitean pöytäkirjassa 3.9.1941 mainitaan jatkosodan lastensiirtojen aloittamisen syiksi: –    takaisin vallatun Karjalan jälleenrakentamisessa tarvittavat karjalaisäidit eivät voi viedä mukanaan       pieniä lapsiaan. Tavoitteena oli Karjalaan paluun helpottaminen. -    elintarvikepula. Tavoitteena oli elintarvikepulan lievittäminen ja lasten saaminen       paremman ruokahuollon piiriin. Talvi 1942 ”nälkätalvi”. Jopa armeijan muona-annoksia jouduttiin supistamaan neljänneksellä 15.12.1941. Lastensiirtokomitea loi seuraavat neljä ryhmää lapsista, joita voitiin Ruotsiin siirtää: –    karjalaislapset, joiden vanhemmat palasivat jälleenrakennustöihin Karjalaan –    pommituksissa vaurioituneiden kotien lapset –    invalidien lapset –    kaatuneiden lapset, jotka eivät saaneet kummiavustusta. Perimmäinen syy väestöpoliittinen: nousevan sukupolven hengen ja terveyden turvaaminen. Siirrot ajateltiin pienimuotoisiksi ja lyhytaikaisiksi (6 kk).Sosiaaliministeri Fagerholm laajensi ”siirtokelpoisten" lasten ryhmää niin, että loppujen lopuksi kaikki, jotka halusivat lapsensa Ruotsiin lähettää, voivat sen tehdä. Perusteluja ei kontrolloitu, ratkaisevaa oli perheen äidin mielipide isän rintamalla olon vuoksi. Asiasta syntyi eräänlainen ”muotivirtaus”, jota kiihdytti valtion tiedotuslaitoksen siirtoja suosiva propaganda ja kaiken kritiikin kieltävä sensuuripäätös tammikuussa 1942. N.25 %:n sotalapsen kohdalla ei ole ilmoitettu syytä Ruotsiin lähettämiseen. Vuonna 1944 lähettämisten syynä Helsingin ja muiden kaupunkiemme terroripommitukset helmikuussa 1944, Karjalan evakuointi ja seuranneen kesän vaikea tilanne rintamalla. Kyseessä oli väliaikainen huoltotoimenpide. Vanhemmilta vaadittiin kirjallinen sitoumus siitä, ettei lasta jätetä missään olosuhteissa pysyvästi Ruotsiin. Toimittiin lapsen parasta tarkoittaen. Kokemuksia tällaisesta avustusmuodosta ei ollut. Eduskunta keskustelee lastensiirroista Eduskunnan oikeistopuolueet esittivät v.1942 huolensa lasten menettämisestä (IKL, Kokoomus). Esitettiin vaatimus vuonna 1931 solmitun yhteispohjoismaisen sopimuksen irtisanomisesta. Tämän sopimuksen mukaan adoptio tapahtui lapsen oleskelumaan lainsäädännön mukaisesti ja lapsen kotimaan viranomaisilla oli vain lausunnonanto-oikeus. Taustalla myös poliittisia tekijöitä: haluttiin erkaannuttaa Suomea muista Pohjoismaista ja lähentää Saksaan. Saksan lähettiläs Blücher oli viitannut raportissaan lastensiirtojen herättämään myönteiseen poliittiseen vaikutukseen Suomessa. Oikeistopuolueiden aktiivisuus johti vain adoptioseurannan tarkentumiseen: adoptioanomukset tuli ohjata Suomen ulkoministeriön kautta. Valtiollinen sensuuri kielsi tammikuussa 1942 jyrkästi kaiken Ruotsiin suuntautuvien lastensiirtojen arvostelun. Valtion tiedotuslaitos perusti erillisen yksikön Ruotsiin suuntautuvaa propagandaa varten. Lastensiirtojen hyödyntäminen oli eräs propagandatavoitteista Fagerholm korosti vuonna 1943 henkilökohtaista vastuutaan asiassa. Hänelle oli  todetessaan, kunnia-asia tuoda kaikki lapset kotiin: ”Det är liksom en hederssak att också återföra dem till Finland, så att inte några tusen eller några hundraden tappas bort på vägen.” Lastensiirtojen mittasuhteet Yhteensä siirrettyjen lasten lukumäärä kohoaa arviolukuun n. 80.000 lasta. Määrä vastaa suunnilleen vuonna 1939 syntyneiden suomalaislasten kokonaismäärää. Toteutus: siirrot Ruotsiin  (jatkuu)

Veteraanien historiasta . Ulkomaiset vapaaehtoiset

http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/fi/ryhmia/ulkomaalaiset-vapaaehtoiset
https://www.youtube.com/watch?v=arKxCiTZoyQ
 Talvisodan aikana monissa maissa ilmoittautui vapaaehtoisia taistelemaan Suomen puolesta. Ruotsalainen noin 8 000 miehen osasto ehti sotaan mukaan helmikuun lopulla 1940 Sallan alueella, jossa se otti yhdessä rinnallaan toimineiden norjalaisten kanssa rintamavastuun suomalaisilta. Ruotsalaisiin joukkoihin kuului myös alun perin 16-koneinen lento-osasto. Ruotsalaisten otettua rintamavastuun saattoivat suomalaiset siirtää Sallassa olleita joukkoja Viipurinlahdelle. Sallan taisteluissa kaatui 26 ruotsalaista vapaaehtoista.

Halukkaita vapaaehtoisia Suomeen oli esimerkiksi Iso-Britanniassa 8 900, Italiassa 5 000 ja Unkarissa 25 000. Hallitusten ulkopoliittinen varovaisuus ja oman maan edut vaikeuttivat lähtöä. Ruotsalaisten lisäksi maahamme ehti tulla noin 1 000 tanskalaista, 700 norjalaista, 341 unkarilaista valmiiksi muodostettuna joukkona, 350 amerikansuomalaista ja 228 Iso-Britannian kansalaista. Valtaosa ei ehtinyt mukaan sotatoimiin. Sen sijaan tanskalaisia hävittäjälentäjiä osallistui menestyksellisesti talvisodan ilmataisteluihin.

Ulkomaalaisten vapaaehtoisten psykologinen merkitys oli suomalaisille hyvin merkittävä sen lisäksi, että huomattavan suuri ruotsalainen joukko osallistui itse taisteluihin.

Jatkosodassa Suomen asevoimissa taisteli yhteensä noin 7 000 ulkomaalaista vapaaehtoista.
Heistä oli 3 273 virolaisia, 1694 ruotsalaisia, 777 inkeriläisiä ja 204 tanskalaisia. Muista maista oli 74 miestä. Neuvostoliiton suomensukuisista kansoista oli sotavankileireiltä ilmoittautunut vapaaehtoiseksi lisäksi noin
 1 000 miestä.
Pääosa virolaisista eli ”Suomen pojista” oli sijoitettu Jalkaväkirykmentti 200:aan, ja he taistelivat urhoollisesti Karjalan Kannaksella kesän 1944 raskaissa torjuntataisteluissa. Saman vuoden elokuussa rykmentin sotilaat siirrettiin Viroon, jossa he jatkoivat saksalaisten alaisuudessa taistelua maahan tunkeutuvia neuvostoliittolaisia joukkoja vastaan. Ruotsalainen pataljoona toimi vuonna 1941 Hangon rintamalla. Myöhemmin ruotsalaisista muodostettiin erillinen komppania, joka taisteli kesällä 1944 Karjalan kannaksella kunnioituksen ansaitsevalla tavalla.

Jatkosodan ulkomaalaisten vapaaehtoisten merkitys suomalaisille oli ennen kaikkea tunteessa siitä, että Suomea ei ollut unohdettu sekä avun tuoma yhteenkuuluvuuden tunne, joka on jatkunut sodan jälkeenkin

Jatkosota 25.6. 1941- 19.9. 1944. Vapaaehtoisia Ruotsista . Hangon rintama

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jatkosota

Jatkosota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944. Jatkosotaa käytiin Suomen rintamalla samaan aikaan kun Saksa toteutti operaatio Barbarossan nimellä tunnettua laajaa hyökkäystä Neuvostoliittoon. Suomen rintama oli jaettu saksalaisten ja suomalaisten joukkojen kesken siten, että suomalaiset olivat vastuussa eteläisestä rintamasta ja saksalaiset Lapin rintamasta. Suomen ja Saksan välillä oli voimassa Antikomintern-sopimus 25. marraskuuta 1941 alkaen.

Aluksi suomalaiset ja saksalaiset joukot menestyivät ja etenivät pitkälle Neuvostoliiton alueelle. Vähitellen maailmansota kuitenkin söi Saksan voimia ja Neuvostoliitto alkoi edetä kaikilla rintamilla, myös Suomessa. 1944 mennessä sota oli muuttunut suomalaisten osalta katkeriksi puolustustaisteluiksi. Sota päättyi 1944. Vaikka aselevon oli sovittu astuvan voimaan 4. syyskuuta kello 7.00, lopetti Neuvostoliitto sotatoimet vasta vuorokautta myöhemmin 5. syyskuuta.^[1] Moskovan välirauha allekirjoitettiin 19. syyskuuta 1944 ja se vahvistettiin Pariisin rauhassa 1947. Jatkosodan välirauhanehtoihin kuului saksalaisten joukkojen pakottaminen pois Suomesta, mikä johti Lapin sotaan Saksaa vastaan.

• Ruotsinsuomalainen lehti kertoo  19.3. 2015, 75 vuotta myöhemmin seuraavaa numerossa 12.  
• JATKOSOTA ei houkutellut läheskään niin monta vapaaehtoista Ruotsista kuin Talvisota, koska Suomi lähti valloittamaan takaisin Moskovan pakkorauhassa menetettyjä alueitaan Saksan rynnistäessä itään  Sellainen  suomalaissaksalainen aseveljeys turrutti ruotsalaisten tunteita ja sympatioita. Vapaaehtoisia tuli Ruotsista noin  1700, joista noin puolet oli entisiä TALVISOTAAN osaa ottaneita. Ruotsalaisten pataljoona puolusti Hankoniemeä,, jossa Neuvostoliitolla oli suuri tukikohtansa 1939-1940 . http://www.hangonsotahistoria.fi/historia-3/pa-1900-talet-2-2/
•  http://www.hangonrintama.fi/SUOMI/Paasivu.html
• Neuvostoliiton tukikohta   purettiin myöhemmin ja ruotsalaiset palasivat kotimaahansa. 
• 1942 perustettiin ruotsalaisten vapaaehtoisten komppania, joka taisteli ensin Itäkarjalassa, sitten Kannaksen ja Tali-Ihantilan torjuntataisteluissa. Tappiot olivat valtavat. Vapaaehtoisista kaatui 72% 
• Mitä neuvostoaseet eivät vieneet sen on aika vienyt. Enää vapaaehtoisia on elossa vain 32. Näiden  vapaaehtoisten veteraanien keski-ikä on jo yli 90 vuotta.

http://www.sotamuistomerkit.fi/sivu.php?id=446

Talvisota 30.11. 1939- 13.3. 1940. Kesto 105 päivää. Vapaaehtoisia Ruotsista

https://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota

Talvisota oli 30. marraskuuta 1939 – 13. maaliskuuta 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä käyty sota. Neuvostoliitto aloitti talvisodan hyökkäämällä ilman sodanjulistusta, ja sota päättyi 105 päivää myöhemmin Moskovan rauhansopimukseen. Kansainliitto tuomitsi hyökkäyksen ja erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään 14. joulukuuta 1939.
Toinen maailmansota oli alkanut kolme kuukautta aikaisemmin Saksan ja Neuvostoliiton miehitettyä Puolan. Koska länsirintamalla oli käynnissä vähätapahtumainen valesota, länsimaiden lehdistö seurasi talvisotaa tarkasti. Termeistä sisu ja Molotovin cocktail tuli kansainvälisesti tunnettuja.
Sota on tunnettu erityisen vaikeista talviolosuhteista (talvi 1939–1940 oli vuosisadan kylmimpiä), puna-armeijan valtavista miestappioista, suomalaisten mottitaktiikasta sekä ”talvisodan hengestä”. Sodan seurauksena Suomi menetti Neuvostoliitolle 11 prosenttia maa-alueistaan ja toiseksi suurimman kaupunkinsa Viipurin. Talvisodan synnyttämä revanssihenki oli osaltaan viemässä Suomea jatkosotaan.

• Ruotsinsuomalainen lehti kertoo  19.3. 2015, 75 vuotta myöhemmin seuraavaa numerossa 12.  
• 75-vuotispäivää TALVISODAN ASELEVON SOLMIMISESTA vietetiin Tukholman Finlandsparkenissa. Muutama kymmen,  useimmat heistä Svenska frivilligas minnesförening- yhdistyksen jäseniä , oli kunniavartiossa  ruotsalaisvapaaehtoisten aloitteesta ja heille jo  vuonna 1986  pystytetyn muistopatsaan edessä. Järjestön puheenjohtaja, eversti Bengt Nylander laski seppeleen. Sen jälkeen kaksi ruotsalaisrakuunaa säesti  ruotsalaisen ja suomalaisen iltasoiton ( veteraanin iltahuuto?) Patsan vaskikylkeen on valettuna: Finlands sak är vår. Syystalvena  1939 syttyi talvisota.  Ruotsi oli julistautunut ei sotaa käyväksi maaksi, mutta ei ollut  puolueeton ja toimitti runsaasti aseistusta ja muuta apua Suomeen. Ruotsista tuli myös 9500 vapaehtoista, joista 8400 taisteli Sallan rintaman Märkäjärvellä. Useimmat toimivat maavoimissa, mutta oli osallistujaa myös Ruotsin ilmavoimista. Sotilassairaalaa perustamaassa oli vapaaehtoisia, osa  antoi tukensa ilmatorjuntaan ja rannikkopuolustukseen. saatettiin hyödyntää monipuolisia tietotaitoja rintamalla ja selustassa.Moni kaatui, muutamia joutui sotavankeuteen, mutta heidät vapautettiin  1940 ..."

 http://www.sotamuistomerkit.fi/sivu.php?id=446

Norjassakin on ollut Suomen sotalapsia

Ruotsinsuomalainen- niminen lehti ruotsalaisessa versiossa kertoi Norjaan esti siirretyistä suomalisista sotalapsista muutaman artikkelin. Koska asia on minulle aivan uusi, niin tässä pistän muutaman rivin muistiin.
Selailen tässä nippua keväisiä  lehtiä, joita ei ehtinyt niin tarkemmin katsoa  aikanaan ja kesäkin tuli oltua Suomessa.
 Siis:
lehti numero12. Kulttuurisivun liitenumerona on 19.3. 2015  tästä sotalapsiasiasta  kahdellakin kielellä.  Tässä on liite Finska Krigsbarn. Medlemstidning för Riskförbundet Finska Krigsbarn Årgång 20. Nr 2/2015. http://finskakrigsbarn.se 

Riksförbundet Finska Krigsbarn ( RFK) toimii  yhdyssiteenä ja tukena paikallisille sotalapsiyhdistyksille  ja edustaa tarvittaessa yhteyksissä viranomaisten, julkisen viestinnän ja muiden valtakunnallisten yhteisöjen kanssa. Liiton tavoitteena on edistää sotalasten välistä kanssakäymistä ja kokemusten vaihtoa,  tukea heille tärkeiden henkilöiden etsinnöissä sekä levittää tietoja lastensiirroista ja sota-ajan tapahtumista.  Liitto tukee lastensiirtojen tutkimusta ja niiden tulosten hyödyntämistä yhteiskunnassa. Toisen maailmansodan aikana, vuosina 1939-45 lähetettiin Suomesta  toisiin pohjoismaihin noin 80 000  lasta. Suurin osa lapsista tuli Ruotsiin, mutta myös Tanskaan siirrettiin noin 4000 suomalaislasta. Lapset olivat iältään 1-14 vuotiaita, ja lähes kaikki  saapuivat  ilman vanhempiaan  tai  aikuisia lähiomaisia. Vaikka Ruotsissa vietetty aika saattoi  monelle  lapselle olla myönteinen kokemus on se toisille jättänyt  lähtemättömän syvät haavat jotka eivät umpeudu.  Lastensiirrot ja niiden vaikutukset ovat merkittävä osa Ruotsin ja Suomen sosiaalihistoriaa. Se ei saa unohtua. Ruotsissa toimii viisi paikallista sotalapsiyhdistystä,  ja koko Ruotsin kattava suoraliittymän jäsenyhdistys. Keskusliittoon kuuluu lähes 900 jäsentä. Vastaavia järjestöjä on melkein kaikissa Euroopan maissa.

Löydän artikkelin KAI ROSNELL.  Svårt att hitta uppgifter om finska krigsbarn på arkiven i Norge.

(Suomennosta) "Tuula Eskeland ja Ole B Stöer  ovat kuitenkin  ottaneet selvittääkseen suomalaisten sotalasten Norjaan siirtoja, mikä on vähemmän tutkittuakin ja asiasta on mainintoja vain sulkeissa joidenkin muistelmateosten yhteydessä tai lyhyissä artikkeleissa, joita aiemmat sotalapset ovat kirjoittaneet. Tuula Eskeland on eläkkeelläoleva suomenkielen lehtori Kööpenhaminan yliopistosta.  Hän on vuosia toiminut Norjassa,, Oslossa ja Tromsössä ja väitöskirjansa hän teki Norjan suomalaisseutujen suomalaista paikannimistä. Hän on tehnyt myös tutkimusta tanskansuomalaisten lasten kielellisestä kehityksestä. 

Ole B.Stöer on advokaatti ja asuu Norjan eteläisimmässä osassa Kristiansandin lähistöllä.  Häntä aihe on kiinnostanut siitä asti, kun hän kuuli sukulaistensa kertoneen heillä olleesta  suomalaisesta sotalapsesta.  Fakta-aineistoa on erittäin vähän. Valtionarkistossa on jonkin verran Oslossa, mutta jokseenkin lajittelemattomana. Puuttuu esim. suomalaislasten täydelliset  nimiluettelotkin. Suomen kansallisarkistossa Helsingissä on kuitenkin eräs lista kuljetuksesta joka suoritettiin Pohjoismaisen Avustuskeskuksen  toimesta. Lähtö oli 29. helmikuuta Helsingistä ja Osloon tulo 4. maaliskuuta ja matka kulki Tornista haaparantaan ja sieltä örebrohon, josta junaryhmän osa  jatkoi Tanskaan ja  jokin osa Osloon. Luettelo ei ole kuitenkaan täydellinen ja monta nimeä puuttuu. 

Ylipäätänsä  mahdotontakin oli saada aikaan kaikista lapsista  täydellisiä luetteloita, koska osa matkusti  yksityisteitse Norjaan. Muutamia heistä ei edes laskettu "sotalapsiin", koska he matkustivat  äitiensä  kanssa.  Näitä olivat  Kristian Olsoni ja Christel Sonck. Kuitenkin heidän äkkipikainen kotiutuksensa järjestettiin organisaatioitten ja konsulaatin avustuksella. 

Kai Rosnell kävi Oslossa sijaitsevassa  valtionarkistossa  elokuussa 2006 löytääkseen tiedon kaikista niistä suomalaislapsista, jotka olivat Norjassa sodan aikana.  Hän selasi koko joukon mappeja ja pani muistiin nimet ja Norjan  osoitteet  kahdeksastakymmenestä (80) lapsesta ja noin kahdestakymmenestä (20)  äidistä. On luetteloita myös niistä suomalaislapsista,, joita ryhminä lähetettiin kotiin sen jälkeen kun saksalaiset olivat miehittäneet Norjan 8. huhtikuuta 1940. 

Nämä listat eivät ole täydellisiä. Sen takia on vaikea sanoa aivan tarkkaa lukumäärää siitä kuinka monta lasta todellisuudessa on ollut  sotalapsina Norjassa. 

Kai Rosnell kertoo tehneensä yhteenvedon löytämistään listoista ja tuloksena on 146 lasta ja 43 aikuista. Tämä on huomattavasti enemmän kuin virallinen lukumäärä "107". 

Tuula Eskeland ja Ole B Stöer puolestaan ovat  löytäeen osan niistä  "minun listoistani",  jotka  mainitsee Aaro Waronen kirjassaan "Sotakokemuksia lapsen silmin" (2011). Heidän  on onnistunut myös jäljittää joitain näistä lapsista ja saada heihin yhteys.  On tarkoituksena saada haastattelu mahdollisimman monelta.

Tuula Eskeland ja Ole B Stöer ovat lisäksi  tavanneet Kai Rosnellin ja  he ovat  vaihtaneet keskenään informaatiota: He heat saanett kopiot Rosnellilta  kaikesta siitä aineistosta, jonka hän Oslosta löysi, sillä he eivät olleet  itse käyneet siinä arkistossa.  Rosnell toivoo heille onnea Norjaan suuntautuneen sotalapsitoiminnan  jatkodokumentointiin ja lupaa  auttaa  apuansa  niin paljon kuin pystyy. 

Dokumentaatio on välttämätöntä, jotta Norjan koko panos Suomen ja Suomen lapsien hyväksi ei painu  täysin unohduksiin"

 Kommentti:

• Aaro Waronen"Sotakokemuksia lapsen silmin" (2011). 160 s.  Suomen kielellä

Tämä kirja on kertomus pienestä helsinkiläisestä Aaro-pojasta. Aaro oli yksi niistä seitsemästäkymmenestä tuhannesta lapsesta, jotka lähetettiin Suomesta sodan jaloista pakoon. Matka Norjaan, Ruotsiin ja Tanskaan oli monelle lapselle hyvin traumaattinen kokemus, joka vaikutti vielä sodan jälkeisinä vuosina heidän elämäänsä.

Tuoteryhmä: Suomalaiset kirjat > Historia > Henkilö- ja sukuhistoria > Elämäkerrat. Muistelmat

• http://www.norna.org/?q=l-nkar

Miesten kertomaa. 1947 tapahtui. Sodanjälkeistä raivaustyötä

Kirjoitettu blogiin  9.11.2014.
VUOSI 1947

45. kertomus  kirjasta Miesten Kertomaa

Arvo Seppinen, V raivaajaosasto ( 328-329/1960) kertoo seuraavaa:

Oli heinäkuu 1947. Sotien jälkeen olivat kaikki rannikoitamme ympäröivät meret suomalaisten, venäläisten ja saksalaisten laskemia miinoja täynnä. Niitä oli kartoitetuilla kentillä ja kartoittamattomilla alueilla, jopa kolmessa kerroksessa päällekkäin. Koivistolta lähtien Seiskarin, Lavansaaren ja Suursaaren kautta Understeniin, Ruotsin rannikolle, Örön ja Utön kautta Pohjanlahdelle riitti näitä tulisia, sarvellisia ja sarvettomia Poseidonin munia. Kuusikymmentä tuhatta eri kokoista, näköistä ja tapaista miinaa piileskeli veden alla ankkurikettinkiensä ja vaijereittensa varassa kuin jättiläismäiset merirakot. Kuin Luojan luomina merikasveina ne huojuivat pidikkeissään merivirtojen ja aallokon ajamina. Kuuluimme everstiluutnantti Simosen komentamaan raivaajaosastoon, ja jo kolmatta kesää olimme käyneet sotaa näitä sodan jäännöksiä vastaan. Matalasta ja syvästä vedestä pyydystimme miinoja meren pinnalle, jossa ne tehtiin vaarattomiksi purkamalla, räjäyttämällä tai ampumalla upoksiin. Tavallisin tapa oli ampua pinnalle nousseen miinan kylkeen reikä Madsenilla tai Bofors-tykillä, jolloin miina upposi syvyyteen. Niin merkilliseltä kuin se tuntuukin, vain harvoin nämä herkkinä pidetyt esineet räjähtivät ammuksesta. Varmin , mutta samalla myös vaarallisin tapa oli tehdä miina vaarattomaksi purkamalla, siis poistamalla siitä sytytin ja lataus. Kaikkien miinamallien purkaminen ei tullut kysymykseenkään. Eräissä vanhemmissa malleissa oli, vastoin kansainvälisiä sääntöjä, varmistimet sijoitettu sellaiseen asentoon, että niitä oli mahdotonta purkaa. Samanlaisia olivat eräät uudemmatkin mallit, jotka olivat niin herkkiä, että ne räjähtivät, kun purkaja lähestyi niitä jakoavain taskussa, kuten sanottiin. Vuoteen 1947 mennessä oli miinoja tuhottu useita tuhansia, mutta aina vain tuntui niitä meressä riittävän. Kolmattakymmentä miestä oli näissä tehtävissä saanut surmansa räjähdyksien ja muiden onnettomuuksien johdosta.

Söderskärin majakka häämötti kaukana pohjoisessa, kun laivueemme raivasi omaa kenttäänsä. Meistä idempänä suoritti raivauksia naapuriosastoon kuuluva laivue neljän aluksen ruodussa. Sen johtoaluksen kahveliin nousi signaali: "Kalusto ylös". Miina oli tarttunut kalustoon. Räjähdystarttuja katkaisi ankkurivaijerin ja kosteana kiiltelevä miina nousi meren pintaan. Alati valppaina liitelevät lokit olivat kuulleet tarttujan kumean räjähdyksen veden alla. Kokemuksesta ne tiesivät, että tällainen räjähdys merkitsi tavallisesti elävien ja kuolleiden kalojen virtaa veden pinnalla, ja riensivät kiireesti paikalle saalistamaan. Muutamat lokit istuivat märkänä kiiltelevän miinan päälle. Vaihdettiin radiosanomia. Semaforiliput liikkuivat viittoilevien miesten käsissä kuin sätkyukkojen raajat. Kysyttiin lupaa miinan purkamiseen. Matruusit ja tykkimiehet kelasivat vaijereita vintturin tukille. Uimurit ja kelat kolisivat alusten rautaisilla kansilla. Raivaajamme kannelta alettiin laskea venettä vesille. Sotilasmestari P. Laskeutui venee mukana ja irrotti taavettitaljojen koukut veneestä.

-Kuka lähtee mukaan? Lähtijöitä oli useita. Ylikersantti H. ehti ensin. Hän laskeutui köyden varassa veneeseen, vaihtoi paikkaa sotilasmestarin kanssa ja asettui soutamaan. Vene irtosi aluksesta. Heiteltiin sukkeluuksia puolin ja toisin kuin hyvästiksi. -Hei, sinullahan on vielä niitä hyviä savukkeita jäljellä! Tarjoahan niitä nyt meille vielä lähtiäisiksi. Ylikersantti souti veneen uudelleen aluksen kylkeen. Oli vielä tupakkapula, ja hyvä savuke oli tervetullut. Savukerasiaa pitelevä käsi kurottautui kohti reelinkiä, jossa savuke toisensa jälkeen hävisi odottaviin kouriin. -Anna vain viimeinenkin savukkeesi. Ethän sitä enää itse tarvitse. Tämähän on kuitenkin sinun viimeinen matkasi, huusi joku savukkeesta osattomaksi jäänyt poistuvalle veneelle. -Tarvitsen kuin tarvitsenkin, sanoi ylikersantti, sytytti itselleenkin savukkeen ja alkoi soutaa aluksesta poispäin.

Veneen jättämä kiilamainen vana hävisi meren pinnalta sitä mukaa kuin vene eteni. Veneen lähestyessä miinaa lehahti sen päältä kirkuen lentoon viimeinenkin itsepäinen lokki. Ylikersantti käänsi veneen asetusten mukaisesti tuulen päälle perä kohti miinaa. Sotilasmestari kävi vatsalleen veneen pohjalle. Lähimmän aluksen ja veneen väliä oli kolmisensataa metriä. Me muut, joilla sattui olemaan kiikari, tarkastelimme purkajien työtä.

Nyt sotilasmestari näytti jo irrottaneen ensimmäisen osan ja asetti sen taakseen veneen pohjalle. Nyt hän etsi jotain uutta työkalua, ehkä pihtejä, katkaistakseen sähköjohtimet. Ylikersantti pidätteli airoilla venettä. Nyt sotilasmestari kumartui uudelleen miinan ääreen. Voi hyvä Jumala! Siinä ei enää olekaan venettä eikä miehiä, ei kumpaakaan miestä. Jotain tummaa lenteli ilmassa, miesten ja veneen palasia. Samanaikaisesti kun tärisyttävä räjähdys kohtasi korvamme ja me sen tajusimme, putoili ilmasta mereen epämääräisiä kappaleita. Hetken ne piiskasivat vettä kuin rakeet peltoa, sitten oli kaikki hiljaista. Kohdalle sattunut lokkikin putosi räjähdyksen voimasta alas ja jäi levitetyin siivin makaamaan vatsalleen veteen. Me tuijotimme älyttöminä toisiamme ja merta. Ymmärsimme tapahtuneen, mutta emme tahtoneet uskoa, ettei sotilasmestaria ja ylikersanttia enää ollut. Laskimme veneet vesille ja soudimme paikalle. Pyörimme siinä etsien ja kuin ihmettä odottaen. Vain laudankappaleita ja kuollut lokki kellui paikalla, missä äsken oli ollut vene ja kaksi miestä. Muuta ei enää näkynyt. Meri oli ottanut kaiken.

LÄHDE: Miesten Kertomaa . Toimittanut Ville Repo. Weilin/Göös, Helsinki 1967. Sivut 347- 350.

KOMMENTTINI:
Wikipedia kertoo miinanraivauksesta seuraavaa:http://fi.wikipedia.org/wiki/Miinanraivaus
Lähde antaa myös suoran viitteen  Arvo Seppisen artikkeliin ja siteeraa sen  kuten kirjasta suoraan.  

Miinanraivaus Suomenlahdella toisen maailmansodan jälkeen

Toisen maailmansodan rauhanehtojen mukaisesti Suomen tehtäväksi tuli suorittaa merimiinakenttien raivaus Suomenlahdella. Nämä miinat olivat Suomen, Saksan ja Neuvostoliiton laskemia. Vuosina 1944–1948 yli 2 000 miehen ja 200 aluksen voimin raivattiin laaja merialue Suomenlahden perukasta Ahvenanmaalle asti puhtaaksi sodan aikana lasketuista miinoista. Tässä työssä menetti henkensä 28 miestä. Kotkan Haapasaaressa sijaitsee raivaajamuistomerkki. Yksittäisiä miinoja on löytynyt Suomenlahden saaristoista vielä 2000-luvullakin. 1990-luvulla Turussa paljastettiin toinen raivaajamuistomerkki; se on alustalle asennettu tähysmiinan kuori. Paljastuspuheen piti jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth, joka sanoi puheessaan, että kauan unohdetuille ja ilman veteraanien tammenlehvää jääneille miinanraivaajille kuuluisi ehdottomasti huomattava osa hänen henkilökohtaisesta tammenlehvästään.

Kirjallisuutta

• Kämäräinen, Juha 2005. Pienet hinaajat Suomessa: M/S Alpo Normandiasta Ouluun ja takaisin (DR-luokan hinaajaraivaajista 1946-1950, sisältää kuvausta merimiinojen raivauksen periaatteista)
• Salmelin, Pentti 1995. Henkensä kaupalla: miinanraivaajana Suomenlahdella 1945

Aiheesta muualla

• Miinanraivaus jatkuu ... ja jatkuu Matti Mähösen artikkeli maamiinojen raivauksesta
• Sotaveteraanin muistot miinanraivauksesta, Arvo Seppinen
• Merivoimien esikunta: Merivoimat raivasi Koön lahdesta 6 500 sodanajan laukausta, 19.3.2004

• Miinanraivauspuku (FinnProtec Oy)