Renate Rangermannin kirjan sisältöä (1) (2) (3) Niedersachsenilainen kylän juutalaisväestön historiasta

Renate Rangermannin saksankielisen kirjan   otsikkona on : Sano minulle missä juutalaiset ovat? Quakenbruckin juutalaisväestön historiaa sadan vuoden ajalta. Renate Rangermannin tutkimustyö.

R. Rengermann kertoi, että hän  on kustantanut itse pienen määrän tätä tutkimustyötään.  Kirjapainon on Oelkers, Artland, Quakenbruck, Saksa. Maksoin 20 EU  (10EU kirjasta ja postikuluista etukäteen   varmuudeksi  toiset 10 EU).. Kirjalla  ei ole vielä ISBN numeroa, hän kertoi.  Olen maininnut kirjasta israelilaislähteisiin.  Saksankieleni on vasta nyt  uudistreenauksessa ja luen hitaasti  kirjaa.

• Tutkimustyön tuloksena oleva kirja  on sisällöltään jaettu täten.

1. "Esipuhe (Tri Martin Espenhorst 2013)
2. Johdanto ( Renate Rengermann)
3. Quakenbrück  vuosina 1814- 1950
4. Quackenbrückin juutalaiset vuosina 1847- 1940 ja 1949- 1965.
5. Rukoushuone
6. Israelilainen  naistenyhdistys
7. Juutalaisten sotaveteraanien valtakunnallinen liitto
8. Badbergenin/Grothen juutalainen hautausmaa
9. Quakenbrückin juutalainen hautausmaa
10. Juutalaisten elämäkertoja
11. Loppulause
12. Kiitosmaininnat
13. Liite
14. Merkkien selitys
15. Lähteet
16. Kirjallisuusluettelo
17. Kompastuskivet (Stolpersteine) (  https://fi.wikipedia.org/wiki/Kompastuskivet )"

(Mistä tätä kirjaa saa tilattua?
Julkaisijalta suoraan:
 Renate Rengermann,, 49610,  Quakenbrück.

•  Esipuheesta suomennosta

Tänään 16 syyskuuta 2015  olen  alustavasti kääntänyt  esipuhetta, jonka on kirjoittanut tri Martin Espenhorst (Gehrde/Sofia). Paikkana on Gehrde/Helle myöhäiskesällä 2013.

1  Esipuhe

Meidän nykyiselle olemassaolollemme on jäänyt  haasteeksi  ja pysyy haasteena Saksan maan  juutalaisväestön  rikkoutuma 1940-luvulla. Renate Rangermannin tutkimustyö Quakenbrückin juutalaisista  henkilöistä on todisteena siitä, että on lopultakin  tullut aika palauttaa heidät muistiin.   Sopivan ajan lisäksi  lisäksi kirjoittajalle on onnistunut työstää  tutkimusaineistonsa  pohjia myöten  tieteellisesti ja täsmällisesti,  mainittakoon tässä yhteydessä myös  hankaluudet nimien suhteen esiintyneessä   epäselvyydessä.

Tarkkaan tulokseen   hän pääsi  valitsemalla rungon hahmotteluun  tiukasti elämäkertoihin   pysyttäytyvän  lähestymistavan . Niin - miten sitten muulla tavalla  voisi  tai miten pitäisi  käsitellä näitä vieläkin  vaikeita  aihepiirejä?  

1980-luvun historiankirjoittajien riita  leimahdutti esiin  myös suoraa päätä tällaisenkin kysymyksenasettelun: Onko toivottavaa  pelkän tosiasiallinen  ja emotionaalisesti neutraali  juutalaisten historian kirjoittaminen ja onko sellainen  ylipäätänsä mahdollista.  

Samanaikaisesti  on  yleistä  laajahkoa konsensusta siitä, että tämä  eurooppalaisen, saksalaisen ja alueellisen historian jakso ei saa joutua  unohduksiin. Että  tulee vahvistaa  ja saattaa yleiseen tietoon  tietämys niistä tapahtumista, joita 1940 -luvulla tapahtui Saksassa kuten  myös Quakenbrückissä. 

Tällaisen uudistyön  tulisi tapahtua  ilman pakkoa ja moitteitta. Tiedämmehän vanhastaan, miten kulttuurimuistomerkit, kulttuurille ominainen muistaminen ja  unohtaminen sekä kulttuurisidonnainen  asioiden poistyöntäminen mielestä  on vahva tekijä  ihmiskunnan historiassa ja myös yksilön  arkielämässä. 

Kuten aina kaikissa  uudistuksissa  ja innovaatioissa niin myös historiankirjoituksessa täytyy olla luotuna  ensin eräänlainen hyväksynnän ilmapiiri ennen kuin asian saa toteutettua. Nyt oli  tämä  ajankohta  tullut,  minkä  tämä  työ osoitti.   Sitä paitsi  viime tingassa, sillä  ensikäden  tietoa antavia henkilöitä on yhä vähemmän ja yhä harvemmalta ikäluokalta  voidaan mitään kysyä. 

Niinpä  Renate Rangermannin tutkimustyö kuuluu niitten Holokaustia  käsittelevien  töitten joukkoon, joita on  syntynyt viime vuosina muillakin   seuduilla tai  suoraan  julkaistujen töitten joukkoon.  Samalla se on esikuva monille alueille, joilta vielä  puuttuu vastaavia tutkimuksia. 

Tri Martin Espenhorst (Gehrde/Sofia)

Gehrde/Helle  vuoden 2013 myöhäiskesällä "

2  Johdanto

" Quakenbrückin juutalaisyhteiskunnan elämästä on toistaiseksi ollut vain vähäisen julkista, saatavilla olevaa informaatioaineistoa.

Vuonna 1985 julkaistiin kirja: Jarck, Horst-Rüdinger. ”Quakenbrück – Von der Grenzfestung zum Gewerbezentrum” (Quakenbrück. Rajalinnakkeesta ammatti- teollisuuskeskukseksi ). ISBN 3-9800335-3-8.  Kirjassa esiintyi artikkeli, jonka oli laatinut valtion arkistoneuvos tri Theodor Penners. Artikkelin otsikkona oli: ” Die jüdische Gemeinde in Quakenbrück”(Quakenbrückin juutalainen seurakunta”.

Vuonna 1997 julkaisi Maria von Borries kirjansa ”Euer Name lebt – Zur Geschichte der Juden in der Region Bersenbrück”. (Teidän nimenne elää - Bersenbrückin alueen juutalaisten historiasta). Tässä kirjassaan hän mainitsi sivumennen Quakenbrückin juutalaiset.

Vuonna 1987 Heiko Bockstiegel kertoi Bersenbrückin Aluesanomissa (Bersenbrücker Kreisblatt) eri artikkeleissa Quackenbrückin juutalaisista.

Vuonna 2002 aloin seuloa käsillä olevaa informaatiota sosiologisesti sävyttyneellä uteliaisuudella ja laajensin tietämystäni haastattelemalla sekä Quakenbrückissä syntyneitä juutalaisia kaikkialla maailmassa että syntyperäisiä iäkkäämpiä quakenbrückiläisiä kansalaisia.

Nyt tahtoisin tehdä nämä kokoomani tutkimustulokset julkisesti saatavilla oleviksi. 
 

Renate Rangermann”

• "Quakenbrück  vuosina 1814 - 1950
  

Quakenbrück oli alkujaan pieni rajakaupunki. Wienin kongressin aikaan (1814/1815) Sitä rajoitti alueet Hannoverin läänistä Oldenburgin lääniin."
 
(My Comment: (Tässä luen tunnin ajan netistä modernia lisätietoa tämän päivän Quakenbrückista http://www.wikiwand.com/de/Quakenbr%C3%BCck.  Renate Rangermann lähetti kirjeessään  myös  hyviä turistikarttoja  ja esiteitä  Quakenbückin  kauniista seudusta)

´Quakenbrück on siisti ystävällismielinen pikkukaupunki. Siellä vallitsee hyvinvointi, jonka kaltaista turhaan etsii Niederosnabrückistä ja Niedermünsteristä Ostfrieslandiin saakka... Yleisteollisuudellaan asukkaat ovat kunnostautuneet ...´Pappi, sittemmin lääninrovasti Johann Gottfried Hoche lausui näitä entista hansakaupunkia ylistäviä sanoja ollessaan siellä 1800-luvun lopulla.

Kuitenkin jo vuonna 1823 oli kaupungin maistraatti kirjoittanut Hannoverin kuningaskunnan  maaherralle Osnabruckiin: ´Kaupankäynnin yhä jatkuva väheneminen aiheuttaa jatkuvia äänekkäitä valituksia...´

Vasta 1834 asetettiin uusia tullikantosopimuksia Hannoverin ja Oldenburgin kesken, jotta  kaupankäyntiolosuhteet jälleen  kohenisivat. Puuttuvat kaukoliikenneyhteydet osoittautuivat kuitenkin haitaksi. Teollisen vallankumouksen uusiin vaatimuksiin eivät pelto- metsä- ja niittypolut soveltuneet. Sen takia rakennettiin Bramschiin vievä valtatie 1838 ja vuosina 1839 - 1841 Cloppenburgiin vievä valtatie.

Quakenbrück yleissilmäyksellä oli pikkukaupunki. Kaupungin ympärysmuuri useine kaupunginportteineen ympäröi keskustan. Vuonna 1836 oli seudulla 2250 asukasta. Enemmistö väestöstä oli evankelisia kristittyjä ja vähemmistö katolilaisia. Keskinäisissä suhteissaan kummatkin ryhmät olivat ekumeenisesti suuntautuneita. Siihen aikaan ei asunut juutalaisia Quakenbrückissä.

Quakenbrück oli tyypillinen pikkuporvarillinen kaupunki, jota ympäröi uittovedet, niityt ja metsät ja vesitie kulki sen läpikin. Tudortyyliset talot ( koristeelliset puuristikkoiset ulkopinnat) sijaitsivat vierekkäin, usein alle metrin päässä toisistaan,  päädyt kaupungin kadulle suuntautuen. Talovälejä  sulki portti, joka johti puutarhaan. Puutarhoissa voitiin viljellä jokapäiväiseen käyttöön vihanneksia. Vuodesta 1890 on ollut lisäksi kukkien viljelyä. Puutarhassa oli ulkohuone. Iltaisin aikuiset myrskylyhtyineen ja lapsineen kävivät siinä. Navetta oli rakennettu talon yhteyteen. Siellä saatettiin pitää lehmää, sikaa ja muutamia kanasia. Aamuisin lönkyttivät lehmät paimentajansa edellä kosteille niityille. Iltaisin ne palasivat navettaansa. Kellonajankin saattoi siitä tarkentaa. Niinpä quakenbürgerilaiset porvarit olivat enimmäkseen omavaraisia ja myivät naapureilleen maitoa ja munia, talvisin lihaa. Illan hetkinä oli kankaankudontaa ja langankehruuta. Jokapäiväistä elämänmenoa leimasi oma perhe, sukulaiset, naapurit, koti ja puutarha, peltotyö joko maanviljelyksessä tai karjanhoidossa. Yhdistystoiminta oli myös intensiivistä.  Ennen kaikkea oli suojeluskunta ja voimisteluyhdistys. 

 

Vuonna 1855 bremeniläinen kirjanpainaja Buddenberg aukaisi ensimmäisen kirjapainonsa Quakenbrückissa.  Sen seurauksena aloitti 14. 2. 1855 ensimmäisenä päivälehtenä ilmestyä Quakenbrücker Anzeiger – lehti. (Quakenbrückin tiedonantaja). Se nimettiin vuonna 1860 uudestaan: Allgemeine Anzeiger für die Stadt Quakenbrück (Quakenbrückin kaupungin yleinen tiedonantaja). Vuodesta 1877 se kuului Bersenbrücker Kreisblatt- lehden  (Bersenbrückin piirin sanomalehti) alaisuuteen . Vuodesta 1901 vuoteen 1923 tuli markkinoille laajempi sanomalehti kirjankustantaja Kleinertilta: Der Artländer Anzeiger ( Artlandin sanomat ). 

 

Evankelisilla ja katolilaisilla kristityillä oli kummallakin oma kirkkonsa kaupungin keskustassa. Pyhän Sylvesterin kirkko rakennettiin vuonna 1276 ja Pyhän Maarian kirkko 1652. Evankelinen työväenyhdistys ja katolilainen Kolping- yhdistys ( perhekeskeistä sosiaalista työtä tekevä katolilainen yhdistys,https://de.wikipedia.org/wiki/Kolpingwerk ) muodostivat tunnustuksellisen täydennyksen tunnustusrajat ylittäville poliittisille puolueille, jotka teollisen vallankumouksen ajoista (mikä alkoi 1815 ja 1835 välisenä aikana) olivat esiintyneet työntekijöitä edustamassa. Katolilainen Pyhän Maarian kirkko sai vuonna 1873 yhden tornin. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1865 vihittiin evankelinen sairaala ja katolilainen vuonna 1893. Molemmat sairaalat korvasivat aiemman lasaretin ja köyhäintalon St. Antoniort nimisessä paikassa. Juutalaiset asukkaat, joita Quakenbrückissa asui vuodesta 1847, pystyttivät vuonna 1897 rukoushuoneen Kreuzstrasse-nimisen kadun varteen.

Kaupungin keskustassa sijaitsi raatihuone, käräjäoikeus, verotoimisto ja latinakoulu. Latinalainen koulu on mainittu ensimmäisen kerran jo 1354 ja se nimettiin uudestaan 1878 normaalilyseoksi, jossa kävi nuoret pojat. Sen lisäksi oli jo vuodesta 1647 evankelinen ja katolilainen kansakoulu. Tytöt kävivät yläasteen tyttökoulun. Tyttöjen keskikoulun ( Mittelschule für Mädchen) kronikan tuhosi varusväki huhtikuussa 1945. On vanha tapa, että yläasteen tyttökoulun kahdeksannen luokan jälkeen tytöt jättävät koulunkäynnin. Vuonna 1839 käsityöläiset saivat sunnuntaikoulun. Vuonna 1874 aukaistiin pienporvarien koulu, Vuodesta 1875 on ollut olemassa kaupungin nurmilla voimisteluhalli, Vuonna 1937 tuli Bahnhofsstrasse - kadun varteen kauppakoulu entiseen Artlandin pankkirakennukseen. Näin oli Quakenbrückista kehittynyt koulukaupunki.

Vuoden 1847 aikoihin pystytettiin suojeluskuntarakennus, lennätinasema aloitti toimia 1. joulukuuta 1863. Vapaaehtoinen palokunta (VPK) perustettiin vuonna 1878. Vuonna 1899 saatiin kaupunkiin yleinen kylpylä. 

 

Talouselämälle oli leima-antavina yksi tuulimylly, viininvalmistus (1759), yksi parkitsemislaitos (1812) ja käsityöläisten liiketoiminta. Kun rautatie oli saatu rakennettua Saksan-Ranskan sodan (1870- 1871) jälkeen ja työ saatu päätökseen 1875- 1876, Quakenbrückin teollistuminen sai vauhtia ja silloin laajentui mm vuonna 1849 perustettu Schaden harja-, luuta- ja pensselitehdas sekä Heyen parkituslaitos. Tämän lisäksi kaupunkiin tuli 1888 Lubrechtin ( vuodesta 1895 Bartramin) langankehräämö- ja kankaankirjontatehdas ja vuonna 1913 Simonin palkkateurastamo,

Vuodesta 1896 on olemassa raatihuoneen edessä olevalla aukiolla Saksan-Ranskan sodassa kaatuneitten muistoksi pystytetty voiton muistopatsas. Vuonna 1910 vihittiin asemarakennus. 1935 sotilaslentokentän rakentamisen yhteydessä sotilaita kulki nykyiseen Neustadtiin Quakenbrückistä käsin. 

 

Vuonna 1879 oli Quakenbrückissä 2500 kansalaista. Kaksi kolmasosaa väestöstä oli evankelisia, yksi kolmannes katolisia ja juutalaisia oli 21 henkilöä. Vuonna 1900 nousi asukasluku 3100:aan ja vuonna 1925 oli asukkaita 4400. Niinä aikoina asui Quakenbrückissä 54 juutalaista ja he osallistuivat aktiivisti kaupungin elämään. 

 

Schützenfest (https://en.wikipedia.org/wiki/Sch%C3%Bctzenfest ) "marksmen's festival", kohdeammuntakilpailu markkinoillla , ja erilaiset kirkkomessut (Kirmes) olivat tapahtumia, jotka saivat väen kokoon ja niihin kertyi kaikista uskonsuunnista osallistujia. Vuonna 1898 tuli tässä perinteisessä  tarkka-ammuntakilpailussa juutalainen Moriz Vorsanger ampujien kuninkaaksi.

  

Muutamat juutalaiset vaikuttivat kokosydämisesti Quakenbrückin kaupungin hyväksi. Theodor Simon kuului vuonna 1905 Artländer -Bankin perustajajäseniin ja virkaveljet valitsivat vuonna 1923 Philipp Reinsbergin Quakenbrückin kaupungin kansalaisneuvostoon. 

 

Teollistumisen myötä Saksan kaupungit kasvoivat. Ja sitä mukaa nousi myös elintarvikkeiden tarve. Quakenbrückiä ympäröivä seutu on maanviljelysaluetta. Kristityt ja juutalaiset karjankauppiaat tunsivat hyvin tarve- ja tarjontatilanteen ja he aloittivat viivyttelemättä karjankuljetukset rautateitse Quakenbrückista Ruhrin alueelle ja Hollantiin asti. Samalla he toimittivat tekstiilituotteita, valmisvaatteita, koneita ja keramiikka-astioita suurkaupungeista takaisin Quakenbrückiin. Juutalaisilla kauppiailla oli etuna heidän hyvin laajalle ulottuvat kommunikaatioverkostonsa Tämän takia kristityt kauppiaat tekivät yhteistyötä juutalaisten ammattiveljiensä kanssa.

Koska niin kristityt kuin juutalaisetkin kauppiaat pyrkivät mahdollisimman hyvään voittoon, he eivät ottaneet niinkään  huomioon tuotteiden tuottajan etuja (maanviljelijöitä, vuokrattuja työntekijöitä). Pienviljelijät ja vuokratyöläiset kärsivät matalista myyntihinnoista ja köyhtyneet päiväpalkkalaiset ja kaupungin työläiset korkeista ostohinnoista. Jotta tämä vaje olisi saatu tasoitettua, syntyi vuosina 1850 ja 1900 Saksassa yhtiöitä (Raiffeisen ja Konsum).

Vuonna 1900 heinäkuun 13. päivä perusti 19 käsityöläismestaria ja kauppiasta yhdistyksen nimeltä ”Spar- und Darlehens-Verein für den Amstgerichtsbezirk Quakenbrück”, Quakenbrückin alemman oikeusportaan alueen (käräjäpiirin)  säästö_ ja lainayhdistyksen . Yhtiön jäsenet nimesivät uudelleen pankkinsa vuonna 1939 Quakenbrückin kansallispankiksi, ”Volksbank Quackenbrück”. Vuosisadan vaihteessa syntyi Quakenbrückissa muutamia elintarvikeitten tukkukauppojakin, esim. Edeka-Grosshandel, joka sijaitsi Wilhelmstrasse-kadulla aseman takana. Nykyään siinä on disko Flash. 

 

Juutalaiset ostivat kristittyjen liikkeitä ja kristityt ostivat juutalaisten liikkeitä Vuoteen 1933 asti ei ollut merkkejä konfliktin mahdollisuudesta kristittyjen ja juutalaisten kesken, pikemminkin oli ilmiselvää kanssakäynnin suuntausta. 

 

Mutta vuodesta 1933 tilanne muuttui. Toisaalta saksalaiskristityiltä vaadittiin: että he eivät enää saaneet tehdä sisäänostoja tavarataloista, lyhyttavaraliikkeistä tai Konsum- yhtiöistä, koska ne leimautuivat juutalaisiksi. Toisaalta kristityt ostivat juutalaisten omistamaa tavaraa ja maatiloja, koska juutalaisten oli myytävä kaikki, mitä he omistavat pelastautuakseen ulkomaille. Syntyi tavarahuoneita esim. Bersenbrückiin, joissa kristittyjen palauttamaa juutalaista omaisuutta saattoi hankkia itselleen.

Kaikki Quakenbrückin virkamiehet menivät varhain NSDAP puolueeseen. https://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_kansallissosialistinen_ty%C3%B6v%C3%A4enpuolue

Moni maanviljelijäkin meni puolueeseen oletettavasti siksi että pääsisi veloistansa. Liikemiehet toivoivat saavansa jäsenyydestään sosioekonomisia etuja. Ei kuitenkaan joka maanviljelijä eikä joka kauppias mennyt puolueen jäseneksi. Koska NSDAP jo huhtikuussa 1933 nostatti esiin jäseneksiottamisen esteen, monet miehistä liittyivät SA:han todistaakseen liittoutumisensa Führer Adolf Hitleriin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sturmabteilung

Vuonna 1937 saattoivat kaikki sellaiset kansalaiset mennä NSDAP puolueeseen, jotka niihin asti olivat suojanneet itseään kuulumalla toisiin hallitukselle lojaaleihin liittoihin ja järjestöihin. Vuonna 1939 jäseneksi oton ehdot höllennettiin. 

 

Kaikki quakenbrückilaiset eivät muuttaneet poliittista asennettaan NSDAP:tä suosivaksi. Eräskin kommunisti pysyi edelleen omalle vakaumukselleen uskollisena. Hän kärsi kuritushuonerangaistusta useat vuodet keskitysleirillä. 

 

Reaalilyseon eräs opettaja kuului SS- joukkoon. (https://fi.wikipedia.org/wiki/SS ) ja opetti myös kansallissosialistisessa eliittikoulussa NPEA Haselünne- nimisessä paikassa. ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Nationalpolitische_Erziehungsanstalten ). Eräästä toisesta opettajasta tuli 1941 paikallisjohtaja (Ortsgruppenführer) NSDAP- puolueeseen senjälkeen kun hänen edeltäjänsä oli vapaaehtoisesti ilmoittautunut itärintamalle, (Neuvostoparatiisiin, Sowietparadis). 

 

Vuonna 1935 alkoivat painostukset niitä kristittyjä kansalaisia kohtaan, jotka suhtautuivat ystävällisesti juutalaisväestöön. Painostus kohdistui lopulta myös asianajajaan, Knist nimeltään. Hänet polttomerkittiin julkisesti. Vuodesta 1935 puoluepoliittinen sanomalehti Der Stürmer ripustettiin yleisön nähtäväksi. Siinä oli isoin kirjaimin: Asianajaja Knist puolustaa juutalaista naista käräjillä, Asianajaja Knistillä oli asianajotoimistonsa Quakenbrückissa ja se kuului SPD:lle. (https://sv.wikipedia.org/wiki/Socialdemokraterna_%28Tyskland%29 ).

Quakenbrückin kaduille annettiin uudet nimet. Pitkäkatu ( Die Lange Strasse) oli nyt Adolf-Hitler-Strasse ja asemakatu Bahnhofstrasse oli Hermann-Göring-Strasse.

Quakenbrückin sairaalat suhtautuivat lojaalisti poliittiseen vallanhaltijaan ja seurasivat asetuksia, joiden mukaan piti varjella itseään perinnöllisiä sairauksia potevalta jälkikasvulta vuodesta 1933 heinäkuusta alkaen. Eräs kaupungin lääkäri aleni allekirjoittamaan paperin, jonka avulla quakenbrückiläisiä henkilöitä vietiin armokuoleman (eutanasian) nimissä (1940/1941) Osnabruckiin ”maan terveys- ja holhouslaitokseen

”( Landes-Heil-und-Pflegeanstalt) Hadamar nimiseen kaupunkiin ja siellä heidät surmattiin. (https://sv.wikipedia.org/wiki/Hadamar). 

 Senjälkeen kehitysvammaisten lasten perheistä muutamat eivät enää menneet lääkäriin. Muutamat perheet hakivat vammaisia lapsiaan takaisin laitoksesta suojellakseen näitä.

 

Kirkosta eroamiset lisääntyivät. Evankelinen kirkko menetti enemmän jäseniään kuin katolilainen, Kirkollisen vihkimisen sijalle tuli saksalainen juhla, jossa paikallinen ryhmänjohtaja piti puheen. Katolisen ja evankelisen kirkon edustajat pysyttelivät levollisina Quakenbrückissa. Vain pastori Vorstius Menslagesta (1935-1945) ilmaisi kriittisyytensä kansallissosialismia kohtaan ja julisti sen olevan väärää uskoa. Hänen lapsensa olivat myös kanssakäymisissä Quakenbrückin juutalaisten lasten kanssa. Vuonna 1944 hänet vapautettiin kirkollisista tehtävistään kirkon johtokunnan toimesta.

Muutamassa vuodessa, vuosina 1933 - 1940 katosivat kaikki juutalaiset Quakenbrückista. Niinpä SA-jäsenet kadottivat samalla päätehtävänsä ja saivat uuden itärintamalta, mikäli ikä ja ruumiillinen kunto sallivat.

Silmiinpistävästi oli Quakenbrückin väestöllä  kansallissosialismin alkuun asti samanlainen ajattelutapa asenteissa ja tunnustuksessa. Kauppiaat, virkamiehet ja maanviljelijät naivat omien ammattialueittensa sisällä. Evankeliset, katoliset ja juutalaiset kansalaiset menivät naimisiin omissa tunnustuspiireissään. Vaikkakin Saksassa jo vuodesta 1886 esiintyi 16%:lla juutalaisista seka-avioliittoja ja vuonna 1900 jo 51%:ssa juutalaisista oli nainut ei-juutalaisen, niin Quakenbrückissa ei ollut solmittu yhtään kristityn ja juutalaisen keskeistä avioliittoa. Berge- ja Bippen- nimisissä paikoissa oli kuitenkin juutalaiskristillinen seka-avioliitto solmittu (Kts. Arthur Neublum, Albert Neublum) . Quakenbrückissa ( Kts. Benno Frank) ja Badbergenissä (kts. Grete Mindus) kummassakin oli yksi kristityn ja juutalaisen välisestä suhteesta syntynyt lapsi. 

Sukulaissuhteistaan käsin kristityt pitivät lähimmäisistään huolta ja siihen kului syvään juurtuneita tapoja ja käytäntöä, ( kuten juhlaseppelten asettamiset, ehtoollinen, konfirmaatio, kirkolliset pyhät, syntymät, hautajaiset, iäkkäitten syntymäpäivät). Naapuriston juhlat eivät tunteneet tunnustuksellisia rajoja, kuitenkaan juutalaiset naapurit eivät ottaneet niitä tapoja. Kristityt naapurit eivät samoin ottaneet juutalaisia tapoja (Bar-Mizva, kuulutukset, Mikve, Chupa) . Poikkeuksena oli kuitenkin hautajaiset (Lewaja). Todistetusti kristityt ovat osallistuneet juutalaisiin hautajaisiin, esim. Theodor Simonin ja Moses Perlsteinin hautajaisiin. 

 

Tiedonvaihtoa evankelisten ja katolisten kristittyjen kesken esiintyi niin myös julkisella areenalla kuin yksityiselämän tasolla. Mutta juutalaisten ja kristittyjen keskeinen tiedonvaihto saattoi tapahtua vain privaatisti rajoittuneesti ( perhejuhlissa ja naapurien keskisissä juhlissa).

Arjalaisen syntyperän ajattelu vallitsi Quakenbrückissa vuosina 1933- 1945. Sen jälkeen eivät tällaiset ideat ole nousseet pintaan. NSDAP:n toiminnan kannattajat joutuivat leirille sodan loputtua . Paikallinen ryhmänjohtaja teki itsemurhan. Hänen vaimonsa surmasi heidän nuorimman poikansa ja sitten itsensä. Natsismin poistuttua liittyi monta entistä NSDAP:n jäsentä takaisin kirkkoon. 

 

Moni kristitty Quakenbrückin asukas, joita minä ( Renate Rengermann) olen haastatellut, on asunut koko elämänsä ajan tässä kaupungissaan. Juutalaisväestöstä vain Karl Frank ( 1869- 1935) eli syntymästään kuolemaansa asti tässä Quakenbrückin kaupungissa. ”

(Suomennosta saksasta)