Taistelu VÄLIMERESTÄ ja INTIAN tiestä

HUHTALA P.(1948) About Mediterranean Region

MITEN Pauli HUHTALA hahmotti II maailmansodan aikaiset Afrikan tantereella riehuneet taistelut kirjassaan jo vuonna 1948? Näillä tapahtumilla lienee jatkumonsa nykyaikaan, joten lienee syytä kirjoittaa tähänkin muistiin aikansa tuoreet uutiset.

TAISTELU VÄLIMERESTÄ JA INTIAN TIESTÄ

Hän jaottelee asian täten ja kartta luonnollisesti selvittää alueet ja asetelmat.

MAAILMANSOTA LAAJENEE
Englanti ja Italia Välimerellä
Voimasuhteet Pohjois-Afrikassa
TAISTELU ABESSINIASTA( nyk Etiopiasta)
Italialaiset hyökkäävät
Englantilaiset hyökkäävät
TAISTELU ERÄMAATIESTÄ
Libyan taistelu
Grazianin offensiivi syyskuussa 1940
Wavellin offensiivi joulukuussa 1940
Rommelin ensimmäinen offensiivi maaliskuussa 1941
Auchinleckin offensiivi marraskuussa 1941
Rommelin toinen offensiivi tammikuussa 1942
Rommelin kolmas offensiivi toukokuussa 1942
Montgomeryn offensiivi lokakuussa 1942
TOINEN RINTAMA MUODOSTETAAN AFRIKKAAN
Liittoutuneitten maihinousu
Maihinnousun seuraamukset Ranskassa
Taistelu Tunisiasta

Kirjoitan näistä kappaleista tärkeimmät historian punaisen langan antavat asiat kotisivulle:

” MAAILMANSOTA LAAJENEE
Englanti ja Italia Välimerellä

(Tähän aikaan Englannilla oli laaja imperiumi ja Välimeri oli yhteys Lähi- ja Kaukoitään). Yhteyksien varmistusta varten Englanti piti jatkuvasti, rauhankin aikana, Välimerellä voimakasta laivasto-osastoa. ja sitäpaitsi oli sillä jo kauan ollut hallussaan eräitä tukikohtia: Gibraltar, Malta, Port Said etc. Välimeren itäpuolisilla alueilla oli Englannilla sitäpaitsi hallussaan Suezin kanava ja mandaatit Palestiina ja Transjordania.
http://links.jstor.org/sici?sici=0022-0094(197207%2F10)7%3A3%
2F4%3C157%3ABSATPQ%3E2.0.CO%3B2-6

Italia puolestaan piti Välimerta omana merenään, mare nostrum. Sodan alkaessa oli Italian valtaa tukemassa keskisellä Välimerellä tukikohtakolmio Sardinia-Sisilia-Tripoli sekä itäisellä Välimerellä Dodekanesia-Kyrenaika. Pohjois-Afrikassa oli Italialla hallussaan Tripolis, Libya, Eritrea, Abessinia sekä Italian Somalimaa.

Englantilaisten hallussa oli näiden välissä Egypti ja Sudan.

Pohjois-Afrikan länsiosissa oli Ranskan hallussa Tunis, Algeria ja Marokko. Viimeksi mainitut alueet olivat Ranskan tappion jälkeen Vichyn hallituksen johtajuudessa ja siten ”ystävällisissä suhteissa” akselivaltoihin ( Saksa-Italia-Japani).
http://www.timesonline.co.uk/tol/life_and_style/article1087864.ece

Senjälkeen kun Italia oli liittynyt mukaan sotaan, oli Englanti jälleen ryhtynyt käyttämään Intian –liikenteessä kiertomatkaa Afrikan ympäri. Sen sijaan Englanti sulki Italian Välimereltä Atlantille ja Suezin kautta Intian valtamerelle suuntautuvan liikenteen.

Vapautuakseen Englannin saarrosta oli Italian ensimmäisenä tehtävänä eliminoida englantilaiset voimaryhmät Välimeren piirissä ja se merkitsi hyökkäystä Välimeren eteläpuolella olevia englantilaisia vastaan. Egypti voitiin vallata ja miehittää Suezin kanava ja samanaikaisesti Abessiiniasta Englannin Somalimaahan suunnatulla hyökkäyksellä voitaisiin vallata Punaisen meren eteläpäätä hallitseva maasto. Näiden operaatioiden onnistuessa olisi Englanti suljettu pois Välimeren eteläpuolisilta alueilta, ja sen jälkeen olisivat Välimerellä olevat englantilaiset laivastotukikohdat helpommin tuhottavissa. Tällaisena Italia näki sotilaallisen tilanteen kehittymisen Välimerellä ja sen suorituksen alullepanoa varten se ryhtyi jo kesällä 1940 siirtämään huomattavia lisävoimia ja taitelumateriaalia Libyaan.
Englannin oli puolestaan vielä 1940 tyydyttävä täällä defensiiviin.

Voimasuhteet Pohjois-Afrikassa

Italialla oli kesällä 1940 Libyassa taisteluvalmiina n 250 000 miestä, jotka oli kahtena armeijana- 5. armeija ja 10. armeija- keskitettynä Libyan itäosiin. Kotialueelta kuljetettiin kuitenkin jatkuvasti lisävoimia, niin että tammikuussa 1941 täällä Mussolinin ilmoituksen mukaan oli 14 000 upseeria, 396 000 aliupseeria ja sotilasta, lähes 2000 tykkiä ja yli 570 panssarivaunua. Libyan armeijaryhmän komentajana oli sodan 1940 täällä syttyessä ilmavoimien marsalkka Italo Balbo ja hänen kaaduttuaan ilmataistelussa marsalkka Graziani.

Abessiniassa, Eritreassa ja Italian Somalimaassa oli sodan syttyessä italialaisia joukkoja yhteensä n 100 000 miestä. Näistä joukoista vain osa oli italialaisia, pääasiassa ne olivat Italian siirtomaajoukkoja. Ylipäällikkönä oli Aostan herttua.

Englantilaisten joukkojen komentajana Keski-Idässä oli Egyptissä ja Palestiinassa kenraali Wavell. Hänen käytettävissään oli Egyptissä 5 jalkaväki ja 2 moottoroitua divisioonaa sekä 3 divisioonaa austraalialaisia ja uusiseelantilaisia joukkoja. Näistä joukoista oli muodostettu ns. Niilin armeija, jonka kokonaisvahvuus oli n 110 000 miestä ja n 1000 panssarivaunua. Palestiinassa oli 2 englantilaista ja yksi puolalainen divisioona.
Sudanissa ja Keniassa oli englantilaisilla vain vähäisiä rajavartio-ja poliisijoukkoja.
Kenraali Wavellin joukkojen lukumäärä oli kuitenkin nopeasti kasvamassa, sillä kotimaasta ja dominioista eri puolilta maailmaa sinne suunnattiin yhä uusia lisävoimia ja taistelumateriaalia.

TAISTELU ABESSINIASTA (Etiopiasta)

Italialaiset hyökkäävät
Abessinian ja Eritrean muodostamalta Italian Itä-Afrikan alueelta Aostan herttua aloitti hyökkäysoperaatiot jo heinäkuun alussa 1940 Sudanin suuntaan. Samanaikaikaisesti Kassalan suuntaan ja heinäkuun alkupäivinä onnistui italialaisten joukkojen vallata (Sudanin alueen) Kassalan kaupunki sekä joukko vähäisempiä paikkakuntia tämän kaupungin ympäristössä. Sadekauden alkaessa kaikki sotatoimet kuitenkin pysähtyivät ja kun sadekausi oli ohitettu italialaiset valmistelivat hyökkäyksen jatkamista edelleen länteen Khartumin suuntaan. Hyökkäys jäi kuitenkin valmisteluasteelle.

Englantilaisen Somalimaan puolustus oli suunniteltu suoritettavaksi yhteistoiminnassa Ranskan Somalimaan puolustuksen kanssa. Ranskan luhistuessa Englannin Somalimaan noin 5000 mieheen nouseva armeija jäi kuitenkin operoimaan yksin. Italialaiset aloittivat hyökkäyksensä Englannin Somalimaata vastaan 4.8.1940 kolmena hyökkäyskolonnana, jotka kaikki suuntautuivat rannikolla sijaitsevaa pääkaupunkia Berberaa kohtaan. Kaksiviikkoisen taistelun jälkeen englantilaiset evakoivat joukkonsa Berberasta Adeniin. Italialaiset miehittivät Berberan 19.8. 1840, jolloin koko Englannin Somalimaa oli italialaisten hallussa. Abessinian eteläpuolella italialaiset aloittivat pariviikkoisen taistelun Keniaa vastaan ja saavuttivat Moyalen kaupungin, joka saarrettiin, alkanut sadekausi keskeytti sotatoimet. Sillä aikaa englantilaiset keskittivät Moyalen maastoon lisävoimia. Englantilaiset voimat sitten saarsivat kaikkialta Abessinian, joka oli vain lentoteitse yhteydessä muihin italialaisiin voimaryhmiin.

Englantilaiset hyökkäävät
Syksyn 1940 kuluessa englantilaiset valmistautuivat voittamaan takaisin menettämänsä alueet sekä tuhoamaan Abessiniassa olevan italialaisen voimaryhmän.
Englantilainen keskitys tammikuussa 1941: Sudanin Kassalan maastoon oli keskitetty 4-5 divisioonaa komentajanaan kenraali Platt.
Keniaan , pääosin Moyalen suunnassa oli keskitetty kenraali Cunninghamin komentama armeija, jonka vahvuus oli 3 divisioonaa. Adeniin oli keskitetty uudelleen järjestetty Englannin Somalimaan armeija, joka myös oli saanut huomattavasti lisävoimia. Tammikuun 1941 puolivälissä sekä Sudanin että Kenian armeijat aloittivat hyökkäyksen Abessiniaan siten, että Sudanin armeija hyökkäsi päävoimin Eritreaan ja Kenian armeija päävoimin Addis Abeban suuntaan. Cunninghamin päävoimat saavuttivat heti hyökkäyksen alkupäivinä Etelä- Abessiiniassa sijaitsevan Juba-joen maaston, mihin hyökkäys toistaiseksi pysähtyi. Huhtikuun alussa englantilaiset jättivät 1941 Jubajoki-linjan uhaten italialaisten selustayhteyksiä Hamaria kohden hyökäten. Addis Abeba valloitettiin 5.4.1941 ja Dessie sen pohjoispuolella 23.4. 1941. Aostan herttua ja 7000 hänen miestään antautuivat Amba Alagin luona 18.5. 1941.
Tällä välin Adenista suoritettiin maihinousu Berberaan puolivälissä maaliskuuta . Kesäkuun alkuun 1941 mennessä oli koko entinen Italian Itä-Afrikka ”täydellisesti puhdistettu italialaisista joukoista”.

TAISTELU ERÄMAATIESTÄ

Libyan taistelu
Niilin länsipuolelta alkaa länteen levitä laaja ja suurimmalta osaltaan tietön ja asumaton erämaa-alue, joka noin 600 km:n levyisenä ( vuonna 1948) ulottuu länteen päin lähes 1500 km:n päähän. Tämän alueen Välimeren puoleinen rannikkokaista on paikka paikoin tiheämmin asuttu ja tätä rannikkoa seuraa Aleksandriasta länteen päin lähtevä maantie, joka päättyy Mersa Matruhin luona. Tästä rannikkoalueesta n 300 km etelään kulkee Siwan keitaan ja Audjilan kautta El Agheilaan päättyvä karavaanitie. Siwan keitaalta tämä karavaanitie jatkuu myös itään päättyen Kairon luona. Siwan-Mersa Matruhin linjan itäpuolella on laaja suoalue, jonka pohjoispuolella oleva rannikkoalue muodostaa helpommin puolustettavan kapeikon.

Sodan syttyessä 10.6.1940 Libyassa armeijaa komensi Italo Balbo, joka oli keskittänyt voimansa (Libyan läntiselle) Tunisian vastaiselle rajalle, vain osilla voimistaan varmistaen Egyptin ja Libyan välisellä raja-alueella. Ranskan kanssa tehdyn aselevon jälkeen 25.6. siirrettiin italialaiset joukot Libyan- Egyptin raja-alueelle, missä näihin aikoihin saatiin ensimmäinen taistelukosketus vähäisiin englantilaisiin rajansuojelujoukkoihin. Molempien maiden ilmavoimat olivat sodan alusta lähtien olleet vilkkaassa taistelutoiminnassa , ja eräässä englantilaisia vastaan käydyssä ilmataistelussa ( koillis-Libyan) Tobrukin yläpuolella 28.6. 1940 kaatui Libyan joukkojen ylipäällikkö marsalkka Balbo. Hänen seuraajansa marsalkka Grazianin tehtävänä oli Italian offensiivin liikkeelle paneminen.

Grazianin offensiivi syyskuussa 1940
Grazianilla oli syyskesällä 1940 kaikkiaan n 250 000 miestä kahtena armeijaryhmänä. Joukkojen siirtoi Tunisian rajalta Kyrenaikaan tapahtui hitaasti. Graziani oli ehtinyt suunnata Suezin suuntaan yhden armeijan (10. armeijan) syyskuun puolivälissä 1940. Päävoimat hyökkäsivät maantietä myöten. Italialaiset valloittivat Solumin 15.9. ja Sidi El Baranin 16.9. Englantilaiset vetäytyivät Mersa Matruhin maastoon ja asettuivat puolustukseen ja pysähdyttivät italialaisten hyökkäyksen. Italialaiset muodostivat 700 km syvyisen maantieasemaryhmityksen aina Benghasiin asti maantietä myöten. Rintama oli tällainen muutamia kuukausia.

Englantilaiset keskittivät sillä aikaa. Wavellin vastahyökkäys oli 9.12.1940. 2 Italian divisioonaa saarrettiin ja ne antautuivat 11.12. Solumin maaston italialaiset vetäytyivät Bardiaan ja joutuivat antautumaan 5.1.1941 englantilaisille. Englannin panssarivoimat suunnattiin hyökkäykseen erämaan halki Agedabian ja El Agheilan suuntiin ja maantien suuntaan. Tobruk vallattiin 20.1. 1941. Helmikuussa englantilaiset olivat Benghasissa. ja sitten El Agheilassa. Kenraali Wavel oli 2 kuukaudessa tuhonnut perinpohjin Italian 10. armeijan ja sen 130 000 miestä. Seuraava tavoite Tripolis hahmottui, mutta nyt oli siirrettävä joukot Egyptiin. Yleistilanne oli muuttunut Balkanin suunnalla oli tilanne kiristynyt ja Kreikkaa uhkasi saksalaishyökkäyksen vaara.

Wavellin offensiivi joulukuussa 1940
Kyrenaikan menetys oli ollut akselivalloille ensimmäinen tuntuvampi tappio ja se tuntui sitäkin kipeämmältä, kun tappio kärsittiin sillä toimintasuunnalla, missä akselivallat olivat suunnitelleet molemmin puolin Välimerta tapahtuvat pihtioperaatiot lähinnä itäisen Välimeren( Pyhän maan alueen) ja Suezin valtaamiseksi. Tilanteen kehitys sekä Albaniassa että Libyassa oli osoittanut, että ”Italia ei yksin pystyisi ratkaisuihin Välimerellä”. Saksan oli ”autettava” sitä joukoilla, taisteluvälineillä ja ennen kaikkea johtajilla.

http://www.alfassa.com/blog/2007/11/the-holocaust-affected-jews-in.html

http://www.npr.org/templates/story/story.php?storyId=6599958

http://video.google.com/videoplay?docid=1774443965328721805

Rommelin ensimmäinen offensiivi maaliskuussa 1941
Sotamarsalkka Keitelin ja marsalkka Badglionin välillä käytiin neuvotteluja. Jo vuoden 1941 alussa kuljetettiinkin saksalaisia ilmavoimia Italiaan, missä ne keskitettiin aluksi Sisiliaan, mutta siirrettiin pian Afrikan puolelle. Saksalaisia joukko-osastoja, pääasiassa panssarivoimia, siirrettiin Afrikan sotanäyttämölle. Helmikuun puolivälissä 1941 nämä joukot olivat jo Tripolissa, missä niistä muodostettiin Rommelin Afrikan-armeija, ja sille alistettiin myös Libyassa olevat italialaiset panssaroidut ja motoroidut joukot. Samalla Rommelin tehdessä keskityksiä saksalaiset alkoivat hyökätä englantilaisia asemia vastaan El Agheilassa, Tobrukissa ja Benghasissa.

http://www.israelforum.com/board/archive/index.php/t-8024.html

Englantilaiset supistivat joukot yhteen divisioonaan jalkaväkeä ja yhteen panssariprikaatiin. Niilin armeijan komentajaksi valittiin kenraali Auchinleck ja Kreikkaan siirretyn kenraalin Wilsonin paikalla oli Keniasta siirretty kenraali Cunningham

Rommelin hyökkäys alkoi 24.3. 1941 rajuina iskuina englantilaisten El Agheilassa olevia puolustusasemia vastaan. Nämä asemat murtuivat viikossa. Saksalaisten läpimurto itään tapahtui tavattomalla nopeudella. 2.4.1941 he miehittivät Agedabian ja kaksi päivä myöhemmin Benghasin. Rommel suuntasi yli erämaan El Mechilin suuntaan ja osilla voimistaan rannikkomaantien suunnassa. Derna vallatiin 8.4.1941. Tobdruk saarrettiin, mutta se kesti, Rommel jätti Tobrukin ”kypsymään” jatkaen Bardian suuntaan, joka vallattiin 12.4. Englantilaiset saivat Rommelin etujoukot pysähtymään Solumin ja Halfayn solan maastoon. Tässä vaiheessa Rommel oli edennyt 1000 km.

Nyt englantilaiset alkoivat keskittää Sollumin maastoon joukkojaan Egyptistä. Eräs ankara panssaritaistelu käytiin 15- 7. 6 1941, jolloin molemmat osapuolet menettivät satoja panssarivaunuja.

Akselivallat olivat ”vakauttaneet” itselleen Välimeren tilanteen molemmin puolin kesäkuun loppuun mennessä: Rommel oli armeijoineen Egyptin rajoilla ja vastaavalla kohdalla Välimeren pohjoispuolella olivat saksalaiset joukot saanet valtansa Kreikan ja sen saaristot.

http://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/Holocaust/greece1.html

http://www.raoulwallenberg.net/?en/news/remembrance-

day-holocaust.2953.htm

Välimeren tilanteen vakauttaminen (pihtiotteeseen) oli onnistunut (natsi)Saksalle viime hetkessä ennen yleistilanteen ratkaisevaa muutosta (- globaalisti pahempaan). Muutaman päivän kuluttua alkaisi Saksan hyökkäys Venäjälle

Auchinleckin offensiivi marraskuussa 1941

(2.6. 1941 Saksa oli aloittanut sotaretkensä Venäjää vastaan).
Englanti oli saanut Venäjän liittolaisekseen taistelussa Saksaa vastaan. Saksalaiset olivat kesällä ja syksyllä 1941 tavattomalla nopeudella murtaneet venäläisen puolustuksen ja vuodenvaihteeseen mennessä saavuttaneet sisä-Venäjän maaston ja osia saksalaisten voimista oli suuntautumassa Kaukasiaa kohti. Tämä saksalaisten hyökkäyssuunta pani aavistelemaan, että saksalaisilla olisi jokin suorastaan mielikuvituksellinen strateginen tavoite, johon Saksa pyrkisi hyökkäämällä Venäjän kautta Mustanmeren pohjoispuolitse ja jota hyökkäystä Rommelin voimien hyökkäyksen tuli tukea Pohjois-Afrikassa. (Kommentti: Vaikutti siltä, että Japani koetti typistää Kiinaa ja Saksa Venäjää ja ehkä täten toteuttaa sen yhteisen akselin itäiselle pallonpuoliskolle- annihiloimalla kansoja-arjalaistaa maailma jne).

Hieman tämän suuntaisen olettamuksen esitti mm Churchill alahuoneessa pitämässään puheessa tammikuussa 1942. Joka tapauksessa on selvää, että Englanti pelkäsi Lähi-Idän alueittensa puolesta. Ehtiäkseen ennen Rommelin odotettua hyökkäystä saamaan aloitteen käsiinsä englantilaiset päättivät lähteä hyökkäykseen. Englantilaisten yleishyökkäykseen osallistui: englantilainen panssariarmeijakunta, 7. englantilainen motoroitu divisioona, uusseelantilainen divisioona komentajana kenraali Freyberg; eteläafrikkalainen divisioona div. komentajana kenraali Armstrong, 4. intialainen divisioona; 5. intialainen divisioona, Tobrukin divisioona, johon kuului puolalaisia ja tshekkiläisiä joukkoja komentajana kenraali Morehead, ranskalaisia joukkoja; koko 8. armeija oli suuremmalta osaltaan motoroitu ja sillä oli runsaasti panssarivaunuja. Hyökkäyksen alkaessa Rommelin käytössä oli 3 panssaridivisioonaa ja 5 italialaista jalkaväkidivisioonaa.
Cunnighamin joukot aloittivat 18. 11. 1941 hyökkäyksen Sollumista Giarabubiin saakka ulottuvana rintamana. Joulukuun alussa englantilaiset saivat aikaan läpimurron ja vapauttivat Tobrukin. Vuoden vaihteessa he saavuttivat El Agheilan. Puolet akselivaltojen joukoista oli poissa. Englantilaiset ottivat 36 000 vankia, Kaatuneitten määrä 25 000 ja englantilaisten tappiot 18 000 miestä. Rommel ryhmittyi loppujen joukkojensa kanssa El Agheilan länsipuolelle.

Rommelin toinen offensiivi tammikuussa 1942
Rommel valmistautui toiseen nopeaan vastahyökkäykseen ja sai saksalaisia lisävoimia Libyaan. Malta sai siinä kokea 1250 ilmahyökkäystä.

Mutta nyt oli japanilaisten joulukuussa 1941 alkanut hyökkäys kehittynyt uhkaavan lähelle Australiaa ja odotetun maihinousun torjumiseksi siirrettiin australialainen divisioona kotimaahansa.
Nyt oli englantilaisilla ilmaherruus Libyassa, mutta saksalaisilla uutta panssarikalustoa, joka oli nopeakulkuista ja jonka panssari oli tukevampaa kuin aikaisemmin ja jonka tykistön kantomatka ja teho oli vielä parempi kuin pari viikkoa aiemmin käydyssä taistelussa. Englantilaisten panssaritorjunta -aseetkaan eivät tehonneet kuten ennen.
Rommel hyökkäsi 21.1.1942. ankaran hiekkamyrskyn raivotessa taistelukentällä. Englantilaiset olivat varustaneet uudet puolustusasemat Tobrukin länsi- ja eteläpuoliseen maastoon ns. Gazalan linjalle ja tähän maastoon englantilaiset pysähdyttivät saksalaisten hyökkäyksen ja Rommelin oli ryhmitettävä joukkonsa uudestaan.

Rommelin kolmas offensiivi toukokuussa 1942
Englantilaisten asema ulottui Gazala-linjalta Bir Hakeimiin. Niiden edessä oli syvät miinakentät, joihin saksalaisten oli raivattava aukot ennen kuin hyökkäystä voitiin ryhtyä jatkamaan. Rommelin kolmas offensiivi alkoi 26.5.1942. 10.6. antoi 8. armeijan komentaja kenraali Ritchie Bir Hakeimia puolustaville ranskalaisille joukoille peräytymiskäskyn.
13.6. tuhoutui Englannin panssarivoimat Tobrukissa. 21.6. antautuivat Tobruk ja 25 000 englantilaista. Nyt Rommel suuntasi Aleksandriaan ja Siwan keitaan suuntaan.
25. 6 saksalaiset saavuttivat Sollumin, 29.6. Mersa Matruhin ja 30.6. olivat El Alameinissa 100 km:n päässä Aleksandriasta.
Nyt pahasti runneltu Englannin 8. armeija ( joka oli menettänyt 80 000 miestä) sai vahvistusta Palestiinasta ja Syyriasta kuljetetuista joukoista. El Alameinin maastoon rintama jäykistyi nyt jälleen ja Rommelin joukot oli kulutettu niin loppuun, että ennen kuin hän voisi jatkaa hyökkästään, olisi hänen saatava runsaasti lisävoimia.

(Kommentti: Saksa olikin kiihdyttämässä varustelujaan aivan suunnattomaksi, Speer Albert taustavoimana varustusministerinä luomassa yhä modernimpaa asemahtia).

Montgomeryn offensiivi lokakuussa 1942
Nyt Egyptin puolustus järjestäytyy uudelleen. Ylipäälliköksi Lähi-Itään nimitettiin kenraali Alexander ja 8. armeijan komentajaksi kenraali Montgomery. 8. armeijaa vahvistetaan. Mm englantilaistten reservinä Lähi-Idässä ollut n 50 000 miehen voimaryhmä alistettiin sille.

Englannista ja Yhdysvalloista suuntautui tälle armeijalle suorastaan tulvien uusia taisteluvälineitä, panssarivaunuja, tykistöä autoja, lentokoneita, ja syksyyn 1942 mennessä olikin 8. armeija voimakkaampi kuin milloinkaan ennen. 8. armeija valmistui uuteen offensiiviin, niin voimakkaaseen, että se heittäisi kerran kaikki Rommelin joukot pois Pohjois-Afrikasta.

Taistelujen Pohjois-Afrikassa jatkuessa oli II maailmansodan yleinen tilanne vuoden 1941 joulukuusta alkaen nopeasti muuttunut pahemmaksi. Japanin hyökättyä joulukuussa amerikkalaisen laivasto-osaston kimppuun Hawaijilla, oli japanilaisten nopea offensiivi jatkunut Tyynellä merellä, ja amerikkalaiset voimat olivat pakotettuja jatkuvasti väistymään. Akselin painostus Kauko-Idässä oli siis hyvin voimakas, ja amerikkalaiset olivat joutueet kriittiseen tilanteeseen- kahden rintaman sotaan.
Toisaalta Saksan hyökkäys Venäjälle oli saattanut Venäjän ahdinkoon.

http://herkules.oulu.fi/isbn9514257049/isbn9514257049.pdf

Elokuun 12. päivänä 1942 alkoi Moskovassa konferenssi, johon osallistui Stalin, Churchill ja Yhdysvaltojen edustajana Harriman. Tässä konferenssissa päästiin yksimielisyyteen siitä että liitoutuneet ryhtyisivät kiireesti muodostamaan Saksaa vastaan tuota paljon puhuttua toista rintamaa, jotta Saksan paine Venäjää vastaan helpottuisi.

Tähän suurpoliittiseen taustaan sopeutuu myös se kiihkeä toimeliaisuus, jolla Montgomeryn armeija ryhdyttiin Egyptissä vahvistamaan ja varustamaan. Suunnitelmana oli, että Montgomeryn joukkojen tuli vyöryttää saksalais-italialaiset voimat mahdollisimman kauaksi länteen. Tähän operaatioon liittyisi liittoutuneitten maihinnousu pohjois-Afrikan länsiosiin.

Montgomeryn offensiivi alkoi 24.10.1942 ja kesti 90 päivää. Akselivallat menettivät 60 000 miestä englantilaisten tappioiden ollessa 13 000. El Alameinin taistelussa 4-5.11.1942 tapahtui se englantilaisten läpimurto, joka oli ratkaisevaa. Tästä lähtien liittoutuneitten yhteistyö ( Englanti-Yhdysvallat- Venäjä ja muut ) alkoi toimia paremmin ja lopulta johti akselivaltioitten (Italia- Saksa- Japani) akselin nujertamiseen.

TOINEN RINTAMA MUODOSTETAAN AFRIKKAAN

Liittoutuneitten maihinousu
Englantilaiset ja amerikkalaiset joukot suorittavat maihinousun Ranskan Marokon luoteisrannalle mm Algeriassa Oranin, Algerin ja Bonen kaupunkien satamissa. Yhdysvalloista Casablankaan on 6400 km. Englannista Algeriaan n 3000 km Tonnistoa oli paljon. Maihinnousujoukkojen ylipäällikkönä oli Eisenhover. Kaikki marokkolaiset ja algerialaiset satamat ja lentokentät olivat jo 10.11. 1942 amerikkalaisten joukkojen hallussa. (Voimien kokoaminen oli suunnaton tehtävä ja se oli onnistunut).

Maihinnousun seuraamukset Ranskassa
Akselivaltojen (axis) vastatoimenpiteenä alkoi esiintyä sukellusvenelaivastoja liitoutuneitten (allied) mahinnousujoukkoja kohtaan. Saksalaiset ja italialaiset lentojoukot kootuin voimin hyökkäsivät liittoutuneita vastaan. Ranskan Tunisiaa koetettiin miehittää nyt sotamarsalkka Kesselringin joukoin 9.11.1942. Myös Ranska miehitettiin kiireellä. Sotamarsalkka Rundstedtin johdossa oleva armeijaryhmä Westin panssarijoukot sekä Rivieran suunnassa myös italialaiset joukot. Akselivallat valmistautuivat torjumaan Etelä- Ranskaan odotettua maihinnousua. Ranskan Välimeren rannikoita alettiin varustaa puolustuskuntoon.

Taistelu Tunisiasta
9. 11. 1942 saksalaiset ottavat Tunisin ja Bisertan kaupungin haltuunsa tuottaen lisävoimia Sisilian satamista ja lentokentiltä jatkuvasti. Von Arnim oli Tunisian puolustuksen johdossa. Rommelin armeijan rippeet tulivat kaakosta Tunisiin ja varustivat Gabesin lounaispuolelle Marethin linjan.

Liittoutuneet saarsivat nämä joukot: etelässä Montgomery ja 8. armeija, pohjoisessa kenraali Anderson ja 1. armeija, lounaassa kenraali Leclerc ja ranskalaiset, lännessä Tebessan eteläpuolella 5. amerikkalainen armeija. Saksalaisarmeija motitettiin. Tässä kuuden kuukauden taistelussa, joka kestonsa takia antoi Euroopan puolen saksalaisille ja italialaiseille aikaa varustaa rannikkoalueita taistelukuntoon ja liittoutuneitten maihinnousuun. (Sotakone Rommel- erämaan kettu- oli kova vastustus Liittoutuneille - mutta oli lopulta paranoidiselle Hitlerille kuitenkin vain ”mauri, joka tehtyään tehtävänsä sai mennä” ja pakotettiin nielemään syankaliumia 1944.) Rommel oli paha vastustaja liitoutuneille.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Erwin_Rommel

KOMMENTTI:

Tämä taistelu Välimeren herruudesta oli sotaa, jota käytiin lähinnä kiertäen meren rantoja Välimeren ympärillä, kulkien saarelta saarelle ja ilmataisteluin: Sotatantereena oli useitakin laajoja P- Afrikan maita, joiden varsinaisen oman paikalliskansan osuudesta tässä kirjassa ei mitään erityistä mainita. esim, miten akselivallat toteuttivat heille tyypillisiä etnsesti eliminoivia toimiaan Afrikan mantereella – tosin eurooppalaiset olivat lähinnä toistensa kimpussa Huhtalan kirjan mukaan ensisijaisesti- mutta on dokumenttia, että kaikkialla, missä oli juutalaisia heitä vainottiin kuten Euroopassakin. Siis hakusana voi olla: Pohjois Afrikan holokausti. ( Tosin mantereen sijainnista johtuen holokausti ehti koskea vain 1 % juutalaisista Afrikassa, kun se Euroopassa koski 50 % juutalaisväestöstä).

Pauli Huhtalan kirja julkaistiin vuonna 1948 ja kirja kuvasi tapahtumia aikaan 2.9. 1945 asti. jolloin II maailmansota (WW II) päättyy.

12.2.2008 19:19