Mr.Putin esittää monisanaisen ideologiansa puheen yllätyssodan aattona: Helsingin Sanomat julkaisevat sanasta sanaan.
”Lopulta kyse on elämästä ja kuolemasta” – HS julkaisee Vladimir Putinin sodanjulistuspuheen sanasta sanaan
Kääntäjät Marja-Leena Pengermä ja Anita Mitroshin suomensivat Venäjän presidentin Vladimir Putinin sodanjulistuspuheen HS:lle.
ttps://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008640606.html
”Arvoisat Venäjän kansalaiset! Rakkaat ystävät!
Tänään katson taas välttämättömäksi palata Donbassissa käynnissä oleviin traagisiin tapahtumiin ja itse Venäjän turvallisuuden takaamisen avainkysymyksiin.
Aloitan siitä, mistä puhuin puheessani kuluvan vuoden helmikuun 21. päivänä. Kyse on siitä, mikä herättää erityistä huolta ja levottomuutta, niistä perustavanlaatuisista uhista, joita lännen vastuuttomat poliitikot karkeasti ja häikäilemättä vuodesta vuoteen ja askel askeleelta luovat meidän maatamme vastaan. Tarkoitan Nato-liiton laajenemista itään, sen sotilaallisen infrastruktuurin tuloa lähemmäs Venäjän rajoja.
Tiedetään hyvin, että olemme 30 vuoden ajan sitkeästi ja kärsivällisesti yrittäneet sopia johtavien Nato-maiden kanssa Euroopan yhdenvertaisen ja jakamattoman turvallisuuden periaatteista. Vastaukseksi ehdotuksiimme olemme jatkuvasti törmänneet joko kyyniseen petokseen ja valehteluun tai painostus- ja kiristysyrityksiin, ja samaan aikaan Pohjois-Atlantin liitto on kaikista vastalauseistamme ja huolestuneisuudestamme vääjäämättä laajentunut. Sotakoneisto liikkuu ja, toistan, lähestyy aivan meidän rajoillemme.
Miksi kaikki tämä tapahtuu? Mistä tämä röyhkeä tapa puhua oman erityisyyden, erehtymättömyyden ja kaiken sallittavuuden asemista? Mistä halveksiva, piittaamaton suhtautuminen meidän etuihimme ja täysin laillisiin vaatimuksiimme?
Vastaus on selvä, kaikki on ymmärrettävää ja ilmeistä. Neuvostoliitto heikkeni viime vuosisadan 80-luvun lopussa ja hajosi sitten kokonaan. Koko silloisten tapahtumien kulku on hyvä opetus meille myös tänään: se osoitti vakuuttavasti, että vallan, tahdon lamaantuminen on ensimmäinen askel täydelliseen rappioon ja unohdukseen. Meidän tarvitsi silloin vain joksikin aikaa menettää itsevarmuutemme, ja kaikki – voimatasapaino maailmassa rikkoutui.
Tämä johti siihen, että entiset sopimukset eivät tosiasiassa enää toimi. Suostuttelu ja pyynnöt eivät auta. Kaikki, mikä ei tyydytä hegemoniaa, vallanpitäjiä, julistetaan arkaaiseksi, vanhentuneeksi, tarpeettomaksi. Ja päinvastoin: kaikkea, mikä tuntuu heistä edulliselta, ylistetään viimeisenä totuutena, tungetaan läpi hinnalla millä hyvänsä, julkeasti, kaikin keinoin. Erimieliset painetaan polvilleen.
Se, mistä puhun nyt, ei koske vain Venäjää eikä herätä huolta vain meillä. Tämä koskee koko kansainvälisten suhteiden järjestelmää ja joskus myös itse Yhdysvaltojen liittolaisia. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen alkoi tosiasiallisesti maailman uusjako, ja siihen mennessä muotoutuneet kansainvälisen oikeuden normit – ja keskeisimmät, perustavanlaatuiset niistä hyväksyttiin toisen maailmansodan seurauksena ja paljolti vahvistivat sen tulokset – alkoivat häiritä niitä, jotka julistautuivat kylmän sodan voittajiksi.
Käytännön elämässä, kansainvälisissä suhteissa, niiden sääntelyn säännöissä piti tietenkin ottaa huomioon myös muutokset maailmantilanteessa ja itse voimatasapainossa. Se tuli kuitenkin tehdä ammattimaisesti, sujuvasti, kärsivällisesti, ottaen huomioon ja kunnioittaen kaikkien maiden etuja ja ymmärtäen oman vastuunsa. Mutta ei – euforia absoluuttisesta ylivoimasta, eräänlaisesta nykyajan itsevaltiudesta, jonka taustalla kaiken lisäksi oli niiden henkilöiden alhainen yleinen sivistystaso ja pöyhkeys, jotka valmistelivat, hyväksyivät ja tunkivat läpi vain itselleen edullisia ratkaisuja. Tilanne alkoi kehittyä toisen käsikirjoituksen mukaan.
Esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa. Ensin tehtiin ilman mitään YK:n turvallisuusneuvoston pakotteita verinen sotilaallinen operaatio Belgradia vastaan, käytettiin ilmavoimia ja ohjuksia aivan keskellä Eurooppaa. Muutama viikko taukoamatonta rauhallisten kaupunkien ja elintärkeän infrastruktuurin pommittamista. Joudun muistuttamaan näistä tosiasioista, koska eräät läntiset kollegat eivät halua muistella niitä tapahtumia, ja kun me puhumme siitä, he viittaavat kansainvälisen oikeuden normien asemesta mieluummin seikkoihin, joita tulkitsevat niin kuin katsovat tarpeelliseksi.
Sitten tuli Irakin, Libyan ja Syyrian vuoro. Laiton sotilaallisen voiman käyttö Libyaa vastaan, kaikkien YK:n turvallisuusneuvoston Libyan kysymyksestä tekemien päätösten vääristely johti valtion täydelliseen luhistumiseen, siihen, että syntyi valtava kansainvälisen terrorismin pesäke, siihen, että maa suistui humanitaariseen katastrofiin, edelleen päättymättömän monta vuotta jatkuneen sisällissodan syövereihin. Tragedia, johon tuomittiin sadattuhannet, miljoonat ihmiset ei vain Libyassa vaan koko alueella, synnytti laajan muuttoliikkeen Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan.
Samanlainen kohtalo valmistettiin myös Syyrialle. Länsiliittouman taistelutoimet tuon maan alueella ilman Syyrian hallituksen suostumusta ja YK:n turvallisuusneuvoston pakotteita – se ei ole mitään muuta kuin aggressio, interventio.
Erityinen asema tässä joukossa on kuitenkin tietysti tunkeutumisella Irakiin, sekin ilman minkäänlaisia oikeudellisia perusteita. Verukkeeksi valittiin Yhdysvalloilla muka oleva varma tieto siitä, että Irakilla oli joukkotuhoaseita. Todisteeksi siitä Yhdysvaltojen ulkoministeri heristi julkisesti, koko maailman nähden, jotain koeputkea, jossa oli valkoista jauhetta, vakuuttaen kaikille, että se juuri on Irakissa kehitteillä oleva kemiallinen ase. Myöhemmin sitten ilmeni, että kaikki se oli huijausta, bluffia: mitään kemiallista asetta ei Irakilla ole. Uskomatonta, ihmeellistä, mutta tosiasia pysyy tosiasiana. Valehdeltiin korkeimmalla valtiollisella tasolla ja YK:n korkealta tribuunilta. Ja tuloksena oli valtavasti uhreja, tuhoa, uskomaton terrorismin nousu.
Yleisesti syntyy vaikutelma, että käytännössä kaikkialle, monille maailman alueille, joille länsi tulee pystyttämään omaa järjestystään, jää lopputuloksena verisiä, parantumattomia haavoja, kansainvälisen terrorismin ja ekstremismin märkiviä haavoja. Kaikki, mistä olen puhunut, on räikeimpiä mutta ei läheskään ainoita esimerkkejä piittaamattomuudesta kansainvälistä oikeutta kohtaan.
Tähän joukkoon kuuluvat myös maallemme annetut lupaukset olla laajentamatta Natoa tuumaakaan itään. Toistan – petettiin ja kansankielellä ilmaistuna yksinkertaisesti vedettiin nenästä. Niin, usein voi kuulla, että politiikka on likaista peliä. Mahdollisesti, mutta ei sentään tässä määrin, ei sentään tässä mitassa. Eihän sellainen huijarimainen käytös ole ristiriidassa vain kansainvälisten suhteiden periaatteiden vaan ennen muuta yleisesti tunnustettujen moraalin ja etiikan normien kanssa. Missä tässä sitten on oikeus ja totuus? Pelkkää jatkuvaa valhetta ja teeskentelyä.
Muuten, amerikkalaiset poliitikot, politiikan tutkijat ja toimittajat kirjoittavat ja puhuvat itse siitä, että Yhdysvaltojen sisälle on viime vuosina luotu oikea ’valheen valtakunta’. Tästä on vaikea olla eri mieltä – juuri niin se on. Mutta ei pidä olla vaatimaton: Yhdysvallat on sentään suuri maa, järjestelmää muovaava valtio. Kaikki sen satelliitit eivät vain napisematta ja nöyrästi myötäile ja säestä sitä joka asiassa vaan myös matkivat sen käytöstä, omaksuvat ihastuneina sen tarjoamat säännöt. Siksi voi täydellä syyllä ja varmasti sanoa, että koko niin sanottu länsiliittouma, Yhdysvaltojen kuvakseen ja kaltaisekseen luoma, juuri se kokonaisuudessaan on tuo mainittu ’valheen valtakunta’.
Mitä tulee meidän maahamme: Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, kun uusi moderni Venäjä oli ennennäkemättömän avoin ja valmis tekemään rehellistä yhteistyötä Yhdysvaltojen ja muiden läntisten kumppanien kanssa, tosiasiallisesti yksipuolisen aseistariisunnan vallitessa meidät yritettiin saman tien nujertaa, murskata ja hävittää jo lopullisesti. Juuri niin tapahtui 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, kun niin sanottu yhtenäinen länsi tuki mitä aktiivisimmin separatismia ja palkkasoturijoukkioita Etelä-Venäjällä. Mitä uhrauksia, mitä menetyksiä se kaikki meille silloin maksoi, millaisten koettelemusten kautta jouduimme kulkemaan, ennen kuin lopullisesti taitoimme kansainvälisen terrorismin selkärangan Kaukasiassa. Me muistamme sen emmekä koskaan unohda.
Niin, itse asiassa ovat aivan viime aikoihin asti jatkuneet yritykset käyttää meitä hyväksi omaksi edukseen, tuhota meidän perinteiset arvomme ja pakkosyöttää meille omia pseudoarvoja, jotka kalvaisivat meitä, kansaamme sisältäpäin, niitä näkemyksiä, joita he ajavat jo aggressiivisesti läpi omissa maissaan ja jotka johtavat suoraan degeneraatioon ja rappioon, koska ovat vastoin itse ihmisen luontoa. Niin ei tule tapahtumaan, se ei ole koskaan eikä keneltäkään onnistunut. Eikä onnistu nytkään.
Kaikesta huolimatta joulukuussa 2021 me yritimme kuitenkin taas kerran sopia Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten kanssa Euroopan turvallisuuden takaamisen periaatteista ja Naton laajenemisen estämisestä. Kaikki turhaan. Yhdysvaltojen asenne ei muutu. Se ei pidä tarpeellisena sopia Venäjän kanssa tästä meille keskeisestä kysymyksestä, ja pyrkiessään omiin tavoitteisiinsa se ei piittaa meidän eduistamme.
Ja tässä tilanteessa meillä tietenkin herää kysymys: mitä oikein tehdä jatkossa, mitä odottaa? Me tiedämme hyvin historiasta, miten Neuvostoliitto pyrki vuonna 1940 ja vuoden 1941 alussa kaikin tavoin estämään sodan alun tai edes viivyttämään sitä. Tätä varten Neuvostoliitto muun muassa yritti aivan viimeiseen asti olla provosoimatta potentiaalista hyökkääjää, ei toteuttanut tai lykkäsi kaikkein tarpeellisimpia, ilmeisiä toimia, joilla valmistautua torjumaan väistämätön hyökkäys. Ja ne toimet, joihin sitten lopulta ryhdyttiin, olivat katastrofaalisesti myöhässä.
Siksi maa ei ollut valmis ottamaan täysissä voimissa vastaan natsi-Saksan hyökkäystä, kun se ilman sodanjulistusta hyökkäsi maahamme 22. kesäkuuta 1941. Vihollinen onnistuttiin pysäyttämään ja sen jälkeen myös murskaamaan, mutta valtavalla hinnalla. Yritys lepytellä hyökkääjää suuren isänmaallisen sodan kynnyksellä osoittautui virheeksi, joka kävi kansallemme kalliiksi. Jo taistelutoimien ensimmäisinä kuukausina menetimme valtavia, strategisesti tärkeitä alueita ja miljoonia ihmisiä. Toista kertaa me emme sellaista virhettä tee, meillä ei ole oikeutta.
Ne, jotka havittelevat maailman herruutta, julistavat julkisesti, rankaisematta ja, korostan, ilman mitään perusteita, meidät, Venäjän, vihollisekseen. Heillä on tosiaan nyt käytössään suuret rahalliset, tieteellis-tekniset ja sotilaalliset resurssit. Me tiedämme sen ja arvioimme objektiivisesti meille talouden alalla jatkuvasti esitettäviä uhkauksia – samoin kuin omia mahdollisuuksiamme vastustaa tuota röyhkeää ja jatkuvaa kiristystä. Toistan, me arvioimme niitä ilman harhakuvia, äärimmäisen realistisesti.
Mitä tulee sotilasalaan, nykyinen Venäjä on Neuvostoliiton hajoamisen ja sen potentiaalista merkittävän osan menettämisen jälkeenkin nyt yksi maailman mahtavimmista ydinvalloista, ja sillä on lisäksi tiettyä ylivoimaa eräissä uusimmissa aseistuksen lajeissa. Tämän vuoksi kenelläkään ei pidä olla epäilyksiä sen suhteen, että suora hyökkäys maatamme vastaan johtaa tuhoon ja hirvittäviin seurauksiin mille tahansa potentiaaliselle hyökkääjälle.
Samaan aikaan teknologiat, myös puolustusteknologiat, muuttuvat nopeasti. Johtoasema tällä alalla siirtyy ja tulee siirtymään käsistä käsiin, mutta rajojemme viereisten alueiden ottaminen sotilaalliseen käyttöön, jos me sallimme niin tehtävän, jatkuu vuosikymmeniä eteenpäin ja ehkä ikuisesti ja tulee muodostamaan Venäjälle jatkuvasti kasvavan uhkan, jota ei voi missään tapauksessa hyväksyä.
Jo nyt, sitä mukaa kuin Nato laajenee itään, tilanne muuttuu maallemme vuosi vuodelta pahemmaksi ja vaarallisemmaksi. Naton johto on viime päivinä jopa puhunut suoraan tarpeesta nopeuttaa ja tehostaa liittouman infrastruktuurin etenemistä kohti Venäjän rajoja. Toisin sanoen he tiukentavat asemiaan. Emme voi enää vain edelleen tarkkailla, mitä tapahtuu. Se olisi meidän puoleltamme täysin vastuutonta.
Emme voi hyväksyä Pohjois-Atlantin liiton infrastruktuurin edelleen laajentamista ja alkanutta Ukrainan alueen ottamista sotilaskäyttöön. Kyse ei tietenkään ole itse Nato-järjestöstä: se on vain Yhdysvaltojen ulkopolitiikan väline. Ongelma on siinä, että naapurialueillemme – huomautan, meidän historiallisille alueillemme – ollaan luomassa meille vihamielistä ’anti-Venäjää’, joka on kokonaan ulkopuolisessa valvonnassa ja jonne tuodaan tarmokkaasti Nato-maiden asevoimia ja runsaasti uudenaikaisimpia aseita.
Yhdysvalloille ja sen liittolaisille tämä niin sanottu Venäjän hillitsemisen politiikka tuottaa ilmeisiä geopoliittisia osinkoja. Meidän maallemme sen sijaan on lopulta kyse elämästä ja kuolemasta, historiallisesta tulevaisuudestamme kansana. Eikä tämä ole liioittelua – juuri niin se on. Se ei ole todellinen uhka vain meidän eduillemme vaan itse valtiomme olemassaololle, sen suvereniteetille. Juuri tämä on se punainen viiva, josta on monesti puhuttu. He ovat ylittäneet sen.
Tähän liittyen myös tilanteesta Donbassissa. Me näemme, että ne voimat, jotka vuonna 2014 tekivät Ukrainassa vallankaappauksen, ottivat vallan ja pitävät sitä hallussaan itse asiassa dekoratiivisten vaalimenettelyjen avulla, ovat lopullisesti kieltäytyneet ratkaisemasta konfliktia rauhanomaisesti. Kahdeksan vuotta, loputtoman pitkät kahdeksan vuotta, me olemme tehneet kaikkemme, jotta tilanne ratkaistaisiin rauhanomaisin, poliittisin keinoin. Kaikki turhaan.
Kuten jo sanoin edellisessä puheessani, ei voi myötätuntoa tuntematta katsoa, mitä siellä tapahtuu. Kaikkea sitä oli enää mahdotonta sietää. Täytyi viipymättä lopettaa se painajainen – kansanmurha siellä asuvia miljoonia ihmisiä kohtaan, jotka panevat toivonsa vain Venäjään, panevat toivonsa vain meihin kaikkiin. Juuri nämä pyrkimykset, tunteet, ihmisten tuska, olivat meille tärkein motiivi päätökselle tunnustaa Donbassin kansantasavallat.
Mitä pidän tärkeänä lisäksi korostaa: saavuttaakseen omat tavoitteensa johtavat Nato-maat tukevat Ukrainassa kaikessa äärinationalisteja ja uusnatseja, jotka puolestaan eivät koskaan anna Krimin ja Sevastopolin asukkaille anteeksi heidän vapaata valintaansa – liittyä uudelleen Venäjään.
He yrittävät tietenkin tuoda sodan myös Krimille, samalla lailla kuin Donbassiin, tappaakseen, niin kuin Ukrainan nationalistien, Hitlerin apurien joukkioiden rankaisuretkeläiset tappoivat suojattomia ihmisiä suuren isänmaallisen sodan aikana. He julistavat avoimesti havittelevansa useita muita Venäjän alueita.
Tapahtumien koko kehityskulku ja saapuvan tiedon analyysi osoittavat, että Venäjän yhteenotto noiden voimien kanssa on väistämätön. Se on vain ajan kysymys: he valmistautuvat, he odottavat sopivaa hetkeä. Nyt he havittelevat vielä ydinaseitakin. Me emme salli niin tehtävän.
Kuten olen sanonut jo aiemmin, Venäjä hyväksyi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen uudet geopoliittiset realiteetit. Suhtaudumme kunnioittavasti ja tulemme siten suhtautumaan kaikkiin Neuvostoliiton jälkeiselle alueelle muodostuneisiin uusiin maihin. Me kunnioitamme ja tulemme kunnioittamaan niiden suvereniteettia, ja esimerkkinä siitä on apu, jota olemme antaneet Kazakstanille, jota koettelivat traagiset tapahtumat, jonka valtiomuoto ja eheys haastettiin. Mutta Venäjä ei voi tuntea olevansa turvassa, kehittyä, olla olemassa nykyisen Ukrainan alueelta lähtevän jatkuvan uhan vallitessa.
Muistutan, että vuosina 2000–2005 me torjuimme sotilaallisesti terroristeja Kaukasiassa, puolustimme valtiomme eheyttä, säilytimme Venäjän. Vuonna 2014 tuimme Krimin ja Sevastopolin asukkaita. Vuonna 2015 käytimme asevoimia pystyttääksemme luotettavan esteen terroristien tunkeutumiselle Syyriasta Venäjälle. Muuta keinoa suojella itseämme meillä ei ollut.
Samoin on tapahtumassa nytkin. Meille kaikille ei yksinkertaisesti ole jätetty mitään muuta mahdollisuutta puolustaa Venäjää, ihmisiämme, kuin se, jota joudumme nyt käyttämään. Olosuhteet vaativat meiltä päättäväisiä ja pikaisia toimia. Donbassin kansantasavallat ovat pyytäneet Venäjältä apua.
Tämän vuoksi olen YK:n peruskirjan artiklan 51 kohdan 7 mukaisesti, saatuani hyväksynnän Venäjän federaation liittoneuvostolta [kääntäjän huomio: parlamentin ylähuone] ja toteuttaen liittokokouksen [kääntäjän huomio: parlamentti] 22. helmikuuta tänä vuonna ratifioimia Donetskin kansantasavallan ja Luhanskin kansantasavallan kanssa tehtyjä ystävyys- ja avunantosopimuksia, tehnyt päätöksen erityisen sotilaallisen operaation toteuttamisesta.
Sen tavoite on suojella ihmisiä, jotka ovat kahdeksan vuoden ajan olleet Kiovan hallinnon nöyryytysten ja kansanmurhan kohteina. Sitä varten me pyrimme Ukrainan demilitarisointiin ja vapauttamiseen natseista ja saattamaan oikeuden eteen ne, jotka ovat tehneet lukemattomia verisiä rikoksia siviilejä, myös Venäjän federaation kansalaisia, vastaan.
Suunnitelmiimme ei kuitenkaan kuulu Ukrainan alueiden miehitys. Me emme aio pakottaa ketään mihinkään voimakeinoin. Samaan aikaan kuulemme silti, että lännessä on viime aikoina yhä useammin puhuttu siitä, että Neuvostoliiton totalitaarisen hallinnon allekirjoittamia asiakirjoja, jotka vahvistivat toisen maailmansodan tulokset, ei tulekaan enää noudattaa. No niin, mitä tähän voi vastata?
Toisen maailmansodan tulokset, samoin kuin uhrit, jotka kansamme antoi natsismista saavutetun voiton alttarille, ovat pyhät. Tämä ei kuitenkaan ole ristiriidassa ihmisen oikeuksien ja vapauksien korkeiden arvojen kanssa, kun pidämme lähtökohtana niitä realiteetteja, jotka ovat tähän mennessä syntyneet kaikkien sodanjälkeisten vuosikymmenten aikana. Se ei myöskään kumoa YK:n peruskirjan 1. artiklassa vahvistettua kansojen oikeutta itsemääräämiseen.
Muistutan, että enempää Neuvostoliittoa perustettaessa kuin toisen maailmansodan jälkeenkään ei nykyiseen Ukrainaan kuuluvilla niillä tai näillä alueilla asuneilta ihmisiltä kukaan koskaan kysynyt, miten he itse haluavat järjestää elämänsä. Meidän politiikkamme perustana on vapaus, kaikkien vapaus valita ja päättää itse tulevaisuudestaan ja lastensa tulevaisuudesta. Ja me pidämme tärkeänä sitä, että tätä oikeutta – valinnan oikeutta – voisivat käyttää kaikki kansat, jotka asuvat nykyisen Ukrainan alueella, kaikki, jotka sitä haluavat.
Tässä yhteydessä vetoan myös Ukrainan kansalaisiin. Vuonna 2014 Venäjän täytyi puolustaa Krimin ja Sevastopolin asukkaita niiltä, joita te itse nimitätte ’natsikeiksi’. Krimin ja Sevastopolin asukkaat tekivät valintansa – olla historiallisen kotimaansa, Venäjän kanssa – ja me kannatimme sitä. Toistan, emme yksinkertaisesti voineet toimia toisin.
Tämänhetkiset tapahtumat eivät liity haluun kaventaa Ukrainan ja sen kansan etuja. Ne liittyvät itse Venäjän puolustamiseen niiltä, jotka ovat ottaneet Ukrainan panttivangiksi ja yrittävät käyttää sitä meidän maatamme ja sen kansaa vastaan.
Toistan, toimemme ovat itsepuolustusta meitä vastaan luotavia uhkia vastaan ja vielä suurempaa onnettomuutta vastaan kuin se, joka on nyt tapahtumassa. Oli se miten vaikeaa tahansa, pyydän ymmärtämään tämän ja kehotan yhteistoimintaan, jotta voitaisiin mahdollisimman pian kääntää tämä traaginen sivu ja mennä yhdessä eteenpäin, antamatta kenenkään puuttua meidän asioihimme, meidän suhteisiimme, ja rakentaa niitä itsenäisesti – siten, että se loisi tarvittavat edellytykset kaikkien ongelmien ratkaisemiselle ja valtionrajojen olemassaolosta huolimatta lujittaisi meitä sisäisesti yhtenäisenä kokonaisuutena. Minä uskon tähän – juuri tällaiseen tulevaisuuteemme.
Joudun vetoamaan myös Ukrainan asevoimien sotilaisiin.
Arvoisat toverit! Teidän isänne, isoisänne ja isoisoisänne eivät yhteistä kotimaatamme puolustaessaan taistelleet natseja vastaan sitä varten, että nykyiset uusnatsit kaappaisivat vallan Ukrainassa. Te olette vannoneet uskollisuutta Ukrainan kansalle ettekä kansanvastaiselle juntalle, joka ryöstää Ukrainaa ja nöyryyttää sen kansaa.
Älkää täyttäkö sen rikollisia käskyjä. Kehotan teitä laskemaan heti aseet ja menemään kotiin. Selvennän: kaikki Ukrainan armeijan sotilaat, jotka täyttävät tämän vaatimuksen, voivat lähteä esteettä sotatoimialueelta ja palata perheensä luo.
Korostan vielä kerran painokkaasti: kaikki vastuu mahdollisesta verenvuodatuksesta tulee olemaan kokonaan ja täydellisesti Ukrainan alueella valtaa pitävän hallinnon omallatunnolla.
Nyt muutama tärkeä, hyvin tärkeä sana niille, joille saattaa syntyä houkutus puuttua sivullisena käynnissä oleviin tapahtumiin. Kuka tahansa, joka yrittää estää meitä, saati uhata maatamme, kansaamme, tietäköön, että Venäjän vastaus tulee olemaan nopea ja johtaa teidät sellaisiin seurauksiin, joita ette ole historiassanne vielä koskaan kohdanneet. Me olemme valmiit millaiseen tahansa tapahtumien kehitykseen. Kaikki sitä varten tarvittavat päätökset on tehty. Toivon, että minua kuullaan.
Arvoisat Venäjän kansalaiset!
Kokonaisten valtioiden ja kansojen hyvinvointi ja itse olemassaolo, niiden menestys ja elinvoima lähtevät aina oman kulttuurien ja arvojen, esi-isien kokemuksen ja perinteiden vahvasta juuristosta ja riippuvat tietenkin suoraan kyvystä nopeasti mukautua jatkuvasti muuttuvaan elämään, yhteiskunnan yhtenäisyydestä, sen valmiudesta yhdistää, koota yhteen kaikki voimat, joilla mennä eteenpäin.
Voimia tarvitaan aina – aina – mutta voimaa voi olla erilaatuista. Puheeni alussa mainitsemani ’valheen valtakunnan’ politiikka perustuu ennen muuta raakaan, suoraviivaiseen voimaan. Sellaisissa tapauksissa meillä sanotaan: ’Kun on voimaa, ei tarvita älyä.’
Mutta me kaikki tiedämme, että oikea voima on oikeudessa ja totuudessa, joka on meidän puolellamme. Ja jos on niin, on vaikea olla eri mieltä siitä, että juuri voima ja valmius taisteluun on itsenäisyyden ja suvereniteetin perusta, se välttämätön ainoa perustus, jolle voi rakentaa omaa tulevaisuutta, rakentaa omaa taloa, omaa perhettä, omaa kotimaata.
Arvoisat maanmiehet!
Olen vakuuttunut siitä, että maalleen uskolliset sotilaat ja upseerit täyttävät velvollisuutensa ammattimaisesti ja urhoollisesti. En epäile sitä, että kaikki vallan tasot, asiantuntijat, jotka vastaavat taloutemme, rahoitusjärjestelmämme ja sosiaalialan vakaudesta, yritystemme johtajat ja koko Venäjän liike-elämä tulevat toimimaan hyvässä järjestyksessä ja tehokkaasti. Luotan kaikkien parlamenttipuolueiden ja yhteiskunnallisten voimien yhtenäiseen, isänmaalliseen asenteeseen.
Viime kädessä, kuten historiassa on aina ollutkin, Venäjän kohtalo on monikansallisen kansamme luotettavissa käsissä. Ja se tarkoittaa, että tehdyt päätökset toteutetaan, asetetut tavoitteet saavutetaan ja kotimaamme turvallisuus taataan luotettavasti.
Uskon teidän tukeenne, siihen voittamattomaan voimaan, jonka meille antaa rakkautemme isänmaahan.”
Suomennos: Marja-Leena Pengermä ja Anita Mitroshin
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar