Vietnamin sodassa ( 1955- 1975) oli suomalaisiakin veteraaneja

Vietnamin sota (myös toinen Indokiinan sota, engl. Vietnam War, vietn. Kháng chiến chống Mỹ, ”vastarintasota Yhdysvaltoja vastaan”) oli Vietnamissa vuosina 1955–1975 käyty sota, joka käytiin Pohjois-Vietnamin valtion ja Etelä-Vietnamin valtion sekä kummankin osapuolen kansainvälisten liittolaisten välillä.
Taistelut käytiin pääosin Etelä-Vietnamissa, mutta Yhdysvallat sekaantui sotaan Tonkininlahden välikohtauksen seurauksena 1964 ja ulotti pommituslentonsa myös Pohjois-Vietnamiin, Laosiin ja Kambodžaan. Sotaa on lännessä sanottu maailman ensimmäiseksi televisiosodaksi^[1].
Vietnamin sota vaikutti asevelvollisuuden lakkauttamiseen Yhdysvalloissa 1970-luvun alussa.



https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Vietnamin_sotaan_osallistuneista_suomalaisista

(1) Antero Aakkula(1909- 2006)

Antero Aakkula (8. elokuuta 1909, Kangasala – 11. joulukuuta 2006, Colorado Springs, Yhdysvallat) oli majuri ja Lahden suojeluskuntapiirin toinen yleisesikuntaupseeri, joka johti jatkosodan lopussa ja Moskovan välirauhan aikana aseiden hajavarastoinnin, jota joukkotiedotusvälineissä kutsuttiin asekätkennäksi. Uransa alussa Aakkula oli palvellut varusmiehenä ja sittemmin ammattiupseerina Lahden varuskunnassa Tampereen rykmentissä. Aakkula valmistui vuonna 1936 kadettikurssilta 18. Kesällä 1944 Aakkula palveli majurina IV armeijakunnassa tiedustelu-upseerina. Hän liittyi 1948 Yhdysvaltain asevoimiin. Ennen hajasijoitusta Aakkula toimi syksyllä 1944 Saimaan kanavalla Mustolan sululla IV armeijakunnan esikunnan tiedustelutoimiston päällikkönä. Aakkula ja kolme muuta upseeria saivat 27. syyskuuta 1944 kello 16 everstiluutnantti Usko Haahdilta käskyn ryhtyä suojeluskuntapiirien toisiksi yleisesikuntaupseereiksi, joiden tehtävinä oli johtaa alueellisesti aseiden hajasijoitus. Aakkula sopi Haahdin kanssa siitä. että, hänen esimiehensä jääkärieversti Karl-Vilhelm Grünn saisi tietää Aakkulan todellisen tehtävän, koska tunsi tämän hyvin. Lahden suojeluskuntapiirissä Aakkulaa auttoi majuri Urho Purhonen. Toiseksi avustajaksi hän sai Lahden tiemestarin kuljetuksia varten. Lisäksi hankittiin johtajat Asikkalasta, Hartolasta, Heinolasta, Hollolasta, Joutsasta, Luhangasta, Nastolasta ja Sysmästä. Heinolassa hajasijoitettava viestikalusto muurattiin porraskäytävän alle. Hän kuului Marttisen miehiin, jotka pakenivat Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin. Aakkulaa ei valtiollinen poliisi ehtinyt kuulustella, koska hän pakeni Suomesta ennen sitä. Aakkula oli viimeinen hengissä ollut asekätkijä, joka kuoli Yhdysvaltain asevoimien everstinä 97-vuotiaana.. Asekätkennän paljastuttua hän pakeni ensin Ruotsiin ja sieltä Yhdysvaltoihin välttäen näin vankeustuomion. Aakkula oli viimeinen elossa ollut asekätkentäjutussa tuomion saaneista. Aakkula palveli Alaskassa, Pohjois-Carolinassa ja Coloradossa sekä Länsi-Saksassa. Aakkula oli Vietnamin sodan veteraani, ja siellä saavuttamistaan ansioista hänet ylennettiin everstiksi 1968. Puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala myönsi Aakkulalle sotilasansiomitalin vuonna 2005.^[1]
Kairinen, Paavo A.: Marttisen miehet. Asekätkijäveljet. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14664-1. 
Aakkula, Antero; koonnut ja toimittanut : Asetakista toiseen. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-26387-7
 Seppo Kääriäiselle sotilasansiomitali Pääesikunta, puolustusvoimat (vanhentunut linkki)

• Antero Aakkulan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa

 (2) Aito Keravuori (1910- 1998)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aito_Keravuori
Aito Keravuori (14. toukokuuta 1910 Kajaani – 4. elokuuta 1998 Maine, Yhdysvallat) ^[1] oli suomalainen upseeri, joka joutui pakenemaan maasta asekätkentäjutun yhteydessä ja loi sitten uuden uran Yhdysvaltain armeijassa. Kajaanista kotosin ollut Keravuori pääsi ylioppilaaksi 1931. Suoritettuaan Reserviupseerikoulun ja kadettikoulun hän vannoi upseerinvalan 1934. Hän palveli aluksi Sallan rajakomppanissa ja toimi myös Akateemisen Karjala-Seuran sotilaskouluttajana.
Keravuori haavoittui talvisodassa Kuolajärvellä, ja jatkosodan aikana hän toimi pataljoonankomentajana muun muassa 1944 Kuuterselän taistelussa. Syksyllä 1944 majuri Keravuori oli mukana everstiluutnantti Usko Sakari Haahden ja eversti Valo Nihtilän johtamassa aseidenkätkentähankkeessa. Hän vastasi aseidenkätkennästä Oulun seudulla toimien Oulun sotilaspiirin 2. ye-upseerina. Oulun seudulla asekätkennässä mukana ollut korpraali Kumpulainen jäi kiinni huhtikuussa 1945 yrittäessään myydä Oulun torilla eräästä kätköstä anastamiaan elintarvikkeita. Hän kertoi edellisenä syksynä tapahtuneesta aseidenkätkennästä Valpolle ja Keravuori sai esimiehiltään käskyn paeta Ruotsiin. Keravuori siirtyi Ruotsiin 12. toukokuuta 1945 kalastajaveneellä. Tässä vaiheessa uskottiin vielä, että Keravuoren poistumisen avulla jutun paljastuminen saataisiin rajattua vain Oulun alueelle. Niin ei kuitenkaan käynyt.
Ruotsi karkotti 1946 maassa oleskelleet aseidenkätkentäjuttuun sekaantuneet suomalaiset Marttisen miehet ja Keravuori siirtyi tällöin Yhdysvaltoihin. Vuonna 1947 17 Marttisen miestä värvättiin Yhdysvaltain armeijaan, jossa he joutuivat aloittamaan palvelun alokkaina. He ylenivät kuitenkin nopeasti ja Keravuorestakin tuli majuri jo 1951. Suomalaiset toimivat etenkin talvi- ja sissisodankäynnin asiantuntijoina.
Keravuori siirtyi vuonna 1954 armeijan erikoisjoukkojen, niin sanottujen vihreiden barettien riveihin. Hän palveli 1957–1968 kouluttajana Bad Tölzissä Länsi-Saksassa, Laosissa ja Vietnamissa. Keravuori auttoi muun muassa Lauri Törniä pääsemään erikoisjoukkojen palvelukseen. Keravuori jäi eläkkeelle armeijasta 1968 everstin arvoisena. Suomessa Keravuori kävi ensimmäisen kerran pakonsa jälkeen vasta 1960.
Aito Keravuori on haudattu Arlingtonin sotilashautausmaalle Washingtonissa. Myös hänen poikansa Aito J. Keravuori on haudattu sinne.

(3)  Akseli Anteri  Havola (1911-1998)

  https://fi.wikipedia.org/wiki/Antero_Havola
 Akseli Antero Havola (16. huhtikuuta 1911 Mikkeli – 9. joulukuuta 1998 Williamsburg, Virginia, Yhdysvallat) oli Yhdysvaltain armeijan everstiluutnantti ja naparetkeilijä. Vuodenvaihteessa 1960−1961 hän johti ensimmäistä amerikkalaista maaretkikuntaa, joka saavutti etelänavan. Se oli kaikkien aikojen kuudes etelänavalle maitse saapunut retkikunta  Antero Havola eli lapsuutensa Kiteellä, jossa isä, agronomi Aksel Havola, työskenteli maatalouskonsulenttina. Antero Havola valmistui Kadettikoulusta ja avioitui ylioppilas Annikki Joensuun kanssa. Pariskunta sai neljä lasta: Kerttu Annikki 1938, Antti Arvo 1940, Olli Tuomas Ontrei 1943 sekä Marjatta Outi. Luutnantti Antero Havola osallistui talvisotaan Kannaksen armeijan esikunnassa Imatralla sekä 20. talouskomppanian päällikkönä Karjalankannaksella. Jatkosodan alussa Havola toimi kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon komentaman III armeijakunnan huoltopäällikkönä sekä myöhemmin kenraalimajuri Väinö Palojärven komentaman divisioona J:n huoltopäällikkönä Kiestingissä. Hänet ylennettiin majuriksi vuonna 1942. Vuoden 1944 torjuntataisteluissa Karjalankannaksella Havola toimi kenraalimajuri Aaro Pajarin komentaman 3. divisioonan huoltopäällikkönä. Välirauhan jälkeen Havola vastasi lyhyen aikaa päämajassa asekätkentäoperaation yleishuollosta. Komennus jäi lyhyeksi, koska kenraali Pajari halusi entisen huoltopäällikkönsä mukaansa Lapin sotaan. Havola joutui asekätkentäjutun vuoksi pakenemaan Ruotsiin. Hän pääsi Marttisen miesten mukana Yhdysvaltoihin, jossa hän vuonna 1947 värväytyi Yhdysvaltain armeijaan. Yhdysvaltain kansalaisuuden hän sai vuonna 1950. Hänet ylennettiin vakinaisen väen kapteeniksi vuonna 1951. Antero Havola toimi Yhdysvaltain maavoimien talvisodankäynnin ja talvikuljetusten asiantuntijana. Korean sodassa hän toimi Pusanin kaupungin satamakomppanian päällikkönä ja viimeiset kolme kuukautta autopataljoonan huoltoupseerina Inchonissa.^[1] Vuonna 1958 Havola määrättiin rekijunakomppanian päälliköksi Grönlantiin. Hänen tehtävänään oli tarvikkeiden kuljetus rannikolta jäätikön sisään rakenteilla olevaan Camp Centuryn tukikohtaan. Havola ylennettiin majuriksi vuonna 1Seuraavana vuonna Havola komennettiin laivaston käyttöön Etelämantereelle hoitamaan arktisia kuljetuksia. Hänen tehtävänään oli kuljettaa Little American tutkimusasemalta 37 tonnin suuria Caterpillar-puskutraktoreita rannikolta 900 kilometrin päässä olevalle Byrdin asemalle. Traktoreiden lopullinen määränpää oli etelänapa. Kaksi traktorijunaa lähti Havolan komennossa 1 300 kilometrin matkalle Byrdin tukikohdasta kohti etelänapaa joulukuun 8. päivänä 1960. Matkan alussa retkikunta joutui ankaraan lumimyrskyyn. Joulun jälkeen retkikunta joutui jäähalkeamien saartamaksi^[2]. Vaarallisesta tilanteesta selvittiin lentotiedustelun avulla. Retkikunta saapui onnellisesti etelänavalla sijaitsevalle Yhdysvaltain Amundsen-Scottin tutkimusasemalla tammikuun 11. päivänä. Etelänaparetken jälkeen Antero Havola määrättiin Kaliforniaan Rio Vistassa sijaitsevan maavoimien laivavarikon komentajaksi. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi vuonna 1963. Vuosina 1964−1967 Antero Havola toimi kuljetusupseerina Länsi-Saksassa Stuttgartin lähellä. Hän siirtyi eläkkeelle vuonna 1968.

2. • Havola, Annikki: Unohtumattomia päiviä, Williamsburg 1991
   • Kairinen, Paavo: Marttisen miehet - asekätkentäveljet, WSOY 1987
   • Kallonen, Kari: Sinivihreät baretit - suomalaiset sotilaat Vietnamin sodassa, toinen painos, Revontuli 2007
   • Rainio, Jussi ja Salminen, Olavi: Heinolan Hahl-suku I, 2. korjattu painos, Mikkeli 2003
   • Brantberg, Robert : Naparetkeilijä : Everstiluutnantti Antero Havolan elämäkerta, Revontuli 2008
   • Kairinen, Paavo A.: Marttisen miehet, WSOY: Juva 1994. ISBN 951-0-19802-1.
   • Brantberg, Robert: Naparetkeilijä - everstiluutnantti Antero Havolan elämänkerta, Kustannusosakeyhtiö Revontuli, Suomen tietokirjailijat ry:n tuella. Gummerus: Jyväskylä 2008. ISBN 978-952-5170-94-
3. Kairinen 1994: 186–187.
Brantberg 2008, s 264