onsdag 10 februari 2016

Suomen nuoret tutkijat tekevät uutta Suomen historiaa 1900-luvulta


 Suomen kansasta nousee  nyt hyvänä aikana, kun lapset on syötetty hopealusikalla,  teräviä ja  kapasiteetiltaan erittäin päteviä historian  salojen  tutkijoita ja muistiinpanijoita, jotka lisäksi pystyvät  tiivistämään aineistoa yleisön luettavaksi.  Se on hyvä.  Sodan runtelema väki oli liian  väsynyttä ja raadeltua kirjoittamaan  väitöskirjoja ja tutkielmia.

http://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/1195017064127/artikkeli/uusi+tutkimus+suomen+fasisteista+tahallaan+unohdettu+historia.html

Ketkä nuoret tohtorit ovat kyseessä:

Kolme tohtoria

Aapo Roselius

Vuonna 1975 syntynyt vapaa historiantutkija väitteli tohtoriksi vuonna 2011. Tallinnassa asuva Roselius on julkaissut lukuisia kirjoja, muiden muassa sisällissodan kaatuneista ja valkoisesta väkivallasta sekä suomalaisista heimosotureista Itä-Karjalassa ja Petsamossa. Viimeisin kirja on vuonna 2013 ilmestynyt Isänmaallinen kevät. Vapaussotamyytin alkulähteillä (Tammi).

Marko Tikka

Vuonna 1970 syntynyt Tampereen yliopiston Suomen historian dosentti on kirjoittanut useita sisällissotaan liittyviä teoksia. Vuonna 2004 valmistunut väitöskirja käsitteli sisällissodan kenttäoikeuksia. Tikka tuntee myös suomalaista populaarikulttuuria ja on kirjoittanut kirjat harmonikkataiteilija Vili Vesterisestä ja tanssiorkesteri Dallapésta.

Oula Silvennoinen

Vuonna 1970 syntyneen tutkijan Salaiset aseveljet -väitöskirjassa (2008) herättivät huomiota uudet tiedot Suomen ja natsi-Saksan turvallisuuspoliisien yhteistyöstä. Silvennoisen muita kirja-aiheita ovat olleet esimerkiksi kolmen maan armeijoissa palvellut legenda Lauri Törni sekä tehtailija Gösta Serlachius.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar