fredag 14 november 2014

Vuoden 2014 sotaisuuksista

Gazan hamasjärjestö oli 12 vuoden ajan  hautonut invasoitumissuunnitelmaa ja tehnyt maanalaisia  käytäviä kanta-israelin puolelle toteuttaakseen invasion nyt syksyllä 2014 kun israelilla on poliittisen almanakkansa uuden vuoden juhlapäivät.  Mutta tunneleista ja suunitelmasta oli saatu vihiä, ja israel teki yllättäen profylaktisen Protective Edge operaationsa ja koetti tuhota kaikki tunnelit- tosin  niitä on vielä jokunen olemassa ja vielä uusiakin kaiverretaan .
Operaatio oli nopea ja kesti noin 55 päivää.
Gazan siviiliväestö joutui pienessä tilassaan taas kaaokseen  terrorihallituksensa  vastuuttomien   toimien takia.
Invaasiosuunnitelman piti lisäksi olla joint-operaatio muun kansainvälisen ja paikallisen terroriverkoston kanssa, joten Israelilla on edelleen  jatkuvaa sisäistä  ongelmaa palestiinalaisterroristien, kivittäjien ja päälleajajien takia, joita nmjäyttää sikeävän kuin  pirua helvetistä.
  Lisäksi palestiinalaiset haluaisivat itsenäisyyttä - ilman  että tunnustavat Israelin oikeutta olemassaoloon  ja Israelin uskontoon ja lisäksi  kristikunnan uskon auktoriteettien  perusteet  he katsovat vain fiktioksi ja kieltävät kaiken juudan kansan  historiallisen ja arkeologisen  todellisuuden ja faktan.  Mikä lie aladdinin matto koko idea heidän itsenäisyydestään. on:   he haluavat vain judefrei - tukikohdan jalkojensa alle   tuhotakseen  juutalaisuuden, kristinuskon, pyhät paikat ja Pyhän Maan. sellainen valheen määrä vihan kyltymätön henki  tekee elämän tuskalliseksi niille arabeille, joilla on  sivistynyt ja hyvä sydän ja jotka haluavat  elää rauhassa kuin me täällä länsimailla ja kouluttautua eri ammatteihin.  Tavalliset arabit ovat todellakin iloisia, vieraanvaraisia, ystävällisiä ja kunnioittavat Jumalaa.
 Lähi-idän islamin hirveä takapajuinen julmuus on karkoittanut jo miljoonia arabejakin maailman kaikille kolkille- ja kaikken julmimmat islamit ovat pinttyneesti siellä Israelia  vihaamassa ja kivittämässä, Mihin Israel menee,  Auschwitsista pelastuneet ja hitlereistä ja stalineista selvinneet? He menevät vain puolustusasemiinsa.


Toinen  sota mikä jyllää Lähi-idän sotien lisäksi, on yllättäen syntynyt Ukrainan sota.
 Iso kansa, joka ei pysty puhumaan asioitaan ja mieluummin tappaa lähimmäiset.