Teksti Ilkka Enkenberg
Nousen istuvilleni. Haukottaa vielä mahtavasti. Ehdin tuskin ajatella käyntiä alhaalla, kun laiva tärähtää voimakkaasti ja heti perään toisen kerran. Olen hetkessä pystyssä. Laiva alkaa välittömästi kallistua. On päästävä nopeasti ulos kannelle.” Panssarilaiva Ilmarisella tykistömatruusina palvellut Esko Vallin heräsi 13.9.1941 taukotorkuiltaan hetkeä ennen, kun räjähdykset tärisyttivät laivaa. Räjähdysten vavisuttaessa alusta se oli avomerellä, suunta kohti Viron rannikkoa.
Suomen laivasto oli maamme itsenäistymisen yhteydessä perinyt kalustonsa Venäjältä, jolta oli jäänyt Suomeen ne laivat, joita ei jäätilanteen takia voitu kuljettaa entiseen emämaahan. Kalusto oli osittain vanhentunutta ja huonokuntoista, ja se käsitti muun muassa tykki- ja torpedoveneitä sekä vartioaluksia. Parhaita aluksia olivat tykkiveneet Uusimaa ja Hämeenmaa.
Suomessa oltiin huolissaan elintärkeän merenkulun turvaamisesta ja maihinnousun uhasta. Niinpä eduskunta hyväksyi vuonna 1927 laivastolain, jonka perusteella rakennettiin panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen sekä Suomen sukellusvenelaivasto, joka käsitti viisi sukellusvenettä.
p://maailmanhistoria.net/artikkelit/suomen-lippulaiva-oli-uusinta-uutta/
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen solmitussa Versailles’n
rauhansopimuksessa oli lukuisia Saksan sotavoimia rajoittavia kohtia,
joita maa kuitenkin kiersi muun muassa ulkomaille sijoitettujen
yritysten kautta. Ilmarinen ja Väinämöinen suunniteltiin
hollantilaisessa yrityksessä, joka oli saksalaisen Kruppin peiteyritys.
Krupp oli Saksan sotatarviketeollisuuden perusta, ja sen hollantilainen
peiteyhtiö suunnitteli esimerkiksi sukellusveneitä useiden maiden
laivastoille. Laivojen taival alkoi salaisesta yrityksestä ja toisen
niistä matka päättyi salaiseen operaatioon.
Laivojen rakentaminen aloitettiin Crichton-Vulcanin tehtailla Turussa
vuonna 1928. Alukset edustivat joka suhteessa alansa nykyaikaisinta
tekniikkaa. Tulenjohtokeskuksen ja tykkitornien tähtäys- ja
suuntauslaitteet oli kytketty toisiinsa sähköisesti, niin että
laitteiden lukemia, muita tietoja ja komentoja voitiin välittää ilman
puheyhteyttä. Eri muuttujien yhteisvaikutuksia laskettiin mekaanisilla
”tietokoneilla”, kamoideilla, jotka välittivät laskentatuloksensa
suoraan tykkitornien osoittimiin (kts. tietolaatikko s. 31).
Alusten voimanlähteinä toimivat dieselmoottorit, jotka pyörittivät
sähkögeneraattoreita, jotka puolestaan käyttivät potkurimoottoreita.
Dieseleitä oli neljä kappaletta, ja ne tuottivat ahdettuina yhteensä
4 800 hv:n tehon. Laivojen järein aseistus olivat Boforsin 254 mm:n
tykit, jotka pystyivät sylkäisemään 225 kg:n painoisen ammuksen peräti
31 km:n päähän.
Talvisodan alkaessa 30.11.1939 molemmat laivat olivat ilmapommitusten
kohteina, mutta eivät saaneet osumia ilmeisesti ilmatorjunnan ansiosta.
Sodan alussa alukset suojasivat Ahvenenmaata mahdolliselta
maihinnousulta, mutta tämän vaaran hälvetessä ne siirtyivät avustamaan
Turun ilmapuolustusta. Tehtävä oli tärkeä, sillä Turkuun hyökättiin
talvisodan aikana yhteensä 60 kertaa yli 400 pommikoneella.
Jatkosodassa laivat osallistuivat operaatio Kilpapurjehdukseen eli
Ahvenanmaan miehitykseen. Manööverin tavoitteena oli estää
Neuvostoliiton maihinnousu. Tämän jälkeen Ilmarinen ja Väinämöinen muun
muassa tulittivat Neuvostoliiton hallussa ollutta Hankoniemeä.
Operaatio Nordwind oli hämäysoperaatio, jonka tarkoituksena oli saada
Neuvostoliitto uskomaan, että Saksan joukot olivat tekemässä
maihinnousua Viron rannikolle. Operaatiota varten koottiin 15 aluksen
saattue, joka suuntasi Utöstä etelään 13.9.1941. Jo päivällä
kapteeniluutnantti Ilmari Huhta oli huomannut, että Ilmarisen
miinanraivaimeen oli tarttunut jotain. Alus pysäytettiin ja raivainta
yritettiin nostaa, mutta se ei onnistunut. Matkaa päätettiin jatkaa.
Pimeän tultua saattue kääntyi takaisin, ja Ilmarinen käännettiin ympäri
oikean kautta, jotta mahdollisesti raivaimeen juuttunut miina ei olisi
osunut alukseen. Käännöksen seuraukset olivat kuitenkin
katastrofaaliset.
Aluksen vasemmalta puolelta kuului kaksi voimakasta räjähdystä, ja
ilmaan nousi korkea vesipatsas. Miina oli ilmeisesti takertunut
raivaimeen ja ajautunut laivan alle. Näin se tapasi laivan runkoon sen
kääntyessä ja räjähti.
Ilmarinen upposi vain seitsemässä minuutissa. Sen miehistöstä
pelastui 132 henkeä, 271 painui pohjaan aluksen mukana. Eräs
pelastuneista oli Esko Vallin, jonka saattueeseen kuulunut
vartiomoottorivene pelasti kylmästä merestä.
Operaatio Nordwind oli epäonnistunut täydellisesti: Ilmarinen ja
paljon ihmishenkiä oli menetetty, eikä puna-armeija ollut havainnut
saattuetta.
