Balkanin maat, Romania, Bulgaria ja II maailmansota

HUHTALA P.(1948) About Balkan countries, Bulgaria

SOTAVYÖRYY YLI BALKANIN

1. Miksi Balkanin valtiot vedettiin mukaan maailmansotaan?
(2. Italia hyökkää Kreikkaan, Italian armeija ja sen ryhmitys, Kreikan armeija ja sen syhmitys, taistelu kulku)
3. Saksa hyökkää Balkanille
Tilanne kiristyy
Jugoslavian valloitus
(Kreikan armeijan ryhmitys, saksalais-italialaisten voimien hyökkäys, taistelu Kreetasta).

”SOTA VYÖRYY YLI BALKANIN

Näitten valtioitten puolueettomuus kiinnosti Saksaa sen takia, että se sai näistä maista sille välttämättömiä elintarvikkeita ja polttoainetta. Kun yleinen tilanteen kehitys kesällä ja syyskesällä 1940 alkoi osoittaa merkkejä siitä, että sota tulisikin pitkäaikaisemmaksi kuin alunperin oli arvioitu, tuli Saksalle yhä tärkeämmäksi saada takuu siitä, että Balkanin valtiot tulisivat edelleenkin täydentämään Saksan varastoja.

Kun toisaalta alkoi olla merkkejä, että sekä liittoutuneet, että Venäjä alkoivat saada vaikutusvaltaa Balkanilla, Venäjä Romaniassa ja Englanti Turkissa ja Kreikassa, teki Saksa päätöksen varmistaa asevoimin vaikutusvaltansa näissä maissa.

1940-41
Kesällä 1940 ROMANIA joutui jakamaan alueitaan Venäjälle, Bulgarialle ja Unkarille. Sen jälkeen kun Bessarabia ja Pohjois-Bukovina oli luovutettu Venäjälle, Saksa kiirehti tehostamaan vaikutusvaltansa Romaniassa ja syksyllä 1940 lopulta otti Romanian ”sotilaalliseen suojelukseensa”. Romanian öljy oli Saksan sodankäynnille tuiki tarpeellista ja maan sotilaallinen miehitys takaisi varmasti, ettei tätä sodankäynnille tarpeellista polttoainetta lähetetty muiden valtakuntien käyttöön. Romanian miehitystä seurasi myös maan ”poliittinen orientoituminen” Saksan politiikan mukaisesti Romanian miehitys tapahtui vastarinnatta 13.10. 1940.

Tonavan maista olivat UNKARI ja SLOVAKIA sekä ROMANIA liittyneet Kolmen vallan sopimukseen marraskuun lopulla 1940.

http://www.questia.com/PM.qst?a=o&d=10996755#

Balkanin maista tulivat siihen liittymään BULGARIA maaliskuun 1. päivänä 1941 ja JUGOSLAVIA 25.3. 1941. Tämä liittyminen ”Kolmen vallan sopimukseen ” oli kaikkea muuta kuin vapaaehtoista, mutta väkevämmän tahtoa oli noudatttava.

Akselivaltojen sotilaallisista toimista Balkanilla sovittiin Hitlerin ja Mussolinin kohdatessa toisensa Brenner-solassa 3.10. 1940. Ilmeistä on, että ITALIA sai silloin tehtäväkseen Saksalta valloittaa ja miehittää Kreikan, sillä Italian hyökkäys alkoi vielä samassa kuussa. Sitä ennen 13.10.1940, Saksa miehitti Romanian ja siten siirsi joukkojaan lähemmäksi Kreikan sotanäyttämöä.

Italian hyökkäys KREIKAN kimppuun tapahtui 1940 syksyllä ja sen epäonnistuttua Saksan suorittama BALKANIN valloitus näytti näiden tapahtumien suoritusaikana käsittämättömältä. Vasta myöhempien sotatapahtumien yhteydessä tuli selviämään, että Balkanin valloitus tarkoitti tulevan, Venäjää vastaan suuntautuvan sotaretken operaatiotukialueen varmistamista.


ITALIA HYÖKKÄÄ KREIKKAAN
Oli luonnollista, että Italia valitsi operaatiotukiohdakseen Kreikkaan suunnattavaa sotaretkeä varten ALBANIAN minkä valtakunnan Italia oli pari vuotta aikaisemmin väkivaltaa käyttäen liittänyt Italian imperiumiin.
Hyökkäyksen alkaessa oli Albaniassa italialaisia joukkoja 8- 10 divisioonaa, yksi panssaridivisioona sekä suhteellisen vahvat ilmavoimat. Italia koetti salamasotaa, ennen kuin Kreikka ehtisi keskittää, mutta Kreikka kesti tällä erää.
Kreikan armeija oli hyvin organisoitu ja koulutettu ja suhteellisen hyvin varustettu.—

9.11.1940 tapahtui italialaisten armeijojen uudelleen muodostaminen
Kreikkalaiset hyökkäävät. Mussolini tulee rintamalle. Saksa alkaa puuttua sodan kulkuun. Nyt Italian ylipäällikkö vaihtui: kenraali Callero otti johdon käsiinsä ja ryhtyi valmistelemaan vastahyökkäystä. Kun tämä 9.3.1941 alkoi, tuli Mussolini rintamalle ja otti ylipäällikkyyden haltuunsa. Tästä vastahyökäyksestä kehittyi koko sodan raskain taistelu, jossa tappiot nousivat suuriksi, hyökkääjän silti saamatta mainittavampia maastovoittoja. Beratin maastossa oli erittäin kiivaat taistelut. Huhtikuussa piti Italialaisten uuden vastahyökkäyksen alkaa. Mutta nyt Saksa ryhtyi armeijoineen hyökkäykseen.

SAKSA HYÖKKÄÄ BALKANILLE
TILANNE KIRISTYY
Italia ei ollut saanut Kreikkaa voitettua. – Englannin vaikutusvalta Kreikassa lisääntyi yhä enemmän.– Saksa valmistui ottamaan haltuunsa itäisellä Välimerellä sellaiset tukikohdat, joista se voisi hallita yhteyksiä sekä Mustalle merelle että Suezin kanavalle. –
Saksa kiirehti hyökkäämään Kreikkaan ja miehittämään maan ennenkuin Englanti ehtii.

Saksan armeijoiden ja Kreikan välissä oli sillä hetkellä kuitenkin kaksi puolueetonta valtakunta: JUGOSLAVIA ja BULGARIA, joiden läpi hyökkäys Kreikkaan voitaisiin saada käyntiin. Tietysti olisi Saksa voinut käyttää tähän tarkoitukseen ALBANIAA, mutta tila oli tällä suunnalla liian vähäinen, yhteydet sinne Saksasta vaikeita ja mutkikkaita, ja mikä oli tärkeintä, operaatiot Albanian kautta olisivat vaatineet aikaa, jota nyt natsivaltiolla ei enää ollut. Saksan päätös oli siis selvä: hyökkäyksen tuli tapahtua pohjoisesta Bulgarian ja Jugoslavian kautta ja näiden maiden alueita operaatiotukikohtana käyttäen. Natsisaksan diplomatian tehtäväksi jäi ratkaista tämä probleema ja von Ribbentrop suoritti sen nopeasti.

BLKGARIA taipui nopeasti Kolmen vallan sopimkseen 1.3. 1941 ja jo seuraavana päivänä marssivat sotamarsalkka Listin joukot Bulgariaan ja miehittivät t Bulgarian ja Kreikan raja-alueet.

JUGOSLAVIAN kanssa kävi neuvottelut hitaammin, mutta 25.3. 1941 myös Jugoslavia allekirjoitti kolmen vallan sopimuksen.

Kaikki näytti selvältä ja Kreikkaan suoritettavan hyökkäyksen piti alkaa 6.4. 1941.

Nyt Jugoslavia kaatoi sen hallituksen, joka oli tehnyt natsien kanssa sopimuksen. Vallankaappaus oli 26-27.4. 1941. uusi hallitus aloitti viipymättä kosketuksen oton Venäjän suuntaan ja 5.4. 1941 nämä maat tekivät keskinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen.
http://www.russia.com/forums/open-board/8066-history-israel-palestine-14.html

Tämä tilanteen muutos ( tietysti raivostutti Natsisaksan johdon ja ) aiheutti sen, että Saksalle nyt vihamielinen Jugoslavian armeija oli eliminoitava pois, ennen kuin hyökkäys Kreikkaan voisi alkaa. Sotamarsalkka Listin armeija, joka oli ryhmitettynä Etelä-Bulgariaan, sai jo 27.3. uuden tehtävän. Sen tuli päävoimin hyökätä idästä Jusgoslaviaan samanaikaisesti, kuin Jugoslavian pohjoisrajoille, Saksaan ja Unkariin keskitetty Weichsin armeija hyökkäsi pohjoisesta ja italialaiset joukot rannikon suunnassa kaakosta ja luoteesta.

(Jugoslavia raivataan pois Natsivaltakunnan Kreikkaan etenemisen tieltä)
JUGOSLAVIA saattoi asettaa miljoona miestä liikekannalle. Liikekannallepano oli tehty 3.4. mennessä:
1 .armeija Kroatiaan, Zagrebin maastoon.
2. armeija Belgradin tienoille.
3. armeija Moravan joen varteen Nishin molemmin puolin.
4. armeija Skopljen maastoon, Vardar joen varteen.
5. armeija reservinä Sarajevon maastoon Bosniaan.

Saksalaisilla oli käytettävissään Jugoslavian valloitukseen puoli miljoona miestä. Italialaisia joukkoja oli Albaniassa 30 divisioonaa, joista osa suunnattiin luoteeseen, osa itään, sekä Triesten suunnalta hyökkäävät 10 divisioonaa. Sitä paitsi Italian merivoimat osallistuivat taisteluun suorittaen maihinnousun Spalaton luoteispuoleiselle rannikolle.

Natsiarmeijojen tarkoitus oli estää Jugoslavian ja Kreikan armeijojen kosketus sekä eliminoida Jugoslavia nopeasti.
Saksan hyökkäykset alkoivat etelään ja länteen samanaikaisesti 6.4. 1941. Metaxas-linjaa vastaan hyökkäsi kenraali Boehmen komentama 12. armeija ja länteen sotamarsalkka von Klugen komentama 4. armeija sekä osia 12. armeijasta.
Skopjen kaupunki vallatiin 2 vuorokaudessa. 10.4. saksalaiset olivat Monastirin maastossa Kreikan rajalla ja pääsivät yhteyteen Italian albanialaisten joukkojen kanssa.
http://www.lib.utexas.edu/maps/europe/kosovo_history92.jpg
Albanian rajalla tuhottiin koko Jugoslavian 3. armeija rippeiden antautuessa 11.4. vangiksi. Nyt oli kiila Kreikan ja Jugoslavian välissä. Von Kleistin panssarijoukot valtasivat Nishin kaupungin. Sitten he suuntasivat Belgradiin ja saavuttivat sen etelämaaston 12.4.
Pohjoisesta tuleva von Weichsin armeija valtasi Marburgin 9.4. ja lähti kohti Zagrebia. 11.4. valloitti Zagrebin Unkarista tuleva panssaridivisioona. Pohjoisarmeija hyökkäsi kahtaalle: Bosniaan ja saarsi Sarajevon ja sitten oli Belgradin antauduttava. Sarajevo vallattiin 15.4. 1941. Jugoslavian taistelu päättyi tähän ja antautuminen tapahtui 17.4. 1941.
Vain vuoristomaastoon paenneet armeijan osat jatkoivat vastarintaa, jota saksalaiset eivät koskaan saaneet täysin tukahdutettua.
http://www.questia.com/PM.qst?a=o&d=10996755#

Mutta jo ennen Jugoslavian antautumista, natsisaksalaiset kävivät päätyöhönsä. Keskitetty hyökkäys KREIKKAAN oli alkanut. 23.4. Saksalaiset aloitivat taistelun Thermopylain maastoon ryhmittyneitä englantilais-kreikkalaisia voimia vastaan. Kreikan hallitus siirtyi jo silloin KREETAN saarelle ja sieltä ENGLANTIIN.
(näistä toisen kerran)


Slovenia:
http://www.heritageabroad.gov/reports/doc/slovenia_survey.pdf
http://fi.wikipedia.org/wiki/Slovenia
http://www.srpska-mreza.com/History/ww2/book/Hilberg.html
Käy ilmi, että Jugoslavian juutalaisten kohtalo on eräitä Euroopan traagisimpia natsiaikana.
64 000 juutalaista menetti henkensä. Myös Kreikassa luku oli samaa luokkaa.

Tilanne oli rauhan tultua hyvin ratkaisematonta Jugoslaviassa kauan kuten tiedetään.
http://news.bbc.co.uk/hi/english/static/map/yugoslavia/
Muistiin Albanian sijainnista II maailmansodan taistelutantereella.
13.2.2008 14:17
Lisäys:
http://lamar.colostate.edu/~grjan/kosovohistory.html
Kosova itsenäistyy 17.2. 2008.

Taistelu VÄLIMERESTÄ ja INTIAN tiestä

HUHTALA P.(1948) About Mediterranean Region

MITEN Pauli HUHTALA hahmotti II maailmansodan aikaiset Afrikan tantereella riehuneet taistelut kirjassaan jo vuonna 1948? Näillä tapahtumilla lienee jatkumonsa nykyaikaan, joten lienee syytä kirjoittaa tähänkin muistiin aikansa tuoreet uutiset.

TAISTELU VÄLIMERESTÄ JA INTIAN TIESTÄ

Hän jaottelee asian täten ja kartta luonnollisesti selvittää alueet ja asetelmat.

MAAILMANSOTA LAAJENEE
Englanti ja Italia Välimerellä
Voimasuhteet Pohjois-Afrikassa
TAISTELU ABESSINIASTA( nyk Etiopiasta)
Italialaiset hyökkäävät
Englantilaiset hyökkäävät
TAISTELU ERÄMAATIESTÄ
Libyan taistelu
Grazianin offensiivi syyskuussa 1940
Wavellin offensiivi joulukuussa 1940
Rommelin ensimmäinen offensiivi maaliskuussa 1941
Auchinleckin offensiivi marraskuussa 1941
Rommelin toinen offensiivi tammikuussa 1942
Rommelin kolmas offensiivi toukokuussa 1942
Montgomeryn offensiivi lokakuussa 1942
TOINEN RINTAMA MUODOSTETAAN AFRIKKAAN
Liittoutuneitten maihinousu
Maihinnousun seuraamukset Ranskassa
Taistelu Tunisiasta

Kirjoitan näistä kappaleista tärkeimmät historian punaisen langan antavat asiat kotisivulle:

” MAAILMANSOTA LAAJENEE
Englanti ja Italia Välimerellä

(Tähän aikaan Englannilla oli laaja imperiumi ja Välimeri oli yhteys Lähi- ja Kaukoitään). Yhteyksien varmistusta varten Englanti piti jatkuvasti, rauhankin aikana, Välimerellä voimakasta laivasto-osastoa. ja sitäpaitsi oli sillä jo kauan ollut hallussaan eräitä tukikohtia: Gibraltar, Malta, Port Said etc. Välimeren itäpuolisilla alueilla oli Englannilla sitäpaitsi hallussaan Suezin kanava ja mandaatit Palestiina ja Transjordania.
http://links.jstor.org/sici?sici=0022-0094(197207%2F10)7%3A3%
2F4%3C157%3ABSATPQ%3E2.0.CO%3B2-6

Italia puolestaan piti Välimerta omana merenään, mare nostrum. Sodan alkaessa oli Italian valtaa tukemassa keskisellä Välimerellä tukikohtakolmio Sardinia-Sisilia-Tripoli sekä itäisellä Välimerellä Dodekanesia-Kyrenaika. Pohjois-Afrikassa oli Italialla hallussaan Tripolis, Libya, Eritrea, Abessinia sekä Italian Somalimaa.

Englantilaisten hallussa oli näiden välissä Egypti ja Sudan.

Pohjois-Afrikan länsiosissa oli Ranskan hallussa Tunis, Algeria ja Marokko. Viimeksi mainitut alueet olivat Ranskan tappion jälkeen Vichyn hallituksen johtajuudessa ja siten ”ystävällisissä suhteissa” akselivaltoihin ( Saksa-Italia-Japani).
http://www.timesonline.co.uk/tol/life_and_style/article1087864.ece

Senjälkeen kun Italia oli liittynyt mukaan sotaan, oli Englanti jälleen ryhtynyt käyttämään Intian –liikenteessä kiertomatkaa Afrikan ympäri. Sen sijaan Englanti sulki Italian Välimereltä Atlantille ja Suezin kautta Intian valtamerelle suuntautuvan liikenteen.

Vapautuakseen Englannin saarrosta oli Italian ensimmäisenä tehtävänä eliminoida englantilaiset voimaryhmät Välimeren piirissä ja se merkitsi hyökkäystä Välimeren eteläpuolella olevia englantilaisia vastaan. Egypti voitiin vallata ja miehittää Suezin kanava ja samanaikaisesti Abessiiniasta Englannin Somalimaahan suunnatulla hyökkäyksellä voitaisiin vallata Punaisen meren eteläpäätä hallitseva maasto. Näiden operaatioiden onnistuessa olisi Englanti suljettu pois Välimeren eteläpuolisilta alueilta, ja sen jälkeen olisivat Välimerellä olevat englantilaiset laivastotukikohdat helpommin tuhottavissa. Tällaisena Italia näki sotilaallisen tilanteen kehittymisen Välimerellä ja sen suorituksen alullepanoa varten se ryhtyi jo kesällä 1940 siirtämään huomattavia lisävoimia ja taitelumateriaalia Libyaan.
Englannin oli puolestaan vielä 1940 tyydyttävä täällä defensiiviin.

Voimasuhteet Pohjois-Afrikassa

Italialla oli kesällä 1940 Libyassa taisteluvalmiina n 250 000 miestä, jotka oli kahtena armeijana- 5. armeija ja 10. armeija- keskitettynä Libyan itäosiin. Kotialueelta kuljetettiin kuitenkin jatkuvasti lisävoimia, niin että tammikuussa 1941 täällä Mussolinin ilmoituksen mukaan oli 14 000 upseeria, 396 000 aliupseeria ja sotilasta, lähes 2000 tykkiä ja yli 570 panssarivaunua. Libyan armeijaryhmän komentajana oli sodan 1940 täällä syttyessä ilmavoimien marsalkka Italo Balbo ja hänen kaaduttuaan ilmataistelussa marsalkka Graziani.

Abessiniassa, Eritreassa ja Italian Somalimaassa oli sodan syttyessä italialaisia joukkoja yhteensä n 100 000 miestä. Näistä joukoista vain osa oli italialaisia, pääasiassa ne olivat Italian siirtomaajoukkoja. Ylipäällikkönä oli Aostan herttua.

Englantilaisten joukkojen komentajana Keski-Idässä oli Egyptissä ja Palestiinassa kenraali Wavell. Hänen käytettävissään oli Egyptissä 5 jalkaväki ja 2 moottoroitua divisioonaa sekä 3 divisioonaa austraalialaisia ja uusiseelantilaisia joukkoja. Näistä joukoista oli muodostettu ns. Niilin armeija, jonka kokonaisvahvuus oli n 110 000 miestä ja n 1000 panssarivaunua. Palestiinassa oli 2 englantilaista ja yksi puolalainen divisioona.
Sudanissa ja Keniassa oli englantilaisilla vain vähäisiä rajavartio-ja poliisijoukkoja.
Kenraali Wavellin joukkojen lukumäärä oli kuitenkin nopeasti kasvamassa, sillä kotimaasta ja dominioista eri puolilta maailmaa sinne suunnattiin yhä uusia lisävoimia ja taistelumateriaalia.

TAISTELU ABESSINIASTA (Etiopiasta)

Italialaiset hyökkäävät
Abessinian ja Eritrean muodostamalta Italian Itä-Afrikan alueelta Aostan herttua aloitti hyökkäysoperaatiot jo heinäkuun alussa 1940 Sudanin suuntaan. Samanaikaikaisesti Kassalan suuntaan ja heinäkuun alkupäivinä onnistui italialaisten joukkojen vallata (Sudanin alueen) Kassalan kaupunki sekä joukko vähäisempiä paikkakuntia tämän kaupungin ympäristössä. Sadekauden alkaessa kaikki sotatoimet kuitenkin pysähtyivät ja kun sadekausi oli ohitettu italialaiset valmistelivat hyökkäyksen jatkamista edelleen länteen Khartumin suuntaan. Hyökkäys jäi kuitenkin valmisteluasteelle.

Englantilaisen Somalimaan puolustus oli suunniteltu suoritettavaksi yhteistoiminnassa Ranskan Somalimaan puolustuksen kanssa. Ranskan luhistuessa Englannin Somalimaan noin 5000 mieheen nouseva armeija jäi kuitenkin operoimaan yksin. Italialaiset aloittivat hyökkäyksensä Englannin Somalimaata vastaan 4.8.1940 kolmena hyökkäyskolonnana, jotka kaikki suuntautuivat rannikolla sijaitsevaa pääkaupunkia Berberaa kohtaan. Kaksiviikkoisen taistelun jälkeen englantilaiset evakoivat joukkonsa Berberasta Adeniin. Italialaiset miehittivät Berberan 19.8. 1840, jolloin koko Englannin Somalimaa oli italialaisten hallussa. Abessinian eteläpuolella italialaiset aloittivat pariviikkoisen taistelun Keniaa vastaan ja saavuttivat Moyalen kaupungin, joka saarrettiin, alkanut sadekausi keskeytti sotatoimet. Sillä aikaa englantilaiset keskittivät Moyalen maastoon lisävoimia. Englantilaiset voimat sitten saarsivat kaikkialta Abessinian, joka oli vain lentoteitse yhteydessä muihin italialaisiin voimaryhmiin.

Englantilaiset hyökkäävät
Syksyn 1940 kuluessa englantilaiset valmistautuivat voittamaan takaisin menettämänsä alueet sekä tuhoamaan Abessiniassa olevan italialaisen voimaryhmän.
Englantilainen keskitys tammikuussa 1941: Sudanin Kassalan maastoon oli keskitetty 4-5 divisioonaa komentajanaan kenraali Platt.
Keniaan , pääosin Moyalen suunnassa oli keskitetty kenraali Cunninghamin komentama armeija, jonka vahvuus oli 3 divisioonaa. Adeniin oli keskitetty uudelleen järjestetty Englannin Somalimaan armeija, joka myös oli saanut huomattavasti lisävoimia. Tammikuun 1941 puolivälissä sekä Sudanin että Kenian armeijat aloittivat hyökkäyksen Abessiniaan siten, että Sudanin armeija hyökkäsi päävoimin Eritreaan ja Kenian armeija päävoimin Addis Abeban suuntaan. Cunninghamin päävoimat saavuttivat heti hyökkäyksen alkupäivinä Etelä- Abessiiniassa sijaitsevan Juba-joen maaston, mihin hyökkäys toistaiseksi pysähtyi. Huhtikuun alussa englantilaiset jättivät 1941 Jubajoki-linjan uhaten italialaisten selustayhteyksiä Hamaria kohden hyökäten. Addis Abeba valloitettiin 5.4.1941 ja Dessie sen pohjoispuolella 23.4. 1941. Aostan herttua ja 7000 hänen miestään antautuivat Amba Alagin luona 18.5. 1941.
Tällä välin Adenista suoritettiin maihinousu Berberaan puolivälissä maaliskuuta . Kesäkuun alkuun 1941 mennessä oli koko entinen Italian Itä-Afrikka ”täydellisesti puhdistettu italialaisista joukoista”.

TAISTELU ERÄMAATIESTÄ

Libyan taistelu
Niilin länsipuolelta alkaa länteen levitä laaja ja suurimmalta osaltaan tietön ja asumaton erämaa-alue, joka noin 600 km:n levyisenä ( vuonna 1948) ulottuu länteen päin lähes 1500 km:n päähän. Tämän alueen Välimeren puoleinen rannikkokaista on paikka paikoin tiheämmin asuttu ja tätä rannikkoa seuraa Aleksandriasta länteen päin lähtevä maantie, joka päättyy Mersa Matruhin luona. Tästä rannikkoalueesta n 300 km etelään kulkee Siwan keitaan ja Audjilan kautta El Agheilaan päättyvä karavaanitie. Siwan keitaalta tämä karavaanitie jatkuu myös itään päättyen Kairon luona. Siwan-Mersa Matruhin linjan itäpuolella on laaja suoalue, jonka pohjoispuolella oleva rannikkoalue muodostaa helpommin puolustettavan kapeikon.

Sodan syttyessä 10.6.1940 Libyassa armeijaa komensi Italo Balbo, joka oli keskittänyt voimansa (Libyan läntiselle) Tunisian vastaiselle rajalle, vain osilla voimistaan varmistaen Egyptin ja Libyan välisellä raja-alueella. Ranskan kanssa tehdyn aselevon jälkeen 25.6. siirrettiin italialaiset joukot Libyan- Egyptin raja-alueelle, missä näihin aikoihin saatiin ensimmäinen taistelukosketus vähäisiin englantilaisiin rajansuojelujoukkoihin. Molempien maiden ilmavoimat olivat sodan alusta lähtien olleet vilkkaassa taistelutoiminnassa , ja eräässä englantilaisia vastaan käydyssä ilmataistelussa ( koillis-Libyan) Tobrukin yläpuolella 28.6. 1940 kaatui Libyan joukkojen ylipäällikkö marsalkka Balbo. Hänen seuraajansa marsalkka Grazianin tehtävänä oli Italian offensiivin liikkeelle paneminen.

Grazianin offensiivi syyskuussa 1940
Grazianilla oli syyskesällä 1940 kaikkiaan n 250 000 miestä kahtena armeijaryhmänä. Joukkojen siirtoi Tunisian rajalta Kyrenaikaan tapahtui hitaasti. Graziani oli ehtinyt suunnata Suezin suuntaan yhden armeijan (10. armeijan) syyskuun puolivälissä 1940. Päävoimat hyökkäsivät maantietä myöten. Italialaiset valloittivat Solumin 15.9. ja Sidi El Baranin 16.9. Englantilaiset vetäytyivät Mersa Matruhin maastoon ja asettuivat puolustukseen ja pysähdyttivät italialaisten hyökkäyksen. Italialaiset muodostivat 700 km syvyisen maantieasemaryhmityksen aina Benghasiin asti maantietä myöten. Rintama oli tällainen muutamia kuukausia.

Englantilaiset keskittivät sillä aikaa. Wavellin vastahyökkäys oli 9.12.1940. 2 Italian divisioonaa saarrettiin ja ne antautuivat 11.12. Solumin maaston italialaiset vetäytyivät Bardiaan ja joutuivat antautumaan 5.1.1941 englantilaisille. Englannin panssarivoimat suunnattiin hyökkäykseen erämaan halki Agedabian ja El Agheilan suuntiin ja maantien suuntaan. Tobruk vallattiin 20.1. 1941. Helmikuussa englantilaiset olivat Benghasissa. ja sitten El Agheilassa. Kenraali Wavel oli 2 kuukaudessa tuhonnut perinpohjin Italian 10. armeijan ja sen 130 000 miestä. Seuraava tavoite Tripolis hahmottui, mutta nyt oli siirrettävä joukot Egyptiin. Yleistilanne oli muuttunut Balkanin suunnalla oli tilanne kiristynyt ja Kreikkaa uhkasi saksalaishyökkäyksen vaara.

Wavellin offensiivi joulukuussa 1940
Kyrenaikan menetys oli ollut akselivalloille ensimmäinen tuntuvampi tappio ja se tuntui sitäkin kipeämmältä, kun tappio kärsittiin sillä toimintasuunnalla, missä akselivallat olivat suunnitelleet molemmin puolin Välimerta tapahtuvat pihtioperaatiot lähinnä itäisen Välimeren( Pyhän maan alueen) ja Suezin valtaamiseksi. Tilanteen kehitys sekä Albaniassa että Libyassa oli osoittanut, että ”Italia ei yksin pystyisi ratkaisuihin Välimerellä”. Saksan oli ”autettava” sitä joukoilla, taisteluvälineillä ja ennen kaikkea johtajilla.

http://www.alfassa.com/blog/2007/11/the-holocaust-affected-jews-in.html

http://www.npr.org/templates/story/story.php?storyId=6599958

http://video.google.com/videoplay?docid=1774443965328721805

Rommelin ensimmäinen offensiivi maaliskuussa 1941
Sotamarsalkka Keitelin ja marsalkka Badglionin välillä käytiin neuvotteluja. Jo vuoden 1941 alussa kuljetettiinkin saksalaisia ilmavoimia Italiaan, missä ne keskitettiin aluksi Sisiliaan, mutta siirrettiin pian Afrikan puolelle. Saksalaisia joukko-osastoja, pääasiassa panssarivoimia, siirrettiin Afrikan sotanäyttämölle. Helmikuun puolivälissä 1941 nämä joukot olivat jo Tripolissa, missä niistä muodostettiin Rommelin Afrikan-armeija, ja sille alistettiin myös Libyassa olevat italialaiset panssaroidut ja motoroidut joukot. Samalla Rommelin tehdessä keskityksiä saksalaiset alkoivat hyökätä englantilaisia asemia vastaan El Agheilassa, Tobrukissa ja Benghasissa.

http://www.israelforum.com/board/archive/index.php/t-8024.html

Englantilaiset supistivat joukot yhteen divisioonaan jalkaväkeä ja yhteen panssariprikaatiin. Niilin armeijan komentajaksi valittiin kenraali Auchinleck ja Kreikkaan siirretyn kenraalin Wilsonin paikalla oli Keniasta siirretty kenraali Cunningham

Rommelin hyökkäys alkoi 24.3. 1941 rajuina iskuina englantilaisten El Agheilassa olevia puolustusasemia vastaan. Nämä asemat murtuivat viikossa. Saksalaisten läpimurto itään tapahtui tavattomalla nopeudella. 2.4.1941 he miehittivät Agedabian ja kaksi päivä myöhemmin Benghasin. Rommel suuntasi yli erämaan El Mechilin suuntaan ja osilla voimistaan rannikkomaantien suunnassa. Derna vallatiin 8.4.1941. Tobdruk saarrettiin, mutta se kesti, Rommel jätti Tobrukin ”kypsymään” jatkaen Bardian suuntaan, joka vallattiin 12.4. Englantilaiset saivat Rommelin etujoukot pysähtymään Solumin ja Halfayn solan maastoon. Tässä vaiheessa Rommel oli edennyt 1000 km.

Nyt englantilaiset alkoivat keskittää Sollumin maastoon joukkojaan Egyptistä. Eräs ankara panssaritaistelu käytiin 15- 7. 6 1941, jolloin molemmat osapuolet menettivät satoja panssarivaunuja.

Akselivallat olivat ”vakauttaneet” itselleen Välimeren tilanteen molemmin puolin kesäkuun loppuun mennessä: Rommel oli armeijoineen Egyptin rajoilla ja vastaavalla kohdalla Välimeren pohjoispuolella olivat saksalaiset joukot saanet valtansa Kreikan ja sen saaristot.

http://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/Holocaust/greece1.html

http://www.raoulwallenberg.net/?en/news/remembrance-

day-holocaust.2953.htm

Välimeren tilanteen vakauttaminen (pihtiotteeseen) oli onnistunut (natsi)Saksalle viime hetkessä ennen yleistilanteen ratkaisevaa muutosta (- globaalisti pahempaan). Muutaman päivän kuluttua alkaisi Saksan hyökkäys Venäjälle

Auchinleckin offensiivi marraskuussa 1941

(2.6. 1941 Saksa oli aloittanut sotaretkensä Venäjää vastaan).
Englanti oli saanut Venäjän liittolaisekseen taistelussa Saksaa vastaan. Saksalaiset olivat kesällä ja syksyllä 1941 tavattomalla nopeudella murtaneet venäläisen puolustuksen ja vuodenvaihteeseen mennessä saavuttaneet sisä-Venäjän maaston ja osia saksalaisten voimista oli suuntautumassa Kaukasiaa kohti. Tämä saksalaisten hyökkäyssuunta pani aavistelemaan, että saksalaisilla olisi jokin suorastaan mielikuvituksellinen strateginen tavoite, johon Saksa pyrkisi hyökkäämällä Venäjän kautta Mustanmeren pohjoispuolitse ja jota hyökkäystä Rommelin voimien hyökkäyksen tuli tukea Pohjois-Afrikassa. (Kommentti: Vaikutti siltä, että Japani koetti typistää Kiinaa ja Saksa Venäjää ja ehkä täten toteuttaa sen yhteisen akselin itäiselle pallonpuoliskolle- annihiloimalla kansoja-arjalaistaa maailma jne).

Hieman tämän suuntaisen olettamuksen esitti mm Churchill alahuoneessa pitämässään puheessa tammikuussa 1942. Joka tapauksessa on selvää, että Englanti pelkäsi Lähi-Idän alueittensa puolesta. Ehtiäkseen ennen Rommelin odotettua hyökkäystä saamaan aloitteen käsiinsä englantilaiset päättivät lähteä hyökkäykseen. Englantilaisten yleishyökkäykseen osallistui: englantilainen panssariarmeijakunta, 7. englantilainen motoroitu divisioona, uusseelantilainen divisioona komentajana kenraali Freyberg; eteläafrikkalainen divisioona div. komentajana kenraali Armstrong, 4. intialainen divisioona; 5. intialainen divisioona, Tobrukin divisioona, johon kuului puolalaisia ja tshekkiläisiä joukkoja komentajana kenraali Morehead, ranskalaisia joukkoja; koko 8. armeija oli suuremmalta osaltaan motoroitu ja sillä oli runsaasti panssarivaunuja. Hyökkäyksen alkaessa Rommelin käytössä oli 3 panssaridivisioonaa ja 5 italialaista jalkaväkidivisioonaa.
Cunnighamin joukot aloittivat 18. 11. 1941 hyökkäyksen Sollumista Giarabubiin saakka ulottuvana rintamana. Joulukuun alussa englantilaiset saivat aikaan läpimurron ja vapauttivat Tobrukin. Vuoden vaihteessa he saavuttivat El Agheilan. Puolet akselivaltojen joukoista oli poissa. Englantilaiset ottivat 36 000 vankia, Kaatuneitten määrä 25 000 ja englantilaisten tappiot 18 000 miestä. Rommel ryhmittyi loppujen joukkojensa kanssa El Agheilan länsipuolelle.

Rommelin toinen offensiivi tammikuussa 1942
Rommel valmistautui toiseen nopeaan vastahyökkäykseen ja sai saksalaisia lisävoimia Libyaan. Malta sai siinä kokea 1250 ilmahyökkäystä.

Mutta nyt oli japanilaisten joulukuussa 1941 alkanut hyökkäys kehittynyt uhkaavan lähelle Australiaa ja odotetun maihinousun torjumiseksi siirrettiin australialainen divisioona kotimaahansa.
Nyt oli englantilaisilla ilmaherruus Libyassa, mutta saksalaisilla uutta panssarikalustoa, joka oli nopeakulkuista ja jonka panssari oli tukevampaa kuin aikaisemmin ja jonka tykistön kantomatka ja teho oli vielä parempi kuin pari viikkoa aiemmin käydyssä taistelussa. Englantilaisten panssaritorjunta -aseetkaan eivät tehonneet kuten ennen.
Rommel hyökkäsi 21.1.1942. ankaran hiekkamyrskyn raivotessa taistelukentällä. Englantilaiset olivat varustaneet uudet puolustusasemat Tobrukin länsi- ja eteläpuoliseen maastoon ns. Gazalan linjalle ja tähän maastoon englantilaiset pysähdyttivät saksalaisten hyökkäyksen ja Rommelin oli ryhmitettävä joukkonsa uudestaan.

Rommelin kolmas offensiivi toukokuussa 1942
Englantilaisten asema ulottui Gazala-linjalta Bir Hakeimiin. Niiden edessä oli syvät miinakentät, joihin saksalaisten oli raivattava aukot ennen kuin hyökkäystä voitiin ryhtyä jatkamaan. Rommelin kolmas offensiivi alkoi 26.5.1942. 10.6. antoi 8. armeijan komentaja kenraali Ritchie Bir Hakeimia puolustaville ranskalaisille joukoille peräytymiskäskyn.
13.6. tuhoutui Englannin panssarivoimat Tobrukissa. 21.6. antautuivat Tobruk ja 25 000 englantilaista. Nyt Rommel suuntasi Aleksandriaan ja Siwan keitaan suuntaan.
25. 6 saksalaiset saavuttivat Sollumin, 29.6. Mersa Matruhin ja 30.6. olivat El Alameinissa 100 km:n päässä Aleksandriasta.
Nyt pahasti runneltu Englannin 8. armeija ( joka oli menettänyt 80 000 miestä) sai vahvistusta Palestiinasta ja Syyriasta kuljetetuista joukoista. El Alameinin maastoon rintama jäykistyi nyt jälleen ja Rommelin joukot oli kulutettu niin loppuun, että ennen kuin hän voisi jatkaa hyökkästään, olisi hänen saatava runsaasti lisävoimia.

(Kommentti: Saksa olikin kiihdyttämässä varustelujaan aivan suunnattomaksi, Speer Albert taustavoimana varustusministerinä luomassa yhä modernimpaa asemahtia).

Montgomeryn offensiivi lokakuussa 1942
Nyt Egyptin puolustus järjestäytyy uudelleen. Ylipäälliköksi Lähi-Itään nimitettiin kenraali Alexander ja 8. armeijan komentajaksi kenraali Montgomery. 8. armeijaa vahvistetaan. Mm englantilaistten reservinä Lähi-Idässä ollut n 50 000 miehen voimaryhmä alistettiin sille.

Englannista ja Yhdysvalloista suuntautui tälle armeijalle suorastaan tulvien uusia taisteluvälineitä, panssarivaunuja, tykistöä autoja, lentokoneita, ja syksyyn 1942 mennessä olikin 8. armeija voimakkaampi kuin milloinkaan ennen. 8. armeija valmistui uuteen offensiiviin, niin voimakkaaseen, että se heittäisi kerran kaikki Rommelin joukot pois Pohjois-Afrikasta.

Taistelujen Pohjois-Afrikassa jatkuessa oli II maailmansodan yleinen tilanne vuoden 1941 joulukuusta alkaen nopeasti muuttunut pahemmaksi. Japanin hyökättyä joulukuussa amerikkalaisen laivasto-osaston kimppuun Hawaijilla, oli japanilaisten nopea offensiivi jatkunut Tyynellä merellä, ja amerikkalaiset voimat olivat pakotettuja jatkuvasti väistymään. Akselin painostus Kauko-Idässä oli siis hyvin voimakas, ja amerikkalaiset olivat joutueet kriittiseen tilanteeseen- kahden rintaman sotaan.
Toisaalta Saksan hyökkäys Venäjälle oli saattanut Venäjän ahdinkoon.

http://herkules.oulu.fi/isbn9514257049/isbn9514257049.pdf

Elokuun 12. päivänä 1942 alkoi Moskovassa konferenssi, johon osallistui Stalin, Churchill ja Yhdysvaltojen edustajana Harriman. Tässä konferenssissa päästiin yksimielisyyteen siitä että liitoutuneet ryhtyisivät kiireesti muodostamaan Saksaa vastaan tuota paljon puhuttua toista rintamaa, jotta Saksan paine Venäjää vastaan helpottuisi.

Tähän suurpoliittiseen taustaan sopeutuu myös se kiihkeä toimeliaisuus, jolla Montgomeryn armeija ryhdyttiin Egyptissä vahvistamaan ja varustamaan. Suunnitelmana oli, että Montgomeryn joukkojen tuli vyöryttää saksalais-italialaiset voimat mahdollisimman kauaksi länteen. Tähän operaatioon liittyisi liittoutuneitten maihinnousu pohjois-Afrikan länsiosiin.

Montgomeryn offensiivi alkoi 24.10.1942 ja kesti 90 päivää. Akselivallat menettivät 60 000 miestä englantilaisten tappioiden ollessa 13 000. El Alameinin taistelussa 4-5.11.1942 tapahtui se englantilaisten läpimurto, joka oli ratkaisevaa. Tästä lähtien liittoutuneitten yhteistyö ( Englanti-Yhdysvallat- Venäjä ja muut ) alkoi toimia paremmin ja lopulta johti akselivaltioitten (Italia- Saksa- Japani) akselin nujertamiseen.

TOINEN RINTAMA MUODOSTETAAN AFRIKKAAN

Liittoutuneitten maihinousu
Englantilaiset ja amerikkalaiset joukot suorittavat maihinousun Ranskan Marokon luoteisrannalle mm Algeriassa Oranin, Algerin ja Bonen kaupunkien satamissa. Yhdysvalloista Casablankaan on 6400 km. Englannista Algeriaan n 3000 km Tonnistoa oli paljon. Maihinnousujoukkojen ylipäällikkönä oli Eisenhover. Kaikki marokkolaiset ja algerialaiset satamat ja lentokentät olivat jo 10.11. 1942 amerikkalaisten joukkojen hallussa. (Voimien kokoaminen oli suunnaton tehtävä ja se oli onnistunut).

Maihinnousun seuraamukset Ranskassa
Akselivaltojen (axis) vastatoimenpiteenä alkoi esiintyä sukellusvenelaivastoja liitoutuneitten (allied) mahinnousujoukkoja kohtaan. Saksalaiset ja italialaiset lentojoukot kootuin voimin hyökkäsivät liittoutuneita vastaan. Ranskan Tunisiaa koetettiin miehittää nyt sotamarsalkka Kesselringin joukoin 9.11.1942. Myös Ranska miehitettiin kiireellä. Sotamarsalkka Rundstedtin johdossa oleva armeijaryhmä Westin panssarijoukot sekä Rivieran suunnassa myös italialaiset joukot. Akselivallat valmistautuivat torjumaan Etelä- Ranskaan odotettua maihinnousua. Ranskan Välimeren rannikoita alettiin varustaa puolustuskuntoon.

Taistelu Tunisiasta
9. 11. 1942 saksalaiset ottavat Tunisin ja Bisertan kaupungin haltuunsa tuottaen lisävoimia Sisilian satamista ja lentokentiltä jatkuvasti. Von Arnim oli Tunisian puolustuksen johdossa. Rommelin armeijan rippeet tulivat kaakosta Tunisiin ja varustivat Gabesin lounaispuolelle Marethin linjan.

Liittoutuneet saarsivat nämä joukot: etelässä Montgomery ja 8. armeija, pohjoisessa kenraali Anderson ja 1. armeija, lounaassa kenraali Leclerc ja ranskalaiset, lännessä Tebessan eteläpuolella 5. amerikkalainen armeija. Saksalaisarmeija motitettiin. Tässä kuuden kuukauden taistelussa, joka kestonsa takia antoi Euroopan puolen saksalaisille ja italialaiseille aikaa varustaa rannikkoalueita taistelukuntoon ja liittoutuneitten maihinnousuun. (Sotakone Rommel- erämaan kettu- oli kova vastustus Liittoutuneille - mutta oli lopulta paranoidiselle Hitlerille kuitenkin vain ”mauri, joka tehtyään tehtävänsä sai mennä” ja pakotettiin nielemään syankaliumia 1944.) Rommel oli paha vastustaja liitoutuneille.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Erwin_Rommel

KOMMENTTI:

Tämä taistelu Välimeren herruudesta oli sotaa, jota käytiin lähinnä kiertäen meren rantoja Välimeren ympärillä, kulkien saarelta saarelle ja ilmataisteluin: Sotatantereena oli useitakin laajoja P- Afrikan maita, joiden varsinaisen oman paikalliskansan osuudesta tässä kirjassa ei mitään erityistä mainita. esim, miten akselivallat toteuttivat heille tyypillisiä etnsesti eliminoivia toimiaan Afrikan mantereella – tosin eurooppalaiset olivat lähinnä toistensa kimpussa Huhtalan kirjan mukaan ensisijaisesti- mutta on dokumenttia, että kaikkialla, missä oli juutalaisia heitä vainottiin kuten Euroopassakin. Siis hakusana voi olla: Pohjois Afrikan holokausti. ( Tosin mantereen sijainnista johtuen holokausti ehti koskea vain 1 % juutalaisista Afrikassa, kun se Euroopassa koski 50 % juutalaisväestöstä).

Pauli Huhtalan kirja julkaistiin vuonna 1948 ja kirja kuvasi tapahtumia aikaan 2.9. 1945 asti. jolloin II maailmansota (WW II) päättyy.

12.2.2008 19:19

Hollanti ja II maailmansota

HUHTALA P.(1948) About Holland 1940, Fight of 5 days
Ss.158- 164 Taistelu Hollannista

Hollantilaisten joukkojen ryhmitys
Hollanti oli vanha kaupan ja merenkulun valtakunta, joka jo viime vuosisadalta ( tarkoittaa 1800-lukua) lähtien oli totuttautunut siihen ajatukseen, että se saisi olla syrjässä suurvaltojen keskinäisistä kiistakysymyksistä. Tämä puolueettomana säilyminen olikin jo tulossa perinteelliseksi, sillä niin hyvin Saksa-Ranskan sodan aikana 1870- 1871 samoin kuin myös ensimmäisen maailmansodan aikana 1914- 1918 Hollanti sai säilyttää puolueettomuutensa. Sodan 1939 syttyessä Hollanti toivoi viimeiseen saakka puolueettomuutensa nytkin säilyvän.

Jo Puolan sotaretken aikana oli Hollannin kenttäarmeija pantu liikekannalle, ja koko tätä 400 000 miehen suuruista armeijaa pidettiin aseissa yli talven 1939-1940. Hollannin rauhanaikainen armeija käsitti kaikkiaan 9 divisioonaa. Yhdeksän miljoonan suuruisesta kansasta otettiin vuosittain palvelukseen 19 500 miestä, koulutusaika 5,5 kk. Kevään 1939 alokkaiden lukumäärä nostettiin 32 000 mieheen ja näiden palvelusaika 11 kuukaudeksi. Hollannin puolustuslinjat: Maas- ja Ijsel-jokien länsirantoja seuraten pohjois-eteläsuunnassa, toinen linnoitusvyöhyke lännempänä alkaen Zuiderzeen eteläisimmästä lahdelmasta ja päättyen Belgian rajalla Ijsel-linjaan, (Grebbe linja, 39 pataljoonaa) , sen eteläisestä jatkosta käytettiin nimeä Peel- linja (30 pataljoonaa). Kolmas linnoitusvyöhyke suojasi varsinaista Vestung Hollandia (39 pataljoonaa) ja alkoi etelässä Rein-joesta ja kulki valtamereen Utrechtin ja Amsterdamin kautta. Suuria aloja voitiin tarvittaessa peittää vedellä. Maavoimien vahvuus oli 400 000. Valtakunnan laivaston olennainen osa oli sijoitettu siirtomaihin. Lentokoneita oli 300. Hollannin armeijan ylipäällikkönä toimi kenraali Winkelman

Hollannin puolustussuunnitelma
Jo hollantilaisten joukkojen ryhmitys osoittaa, että hollantilaisten puolustussuunnitelma oli täysin defensiivinen. Suurin osa maasta, mm. koko Pohjois-Hollanti ja kaikki Zuiderzeen itäpuoliset alueet, jätettiin sovinnolla vihollisen haltuun. Armeijan pääosa keskitettiin pienelle alueelle maan länsiosaan, linnoitusten suojaan. Jos verrataan hyökkääjän ja puolustajan sotilaallisia voimasuhteita, joukkojen käyttökelpoisuutta operaatioihin ja yksityisten sotilaitten sotilaallista kuntoa ja taitoa, on ilman muuta myönnettävä, ettei Hollannilla todella ollut paljoakaan mahdollisuutta käydä offensiivista –hyökkäyksellistä – puolustustaistelua. Mutta hollantilaisilla oli kuitenkin puolustustaistelua suunniteltaessa puolellaan erä suuri etu: maasto. lukemattomien jokien ja kanavien muodostama tavattoman tiheä vesitieverkosto olisi erinomainen viivytystaistelumaasto sitkeälle puolustukselle. Tätä maaston suomaa mahdollisuutta eivät hollantilaiset kuitenkaan käyttäneet hyväkseen kuin aivan mitättömissä määrin. Puolan sotaretken päätyttyä pohdittiin syitä, jotka johtivat 30-miljoonaisen Puolan romahdukseen 18 päivän sodan jälkeen. Samoin on pohdittu niitä syitä, jotka 5 päivän taisteluiden jälkeen johtivat Hollannin antautumiseen. Ennen kuin yksityiskohtaisesti tarkastellaan Hollannin valloituksen kulkua, on syytä todeta lyhyesti ne perustekijät, joista johtui, että Hollanti ei kyennyt sitkeämpään vastarintaan. Nämä olivat: saksalaisen sotilaan laadullinen paremmuus; saksalaisilla oli hyvä koulutus, runsaasti taistelukokemusta, erinomainen aseistus sekä hyvä ja kokenut johto. Hollantilaisilla oli vastaavat puutteet. Vaikkakin Hollanti oli varautunut taistelemaan, oli hyökkäys kuitenkin yllätys. Tätä yllätyksen aiheuttamaa sekaannusta kykenivät saksalaiset erinomaisella menestyksellä käyttämään hyväkseen. Saksalaisten uudet aseet ja uudet aselajit olivat myös yllätyksiä Hollannin puolustukselle, laskuvarjojääkärien käyttö selustan tukikohtien valtaamiseen, ilmahyökkäysten järkyttävä teho asutuskeskuksiin, panssariaseen yllättävän suuri tuliteho ja yllättävän suuri nopeus.

Hollannin viisi taistelupäivää
Hollannin valloitus on Saksan armeijan maa- ja ilmavoimien, tarkemmin sanottuna Saksan 18. armeijan eri aselajien, loistavan yhteistoiminnan saavutus.

Hollannin valloituksen suoritti kenraali von Kuechlerin 18. armeija, johon hollantilaisen everstin Doormanin teoksen Military Operations in the Netherlands from 10th-17th May, 1940- mukaan kuuluivat seuraavat joukot: viisi jalkaväkidivisioonaa, yksi panssaridivisioona, yksi ratsuväkidivisioona, 22. maahanlaskudivisioona, 2. laskuvarjojääkärirykmentti, 7. lentodivisioona ja armeijan huoltomuodostelmat. 18. armeijan tehtävänä oli nopeasti ja yllättävästi toimien erottaa Hollannin armeija liittoutuneitten muista joukoista, estää liittoutuneitten maihinnousut ja muut avunantoyritykset, tuhota Hollannin näin eristetty armeija ja lopuksi miehittää Hollanti tärkeine rannikkoalueineen.

Valmistelut hyökkäystä varten oli huolellisesti suoritettu, ja erikoistehtäviin joutuvat joukot, nimenoman laskuvarjojääkärit olivat saaneet aivan yksityiskohtaisen koulutuksen tehtäviinsä. Perusteellista valmistumista osoittaa erityisesti sekin, että eräille hollantilaisille satama- ja rannikkoalueille oli tuotu kauppa-aluksiin piilotettuja miehitysjoukkoja samaan tapaan kuin Tanskassa ja Norjassakin oli menetelty . Mm. tuotiin tällaisia joukkoja Reiniä myöten hiililotjiksi naamioiduissa aluksissa. Samoin oli Hollannissa asuvia saksalaisia valmennettu valtaustehtäviin, ja samanlaisia tehtäviä oli uskottu myös Hollannin kansallissosialistiselle puolueelle.

Taistelusuunnitelma edellytti, että taistelun tuli alkaa maan sisäosissa samanaikaisesti, kuin saksalaiset joukot hyökkäisivät yli Hollannin rajojen. Saksan maavoimien hyökkäystä sekä laivoihin piilotettujen ja Hollannin viidennen kolonnan miesten taistelua rintaman takana tulisivat tukemaan tärkeimpiin sotilaallisiin pommitusmaaleihin kuten lentokenttiin, liikennesolmukohtiin, linnoituksiin yms kohdistuneet lentohyökkäykset ja laskuvarjojoukkojen pudotukset.

Hyökkäys alkoi 10.5. 1940 klo 5.30 samanaikaisesti 400 km rintamaleveydeltä Hollantia, Belgiaa ja Luxemburgia vastaan. Samanaikaisesti täyttivät Saksan mahtavat ilma-armeijat täydelleen Hollannin ja sen naapurimaiden ilmatilan saavuttaen jo ensimmäisten taistelujen aikana täydellisen ilmaherruuden.

Laskuvarjojääkärien toiminta
Saksalaisia laskuvarjojoukkoja pudotettiin samanaikaisesti Amsterdamin ja Rotterdamin lentokentille, Haagin tienoille, Dordrechtiin, Delftiin ja Merdjikiin. Laskuvarjojääkärien pudotuspaikoilla oli kyllä hollantilaisten joukkoja, ja paikka paikoin käytiin hyvinkin sitkeitä taisteluita, mutta ennen pitkää jäivät laskuvarjojääkärit kaikkialla kuitenkin taistelukentän herroiksi. Tämä johtui ennen kaikkea siitä, että saksalaiset pääsivät täydellisesti yllättämään hollantilaiset varmistusjoukot. Eräissä paikoin laskuvarjojääkärit epäonnistuivatkin kuten esim. Dordrechtin luona, missä saksalaisten ei onnistunut tunkeutua pudotuspaikalta Waal-joen yli varsinaiseen kaupunkiin. Hollantilaiset puolustivat tätä kaupunkia siihen saakka, kunnes koko maa antautui. Sen sijaan joutuivat Maas-joen ylijohtava tärkeä Merdjikin silta sekä Rotterdamin kaupunki heti laskuvarjojoukkojen haltuun, ja ne kykenivät pitämään nämä paikat siksi, kunnes maavoimien hyökkäys oli päässyt kehittymään nälle seuduille saakka. Erittäin ankarasti taistelivat laskuvarjojääkärit ja niiden avuksi kuljetus- ja liitokoneilla kuljetetut maahanlaskujoukot Waalhavenin lentokentästä. Rotterdamin kaupungista taisteltiin kaikkiaan viisi vuorokautta, ja saksalaiset pääsivät koko kaupungin herroiksi vasta sitten, kun koko maa oli antautunut. Haagin tienoille pudotetut joukot yrittivät ottaa mm. kuningatar Wilhelmiinan vangiksi, mutta yritys epäonnistui.

Laskuvarjojääkärien päätehtävänä oli ollut ottaa haltuun tärkeimmät lentokentät sekä Merdjikin silta. Näihin ilmaoperaatioihin käytettiin osia kenraali Studentin laskuvarjodivisioonasta sekä osia kenraali Sponeckin maahanlaskudivisioonasta. Nämä joukot suorittivat tehtävänsä hämmästyttävällä varmuudella ja täsmällisyydellä, vaikka ne saivatkin paikoitellen käydä ankaria ja suuria tappioita vaativia taisteluita hollantilaisia joukkoja vastaan. mm. kenraali Student , joka henkilökohtaisesti johti Rotterdamin valloitusta ilmasta käsin, haavoittui näissä taisteluissa vaikeasti.

18. saksalaisen armeijan operaatiot
Pohjois-Hollannissa von Kuechlerin armeijan joukot pääsivät etenemään melko vaivattomasti panssarijoukkojen raivatessa jalkaväelle tietä. Pohjoisempana saksalaiset saavuttivat jo ensimmäisenä taistelupäivänä Groningenin tiesolmukohdan ja seuraavana taistelupäivänä Harlingenin Zuiderzeen suussa. Vähäiset hollantilaiset rajansuojelujoukot väistyivät nopeasti patoja myöten Helderiin tuhoten samalla patolaitteet. Täällä etenevät saksalaiset yrittivät jatkaa hyökkäystään yli Zuiderzeen, mutta Helderin hollantilaiset puolustusjoukot sekä kevyet englantilaiset merivoimat torjuivat nämä hyökkäykset. Vasta Hollannin antautuessa saksalaiset miehittivät Helderin. Zuiderzeen itäpuoliset alueet joutuivat melkein taisteluitta saksalaisten haltuun.

Keski-Hollannissa Zuiderzeen eteläpuolella hyökkäävä saksalainen voimaryhmä saavutti jo ensimmäisenä hyökkäyspäivänä Ijssel-joen puolustuslinjan. 11.5. 1940 kuluessa saksalaiset taistelupioneerit raivasivat aukot tähän hollantilaisten vaatimattomaan ensimmäiseen puolustuslinjaan, ja samalla tavoin murrettiin vielä samana päivänä hollantilaisten toinenkin puolustuslinja, ns. Grebbe-linja. Täällä saivat saksalaiset ensimmäiset hollantilaiset vankinsa, yhteensä n. 5000 miestä. 12.5. 1940 kuluessa saksalaiset joukot vyöryttivät ja puhdistivat koko Grebbe-linjan ja vähäisiä taisteluja käyden saavuttivat 14.5. mennessä Utrechtin tienoilla kulkevat”Vestung Hollandin” vesistöesteet.

Etelä-Hollannin suuntaan oli keskitetty 18. armeijan panssarijoukkojen pääosa. Tässä suunnassa olevat hollantilaiset puolustusasemat Ijssel- ja Peel-linjoilla murrettiin toukokuun 10. ja 11. päivien kuluessa. Sen jälkeen saksalaiset panssarijoukot pääsivät vaivatta tunkeutumaan eteenpäin. Peel-linjalle ryhmitetyt hollantilaiset joukot saarrettiin 12.5. Tilburgin luona, missä 18 000 miestä jäi saksalaisten sotavangeiksi. Bredan luona käydyn vähäisemmän saarrostustaistelun jälkeen keskitettiin Etelä-Hollantiin hyökänneestä voimaryhmästä osia Merdjikin sillan suunnassa Maas-joen yliVestung Hollandin eteläpuolelle sekä osia Zeelandin saarille ja etelään yli Belgian rajan. Taistelu Vestung Hollandista oli lyhyt, sillä se kesti vain vajaat kaksi vuorokautta. 14.5.1940 olivat tämän alueen tärkeimmät hollantilaiset kaupungit jo saksalaisten joukkojen hallussa ja yhteys kaikkiin ilmateitse kuljetettuihin saksalaisiin joukkoihin oli saavutettu. Hollanti antautui 15.5. 1940, vain viisi päivää kestäneen vastarinnan jälkeen. Viimeiset hollantilaiset joukot riisuttiin aseista Zeelandin saarilla kuitenkin vasta 18.5. 1940.

Loppukamppailu Hollannista käytiin sillä pienellä alueella Amsterdamin ja Rotterdamin välillä, mihin hollantilaisten päävoimat oli keskitetty.Tämä alue oli jo sellaisenaan niin ahdas, ettei se olisi sallinut Hollannin armeijalle tarpeellista operaatiovapautta, jos tämä laadultaan olisi siihen kyennytkin. Saksalaisten taistelutahto ja heidän huomattavasti parempi aseistuksensa sekä kaupunkien ja muiden asutuskeskusten armoton pommittaminen oli murtanut hollantilaisten puolustukyvyn aivan alkuunsa. Ilmavoimien toiminnalla oli ratkaiseva osuutensa Hollannin nopeaan kukistumiseen. Saksalaiset väittävät itse, että jo ensimäisenä taistelupäivänä he tuhosivat yhteensä 71 Hollannin , Belgian ja Ranskan lentokenttää sekä niillä olleet koneet ja laitteet perin pohjin. Mutta myöskin englantilaiset vahvistivat tämän tiedon ilmoittaessaan, että saksalaiset kolmen ensimmäisen taistelupäivän aikana tuhosivat näissä maissa yhteensä 82 lentokenttää ja siten alusta alkaen saavuttivat täydellisen ilmaherruuden. Hollantilaisten puolustusta lienee kuitenkin moraalisesti pahiten järkyttänyt saksalaisten laskuvarjojoukkojen massakäyttö. Eräs saksalainen majuri, Waalhavenin lentokentälle pudotetun laskuvarjopataljoonan komentaja, kertoo havaintonaan, että laskuvarjojääkärien ilmestyminen aivan yhtäkkiä taivaalle , niiden nopea lasku maahan ja yhtä nopea siirtyminen maankamaran taistelutoimintaan oli omiaan murtamaan hollantilaisten uskon puolustautumismahdollisuuksiinsa. Hollannin sotaretki oli omalla tavallaan uusi sotahistoriallinen saavutus. itsenäinen valtakunta oli viidessä vuorokaudessa pakotettu vihollisen armoille ja sen 400 000-miehinen armeija oli vihollisen sotavankeudessa.

Valkoiset linja-autot. Avustusretkikunta. Folke Bernadotte

Ne Valkoiset Linja-autot -De Vita bussarna

http://www.vitabussar.se/?page=6

VALKOISET LINJA_AUTOT oli Ruotsin Punaisen Ristin pelastusaktio, jota johti ruotsalainen kreivi Folke Bernadotte toisen maailmansodan lopulla, jotta olisi voitu pelastaa Saksan keskitysleireillä olevia skandinaaveja kuten tanskalaisia ja norjalaisia. Aktion nimi tuli linja-autojen väristä. Ne olivat valkoisia ja niihin oli maalattu punainen risti kattoon, kylkiin, taustaan ja etuosaan, jotteivät ne joutuisi sotilaitten maalitauluksi. Tanskalaisten ja norjalaisten poliittisesta painostuksesta ja suunnittelujen avulla Ruotsin Punainen Risti saikin pelastettua noin 15 000 skandinaavia ja lopulta useaa muutkin kansallisuutta olevaa saksalaisten kontrolloimien alueitten keskitysleireistä maalis-huhtikuussa 1945.

Saksalaisten antauduttua voitiin pelastaa vielä touko- ja kesäkuussa 1945 noin 10 000 ihmistä. Ensisijaisesti autettiin omia, skandinaavisia sotavankeja, mutta myös Saksassa asuvia ruotsalaisia naisia ja lapsia noudettiin sodan jaloista kotimaahan. Jos oli mahdollisuuksia, voitiin auttaa muitakin. Aktio oli kaiken kaikkiaan onnistunut humanitaarinen urotyö ja koitui monen vangitun pelastukseksi, mutta moni on kritisoinut sitä, että skandinaavit auttoivat vain yksipuolisesti omiaan eivätkä samassa mitassa toimineet muiden kansojen uhrien auttamiseksi, vieläpä suorittivat SS kuljetuksiakin muutaman päivän.

1940_04_09

Saksaan vangitut skandinaavit

9. huhtikuuta 1940 Natsi-Saksa suoritti invaasion Tanskaan ja Norjaan (!) ja jo kesäkuussa pystytettiin esimmäinen norjalainen vankileiri Ulven, Bergenin kaupungin ulkopuolelle. Kun miehityksenvastainen toiminta alkoi Norjassa lisääntyä, joutui yhä useampi norjalainen pidätetyksi. Aluksi norjalaisia vangittuja säilytettiin Norjan alueella, mutta eri syistä alettiin lähettää tuhansittain norjalaisia keskitysleireille ja vankiloihin Saksaan. Ensimmäiset heistä lähetettiin jo syksyllä 1940.

1942_10__

JB Hjortin jouduttua Saksaan vangiksi, hänen perheensä alkaa työn vankien palauttamiseksi kotimaahan

1943-08-29

Tanskassakin alkoi natsien suorittamat joukkopidätykset ja poiskuljetukset aloitettiin suurimittaisina ja hallitusten yhteistyöllä 29. elokuuta 1943.

1944-1945

Natsi-Saksassa jaettiin skandinaavialaiset vangit kolmeen kategoriaan: osa oli siviilejä internoituja, jotka asustivat siviilisti ja saivat pitää joitain vapauksia ja eräs osa oli NN-vankeja (Nacht und Nebel), niitä joiden oli tehtävä pakkotöitä kuoliaaksi asti. 

 Myöhemmin kun skandinaavisten vankien määrä Saksassa alkoi lisääntyä, alettiin organisoida apua. Norjalaiset merimiespapit Hamburgissa, Arne Berge ja Conrad Vogt-Svendsen alkoivat etsiä vangittuja, avustaa heitä ruoalla ja välittää heille perheitten kirjeitä Norjasta ja Tanskasta. Vogt-Svendsen solmi yhteyksiä siviileihin internoituihin ”Gross Kreutz”:ssa, kuten Hjort ja Seip. Muitten skandinaavisten ”Gross-Kreutziin” internoitujen vankien kanssa he saivat tehtyä laajat nimilistat vangituista ja syistä, miksi heitä oli pidetty internoituina. Listat lähetettiin Ruotsiin ja Lontooseen siirtyneelle Norjan pakolaishallitukselle Ruotsin Berliinissä olevan lähettilään kautta. Ruotsissa oli norjalainen diplomaatti Niels Christen Ditleff erityisen paneutunut skandinaavisten vankien asiaan.

 Vuodenvaihteessa 1944-45 oli yhteensä 8000 norjalaista siviilivankia Saksassa ja lisäksi 1125 sotilasta sotavankeina.

Tanskan puolella amiraali Carl Hammerich oli jo pitkään työstänyt salaisia suunnitelmia ”Jyllandskorps” iskujoukosta pelastaakseen tanskalaisia ja norjalaisia leireistä. Hammerichillä oli hyvät kontaktit molempiin merimiespastoreihin Hamburgissa ja ”Gross Kreuzin” piireissä sekä Ditleffiin Tukholmassa.

 Vuonna 1945 oli noin 6000 tanskalaista vangittu Saksaan.

Vuonna 1944 tekivät tanskalaiset laajan suunnitelman vankien rekisteröimiseksi ja tutkistelivat mahdollisuuksia kuljetuksiin, ravitsemukseen ja majoituksiin sekä karanteeniin Tanskan puolelle saavuttaessa. Hammerich kävi helmi-, huhti- ja heinäkuussa Tukholmassa keskustelemassa Ditleffin kanssa suunnitelmista.

1944 _Evakuointi vai viivytys

Sen mukaan kuin liittoutuneet vuonna 1944 olivat lähestymässä Saksaa, liittoutuneitten päämaja ratkoi vankien kohtaloita.

1944_09_23

Majuri Johan Koren Christie oli Norjan pakolaishallituksen toimeenannosta 23.9.1944 tehnyt seuraavan toimintasuunnitelman: vankien tulisi odottaa kunnes liittoutuneet tulisivat vapauttamaan. Gross Kreutz-piirit saivat tietää tästä suunnitelmasta kuukauden päästä ja reagoivat nopeasti. Johan Bernhardt Hjort kirjoitti raporttinsa hyljäten tuon suunnitelman. Hän väitti vankien olevan likvidoinnin riskissa ja heidät tulisi pelastaa Saksasta ennen kuin maa miehitetään. Hän kirjoitti ehdottaen interventiota ja vankien siirtoa Ruotsiin. Hjortin raportti lokakuusta 1944 on ensimmäinen ehdotus ruotsalaisesta aktiosta.

Tukholmassa Ditleff kieltäytyi ottamasta Lontoon hallituksen suuntalinjoja ja muokkasi edelleen ruotsalaisia suunnitelmia ja ulkoministeriötä pelastaakseen skandinaavialaisia vankeja. Syyskuussa 1944 Ditleff otti esiin kysymyksen evakuoinnista kreivi Folke Bernadotten johtamana, mihin tämä asennoitui positiivisesti.

1944_09_29

Ditleff antoi omasta aloitteestaan Ruotsin ulkoministeriöön ehdotuksen 30.11.1944 Ruotsin aktiosta vankien avuksi "Momenter til svensk aksjon for fangehjelp". Norjan hallituskin muutti kantaansa ja antoi 29.9.1944 signaalinsa valmiudesta keskustelemaan mahdollisesta ruotsalaisesta aktiosta vankien hyväksi. Sillä aikaa tanskalaiset olivat saaneet saksalaisilta luvan hakea vankinsa kotimaahan. Ensimmäisinä saapui kotimaahan tanskalaisia poliiseja Buchenwaldista 5.12.1944. Helmikuun 1945 loppuun mennessä oli tanskalaiset hakeneet kotimaahan 341 vankia, suurin osa heistä sairaita. Näistä kuljetuksista tanskalaiset saivat itselleen arvokasta kokemusta, mikä tuli myöhemmin hyödyksi, kun Valkoiset Linja-autot aloittivat kuljetuksia.

Ruotsin apu vangituille

Ruotsi oli Pohjoismaista ainoa neutraali sodan päivinä, mutta sekin oli huojuvaa neutraliteettia sodan aallokoissa. Siihen asti kunnes natsi-Saksa sai tappiota Stalingradia vastaan hyökätessään, Ruotsi joutui olemaan Saksalle mieltä myöden, mutta Stalingradin tapahtumien jälkeen Ruotsi alkoi lähetä liittoutuneita.

Eestissä syntynyt baltilaisgermaaninen , sittemmin Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalainen, Felix Kersten, lääkintäalan työntekijä, joka toimi saksalaisen SS-johtajan Heinrich Himmlerin henkilökohtaisena terveydenhoitajana antaen hierontakäsittelyjä tämän vaikeisiin kiputiloihin, hoiti usean muunkin natsijohtajan terveyttä toisinaan. Hänellä oli oleskelulupa Ruotsissa ja hän välitti kontakteja Ruotsin ulkoministeriöön. Kun Himmler ja tämän uskottu Walter Schellenberg alkoivat oivaltaa Saksan menettävän sodan, he näkivät tarpeen erityisen Länsivaltojen kanssa solmittavan rauhan arvon ja tässä mielessä Ruotsi olisi sopinut välittämään saksalaista ehdotusta. Kerstenin suostuttelema Himmler antoikin vuonna 1944

ainakin 50 norjalaista opiskelijaa, 50 tanskalaista poliisia ja 3 ruotsalaista vapaaksi vankeudesta. Tämä oli tarkoitus pitää salassa, sillä jos A Hitler olisi saanut tämän tietää, muut vapauttamiset olisivat vaikeutuneet. Ditleff teki uuden toimintasuunnitelmaehdotuksen Ruotsin ulkoministeriölle ja sen takana oli myös Norja virallisesti. Ruotsia pyydettiin lähettämään Punaisen Ristin delegaatio Berliiniin neuvottelemaan skandinavialaisista vangeista ja sen jälkeen olisi mahdollista lähettää ruotsalainen avustusretkikunta. Ruotsin ulkoministeri Christian Gunther asennoitui positiivisesti asiaan ja antoi suostumuksensa siihen, että kreivi Folke Bernadotte Ruotsin Punaisen Ristin varapuheenjohtajana voisi tunnustella mahdollisuuksia internoitujen norjalaisten ja tanskalaisten palauttamiseksi Ruotsiin tai Tanskaan.

1945_01_16

Kreivi Folke Bernadotte lensi Berliiniin 16.1.1945 ja tapasi muutamia natsijohtajia kuten ulkoministeri Joachim v. Ribbentropin ja Ernst Kaltenbrunnerin, Walter Schellenbergin ja Heinrich Himmlerin, SS-päällikön, joka lie ollut Hitlerin jälkeen Natsi-Saksan mahtavimpia hahmoja._ (Sekä Ribbentrop että Himmler ammensivat oppejaan Koraanista ja halusivat palauttaa saksalaista alkugermaanista uskontoa, joka vallitsi ennen kristnuskoa- Felix Kersten mainitsi kirjassaan vuodelta 1948). Bernadotte välitti tiedon, että skandinaavisia vankeja oli 13 000- kun taas Himmler arveli että vain ”pari- kolme tuhatta”

1945_02_21

21.2.1945 oli toinen kokous, missä kreivi Bernadotte sai hyväksytyksi, että skandinaavisia vankeja sai koota yhteen leiriin (Neuengamme), josta tullaan noutamaan. Hän tapasi myös ”Gross Kreutzin” piiriä: Didrik Arup Seip, Conrad Vogt-Svendsen, Wanda Hjort och Bjørn Heger. Bernadotten toinen ehdotus Himmlerille oli Hegerin muokkaama ja sekin hyväksyttiin.

Retkikunta saadaan kokoon

Monen vuoden suunnitelmien ja tanskalaisilta ja norjalaisilta saatujen tietojen kokoamisen jälkeen saatiin avustusretkikunta valmiiksi. Ruotsin Punainen risti otti yhteyttä Ruotsin Puolustuslaitokseen, joka auliisti antoi kuljetusvälineitä, vaikka oikeastaan asia oli Ruotsin valtion ja vapaaehtoisista koottua joukkoa; varustukset olivat Puolustusvoimien varastoista ja kustannukset valtion kassasta. Retkikuntaan kuului 308 henkilöä, joista 20 oli terveydenhoitohenkilökuntaa, kuten lääkäri, sairaanhoitajia, apuhoitajia. Muut olivat vapaaehtoisia rykmenteistä T1, T2 ja T4. Ylipäällikkönä ja näiden rykmenttien tarkastajana Gottfrid Björck. Varusteina oli 36 sairaankuljetuslinja-autoa; 19 kuorma-autoa; 7 henkilöautoa; 7 moottoripyörää; Hinausauto, korjaamoauto, kenttäkeittiö; Täysvarustuksena ruokaa, polttoainetta ja varaosia, joita ei saa hankittua Saksasta; Laiva Lillie Matthiessen joka toi Lyypekkiin 350 tonnia polttoainetta ja 6000 pakettia vangeille, lisäksi toinen laiva Magdalena, jotka molemmat olivat Sale´nin laivavarustamolta. Retkikunta jaettiin kolmeen linja-autokuljetusryhmään, jossa jokaisessa oli 12 linja-autoa, yksi kuorma-autoryhmä ( 12 kuorma-autoa) ja yksi huoltoryhmä. Retkikunnan kuljetuskapasiteetti oli 1000 henkilöä pitempiä matkoja ja 1200 henkilöä lyhempiä matkoja, jolloin saattoi käyttää myös kuorma-autoja ihmiskuljetuksiin. Bussit käyttivät motyyliä polttoaineena, missä on sekoituksena 50% bensiiniä ja 50 % alkoholia. Niissä oli kahdeksan sairaspaaria tai istumapaikkoja 30 ihmiselle. Polttoaineen kulutus oli pieni mailia kohden 5 litra / 10 km. Täystankki meni joka 100 kilometrilla. Joka bussilla oli 2 kuljettajaa, jotka vastasivat ajosta vuoron perään. Jotta asia ei joutuisi häirintään, Valtion Informaatiohallitus kehotti toimituksia olemaan raportoimatta. Tanskan Tukholman lähettiläs oli tarjonnut 13. 2. 1945 suurehkon vahvuuden apua: 40 bussia, 30 kuorma-autoa, 18 ambulanssia ja muuta kuljetusvälinettä, mutta sitä ei poliittisista syistä voitu silloin ottaa vastaan, vaan koko retkikunnan oli pysyttävä täysin ruotsalaisena.

1945_03_08 Retkikunnan startti

Lähtö tapahtui 8. maaliskuuta Hässleholmista Malmön lautalla Kööpenhaminaan. Tanskan vastarintaliike oli saanut tiedon ja oli valmistautunut, mutta hankaluuksia ei tullut, vaan Ruotsin retkikunta otettiin ystävällisesti vastaan.

1945_03_12

Retkikunta tuli ensimmäistä kertaa perille Friedrichsruhin linnaan, joka on 30 km Hamburgista kaakkoon, mikä on aika lähellä Tanskaa ja Neuengammen keskitysleirin lähistöllä, jonne vankien oli kokoonnuttava. Friedrichsruh kuului Otto von Bismarckille, joka oli naimisissa ruotsalaisen kanssa ja kreivi Folke Bernadotten tuttava. Retkikunta majoitettiin linnaan ja läheiseen majataloon, kun taas sotaväki pystytti telttaleirin linnanpuistoon.

Retkikuntaan oli liittyneenä saksalaisia yhteysupseereja ja korkeimpana päällystönä oli Himmlerin yhteysupseeri SS-Obersturmbannfuhrer Karl Rennau. Myös Gestapon yhteysupseeri oli mukana, hänen päällikkönsä oli Franz Göring. Kaiken kaikkiaan retkikunnassa oli 40 saksalaista upseeria, SS-miestä ja Gestapomiehiä. Saksalaiset vaativat joka toiseen kulkuneuvoon saksalaisen mukaan. Valkoisten Linja-autojen toiminta oli täysin riippuvainen yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Saksalaiset natsiaikana toimivat poliisivaltiona, jossa Gestapon ja SS-joukon yhteysmies tuli joka puolelle mukaan. Kreivi Bernadotte oli luvannut Schellenbergille tehdä parhaansa, että kolonna olisi Warnemundessa 3.3.1945, mutta tässä myöhästyttiin yhdellä viikolla. Oli vaikeuksia saada Liittoutuneilta takuita siitä, että retkikuntaan ei tultaisi hyökkäämään. Siihen aikaan oli Liittoutuneilla jo ilmatilassa täydellinen herraus ja hyökkäykset Saksan maanteillä olivat häikäilemättömässä vauhdissa. Valkoisten Linja-autojen piti pääasiassa liikkua brittiläisen lentovoiman kontrolloimilla alueilla.

1945_03_08

8. maaliskuuta 1945 ilmoitti Englannin hallitus, että on ymmärretty retkikunnan tarkoitusperät, mutta mitään takuita ei voida antaa ja ruotsalaisten kolonna liikkukoon omalla vastuullaan saksalaisessa territoriossa.

Uusia neuvotteluita

Kreivi Folke Bernadotte oli mennyt Berliiniin 6.3.1945 hankkimaan vakuuksia skandinaavisten vankien kuljetuksiin. Suomen kansalainen, Himmlerin henkilääkäri Felix Kersten oli jo tullut Berliiniin Tukholmasta. Ruotsin ulkoministeriö antoi ohjeita Berliinin lähettiläälleen Arvid Richertille, jotta hän antaisi apuaan Felix Kerstenille ja tämä voisi vaikuttaa Himmleriin. Samaan aikaan Tanskan edustajat , lähinnä Berliinin lähettiläs Otto Carl Mohr koetti saada lisää tanskalaisia vapautetuksi. Ruotsalaisten ja tanskalaisten neuvottelutavoitteet olivat jonkin verran erilaisia, ruotsalaiset neuvottelivat Himmler/Schellenbergin kanssa keskittyen kokoamaan vankeja Neuengammeniin päin. Tanskalaiset neuvottelivat Kaltenbrunnerin kanssa ja koettivat saada vankejaan vapaaksi tai internoitua Tanskan puolelle.

1945_03_12

12.maaliskuuta tanskalaiset saivat luvan suorittaa kuljetuksia 21.maaliskuuta asti.

262 vankia eri ryhmistä oli noudettu jo kotimaahan Tanskaan tanskalaisin kuljetusvälinein. Sitten tanskalaisten kuljetuksiin tuli tauko ja ruotsalaiset alkoivat kuljettaa.

Valkoisten Linja-autojen joukkokuljetukset pääsevät alkuun

1945_03_15

Friedrichsruhissa retkikunta jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä sai osalleen kuljettaa Sachsenhausenista ( Berliinin pohjoispuolelta) vankeja Neuengammeniin. Kuljetus tapahtui 15.3.1945 ja matka oli 540 km. Ja kun tehtiin 7 eri matkaa, saatiin 2200 tanskalaista ja norjalaista siirrettyä Neuengammeniin. Sven Frykman johti erästä näistä kuljetuksista ja kertoo seuraavaa. ” Henkilöt olivat suhteellisen hyväkuntoisia verrattuna siihen , mitä olin nähnyt eikä hygieniassakaan ollut valittamista. He kertoivat, että Norjasta ja Tanskasta lähetettyjen pakettien antamalla tuella he olivat pysyneet kunnossa ja viime aikoina leirilläkin kohtelu oli hieman kohentunut. He olivat kaikki liikuttuneita ja kiitollisia. Kuten me, että saimme auttaa.” _ Kun Sachsenhausenin vankeja noudettiin kontrolloitiin koko nimilista ettei Gross Kreutz-ryhmästä kukaan jäänyt unohdetuksi.

1945_03_19

Toinen ryhmä, ryhmät 2 ja 3, saivat vastuulleen hakea vankeja Etelä-Saksasta Dachausta. joka sijaitsee Munchenistä pohjoiseen ja Schömbergistä, joka on 8 mailia Stuttgartista etelään sekä Mauthausenista, joka on 12 km itään Linzistä. Nämä välimatkat olivat pidemmät kuin muissa kuljetuksissa. Pelkästään Muncheniin oli 800 km. Sitäpaitsi alkoi kuljetukset myöhemmin, koska oli odotettava lupia. Ensimmäinen kolonna lähti matkaan 19.3.1945.

1945_03_24

Eversti Björck johti 35 ajoneuvoa ja oli takaisin Neuengammenissa 24. 3 . 1945. Ruotsalainen sairaanhoitaja Margaretha Björcke kertoo seuraavaa: ” Koskaan 12 vuotisen työelämäni aikana en ole näin pienessä ajassa nähnyt näin paljon kurjuutta. Kehot täynnä paiseita päästä kantapäähän - sellaisia, joista yhdestä ainoastakin ajoksesta ruotsalainen olisi jo ollut viikon sairaskirjoilla. Laskin sellaisia ajoksia eräässäkin henkilössä kokonaista 20, mutta hän ei valittanut mitään.” _Tämä kuljetus toi vapauteen 559 henkilöä, mutta 67 liian vaikeasti sairasta oli jätettävä jäljelle. Suurena ongelmana kuljetusten aikana oli potilaiden krooninen ripuli, mikä tosin jälkivaiheessa tuli autetuksi, kun tanskalaisilta järjestyi tilapäistoaletteja, mistä heillä itsellään oli jo aiemmista kuljetuksista hyvää kokemusta. Neuengammeniin kertyi yhä enemmän vankeja ja se skandinaavisten vankien joukko, mikä oli luvattu Bernadottelle Himmleriltä, viipyi. Ruotsalainen terveydenhoitohenkilöstö ei myöskään saanut välittömästi mennä leirialueille. Kuljetusten alkuvaiheissa ei annettu linja-autojen ajaa leireille sisälle, vaan vankien oli itse kuljettava viimeinen pala matkaa, koska saksalaiset eivät antaneet ruotsalaisten nähdä leirejä.

1945_03_26

Ruotsalaisia naisia ja lapsia Ruotsiin

Jo helmikuun alusta oli pienehkö Ruotsin Punaisen Ristin retkikunta, jossa oli 6 miestä, 2 linja-autoa ja 1 henkilöauto kapteeni Hultgrenin johtamana saapunut Berliiniin. Tarkoituksena oli ollut saada kotimaahan saksalaisten kanssa naimisissa olleita ruotsalaisia naisia ja jotka halusivat palata Ruotsiin, kun Saksa alkoi luhistua. Kuljetus alkoi 26.3.1945 ja 20.4.1945 mennessä oli Ruotsiin tullut 1400 naista ja lasta Malmöön Lyypekin ja Tanskan kautta.

1945_03_27

SS:lle hantlankarina

Neuengammenin keskitysleiri oli kuitenkin ääriään myöten täynnä ja jotta saataisiin edeltä paikkoja skandinaavisille vangeille, oli SS:n siirrettävä muita vankeja toisiin leireihin. Neuengammenin leirin johto ei omannut mitään kuljetusvälineitä, vaan vaati Valkoisia Linja-autoja käyttöönsä kuljettaakseen muitten maitten vankeja ulos leiristä ja tehdäkseen sijaa vastasaapuneille skandinaaveille rakennuksessa, jonka nimi oli ”Schonungsblock”,

Noin 2000 ranskalaista, belgialaista, hollantilaista, venäläistä ja puolalaista vankia kuljetettiin muihin leireihin. He olivat hyvin sairaita, sillä ”Schonungsblock” oli sellainen paikka, jonne vietiin työkyvyttömiä, sairaita ja kuolevia vankeja. Jo kuljetuksen aikana kuoli 50-100 vankia ja vielä enemmän kuoli siinä yhteydessä, kun lähdettiin uusiin kuljetuksiin liittoutuneitten alkaessa lähestyä. Useimmat SS-ryhmän vaatimat kuljetukset tehtiin 27.3.-29.3.1945 välisenä aikana Neuengammenista Hannoverin ja Salzgitterin ja Bergen-Belsenin leireille. Ruotsalainen luutnantti Åke Svensson kirjoittaa: ” Nyt saimme nähdä miten saksalaiset käsittelivät omia internoitujaan yleensä, ranskalaisia, belgialaisia, hollantilaisia, puolalaisia ja venäläisiä. Se oli jotain hirvittävää. Tällä kertaa oli saksalaisten pakko sallia meidän ajaa sisään leireille, koska suurin osa matkustajista ei pystynyt edes kulkemaan omin jaloin sitä pientä matkaa parakeista maantielle. Näistä parakeista vain hutkittiin, tuupittiin ja johdatettiin joukko olentoja ulos, eivätkä he enää edes vaikuttaneet ihmismäisiltä”.

Viimeisin tällainen SS-kuljetus tapahtui niinkin myöhään kuin 13. 4.1945, jolloin 450 huomattavaa ranskalaista vangiksi joutunutta henkilöä piti lähettää takaisin Sveitsin kautta. Heissä oli senaattoreita, johtavia liikemiehiä ym. Vangit olisi tullut suunnitelmien mukaan toimittaa keskitysleiriin nimeltä Flossenburg, jossa heitä noutamaan piti tulla Sveitsiläisen Punaisen Ristin. Mutta osoittautui, että tämä ”luovutus Sveitsiin” oli vain valhetta ja sitä paitsi Flossenburgin keskitysleiri oli täynnä, joten vangit vietiin edelleen Theresienstadtiin, josta Valkoisten Linja-autojen piti hakea 400 Tanskan juutalaista.

Kokoamiset Neuengammeniin

Niissä kuljetuksissa , joita tehtiin 30.3.-2.4.1945 Torgaun, Muhlbergin ja Oschatzin leireistä Leipzigin ympäristöstä haettiin tanskalaisia poliiseja ja muita skandinaaveja, yhteensä 1200 vangiksi otettua. Tanskalaiset poliisit kuljetettiin kahdella tanskalaisella joukkokuljetuksella Tanskaan 3-5. 4. 1945. Kuljetus edelleen Ruotsiin jatkui 23.4. ja siinä oli 1000 em joukosta.

19.3.1945 pääsi Ruotsin Punainen Risti vihdoinkin Neuengammenin leirille ja saattoi jakaa lääkkeitä, hygieniatarvikkeita ja elintarvikkeita leirissä oleville. Siellä pystytettiin skandinaavialainen osasto ja olosuhteet kohentuivat sen verran, että tästä syntyi negatiivista asennetta muitten kansakuntien jäsenten joukkoon.

1945_03_28

Kreivi Folke Bernadotte tuli Berliiniin Tukholmasta 28.3.1945 tekemään uusia neuvotteluja Himmlerin kanssa. Hän halusi saada kaikki vangitut ja maistaan poisviedyt skandinaavit Ruotsiin, myös Skandinavian juutalaisia, jos mahdollista sekä pääsyn leirille.

30.3.1945

Kreivi Folke Bernadotte sai ensimmäisen kerran käydä Neuengammen leirissä. Eräs tanskalainen vangiksi otettu JB Holmberg muistelee tästä. ”Kerta ensimmäinen Neuengammenin historiassa ei viuhunut natsipyöveleitten Paulyn ja Thumannin piiskat. He hiipivät Bernadotten jäljissä, yhtäkkiä kovin hööveleinä ja palvelunhaluisina ---olimme silloin varmoja että tulisimme pääsemään takaisin kotiin”.

1945_04_02

Huhtikuun alussa oli Neuengammenin skandinaaviset vangit koossa, mutta operaatio vei aikaa. Eversti Björck palasi Ruotsiin ja majuri Sten Frykman alkoi johtaa joukkokuljetuksia. Osa henkilökunnastakin palasi, mutta kun päiväpalkkaa lisättiin, puolet henkilöstöstä (130) jäi jäljelle.

2.4.1945 lähti uusi retkikunta kohti E-Saksaa, josta oli haettavissa viimeiset Mauthausenin ja Dachaun skandinaavit. Yhden linja-auton, jossa oli mukana norjalainen lääkäri Björn Heger, piti etsiä 30 vankia ”Gross Kreutz”:sta jonka luultiin sijaitsevan Schömbergin alueella. Olosuhteet olivat vaikeita ja Molin kirjoittaa: ” Matkalla Schömbergiin oli ilmasota hyvin aktiivia ja liittoutuneitten hävittäjät lensivät monta kertaa yli, tosin tulittamatta meitä. Eräässä kaoottisessa kohdassa emme voineet vain ajaa ohi Punaisen Ristin merkeillä, vaan jäimme auttamaan antaen ensiavun. Vammat olivat hyvin laajoja eräillä.”

Leirissä, jonka nimi oli Vaihingen, oli vain 16 enää 30:stä hengissä. Henkiin jääneet olivat vakavasti sairaita. Heissä oli Trygve Bratteli ja Kristian Ottosen. Kaikenkaikkiaan tämä joukkokuljetus pystyi auttamaan 75 vankia, joista 16 oli Vaihingenin leiristä, 16 naista, ”NN-vankia”, Mauthausenista ja 343 vaikeasti sairasta Dachausta.

Tanskalaiset tulevat apuun

1945_04_05

5. huhtikuuta matkusti noin puolet ruotsalaista henkilökuntaa kotimaahan ja heidän sijaansa tuli tanskalaisia, minkä saksalaiset hyväksyivät ja Ruotsin ulkoministeriökin hyväksyi. Tanskan ulkoministeriöstä Frants Hvass tuli johtamaan joukkokuljetuksia, joissa oli käytettävänä nyt Tanskan ulkoministeriön toimittamat 33 linja-autoa, 14 ambulanssia, 7 kuorma-autoa ja 4 henkilöautoa.

1945_04_08

Tanskalaiset ja ruotsalaiset integroivat yhteistoimintansa ja 8.4. 1945 aktioon osallistui ruotsalais-tanskalainen työryhmä ruotsalaisten kommennuksessa. Myös tanskalaiset kuljetusvälineet olivat valkeaksi maalattuja, mutta käyttivät Tanskan lippua Punaisen Ristin lipun sijasta. Ne vangit, joita pidettiin tavallisissa vankiloissa ( kuritushuoneissa), olivat oma ryhmänsä ja näiden hakemiseen annettiin ensimmäinen lupa huhtikuussa. 9.4.1945 Berliiniin lähetetty Folke Bernadotte johti ruotsalais-tanskalaista joukkokuljetusta , jossa haettiin 200 kuritushuonevankia, joista oli Vogt Svendsen antanut tietoa. Yhteensä 211 kuritushuonevankia 20 eri vankilasta käytiin hakemassa, niitä vankiloita oli Waldheimissa , joka on Dresdenistä itään ja Dresdenissä, Cottbusissa, Luckanissa, Zeithinissä ja Grotischissa. Kun palattiin Neugammeniin 11.4., nähtiin ensimmäisen kerran saksalainen auto, joka oli merkattu samalla tavalla kuin Valkoiset Linja-autot, Punaisen Ristin symbolein.

15.4.1945

saatiin haettua 524 vangittua Mecklenburgista.

Theresienstadt

Ne Tanskan juutalaiset, jotka eivät olleet ehtineet paeta, oli vangitsemisen jälkeen kuljetettu Theresienstadtin keskitysleirille. Se sijaitsi Terezin- nimisen kauungin lähellä nykyisen Tjeckian alueella. Kesti ennen kuin saksalaiset antoivat tie-selvä-merkkiä ja Liitoutuneet olivat jo silloin lähellä.

1945_04_12

Saksalaisen yhteysupseerin Rennaun onnistui lopulta saada Gestapolta lupa ja 12.4. 1945 kapteeni Folke Bernadotten komennossa lähti retkikunta liikkeelle joukkokuljetusvälineinä 23 ruotsalaista linja-autoa, 12 ruotsalaista autoa ja 3 moottoripyörää sekä joukko tanskalaisia ambulansseja mukana tanskalaisia lääkäreitä ja sairaanhoitajia

Nyt oli tilanne Saksassa kriittinen ja ruotsalaiset autonkuljettajat saivat tiedon suurista riskeistä. Viime hetkellä koetti Ruotsin ulkoministeriökin pysäyttää lähdön, koska oli saatu tietää, että Venäjän voimat olivat tukkineet teitä, mutta lähdettiin kuitenkin . Mukana oli Neuengammenista 450 ranskalaista vankia, joita SS sanoi lähettävänsä Schweiziin Flossenbergin leirin katta, mikä oli valhe ja vangit vietiin silloin Theresienstadtiin.

1945_04_15

haettiin 423 Skandinavian juutalaista takaisin Tanskaan ja matkalla mentiin ohi Dresdenin, mutta se oli hävitetty maan tasalle. Yöllä pysähdyttiin Potsdamissa, jota oli juuri ennen pommitettu. Joukkokuljetus pääsi kyllä Padborgiin 17.4.1945 ja lähetettiin lautalla yli Malmöön.

1945_04_18

Ensimmäinen hyökkäys Valkoisia Linja-autoja kohtaan tapahtui 18.4.1945, kun Friedrichsruhin tanskalainen leiri joutui Liittoutuneitten hävittäjäin hyökkäyksen kohteeksi. Neljä autonkuljettajaa ja yksi sairaanhoitaja saivat vammoja ja 10 autoa tuhoutui. Seuraavina päivinä oli vielä enemmän ilmahyökkäyksiä ja monia kuoli ja haavoittui.

Matka Ruotsiin

1945_04_20

Bernadotte oli tehnyt uusia neuvotteluita ja saanut selvä-merkkiä ja saattoi alkaa evakuoida vakavasti sairaita, joitten kuljetus alkoi Neuengammenista 9.4.1945 12 bussilla ja 8 ambulanssilla. 153 vankia, joista suurin osa oli vuodepotilaita, tuotiin Tanskaan. Padborgiin oli tanskalaiset tehneet karanteenin, jossa vangit saivat levätä ennen matkaa Kööpenhaminaan, josta he menivät laivalla Malmöön. 18.4.1945 mennessä oli 1216 sairasta tanskalaista ja norjalaista vankia lähetetty Ruotsiin. Kaksi päivää myöhemmin 20.4. 1945 evakuoitiin kaikki skandinaavialaiset vangit Neuengammenista.

19.4. oli neuvotteluissa olleet Bernadotte, Frykman, Richert ruotsalaisten puolelta , saksalaisten puolelta Rennau ja tanskalaisista Hvass ja Holm. Tilanne oli akuutti, kuljetusvälineistä oli puutetta. Tanskalaiset tarjosivat Jyllanin insatsia, mikä nyt otettiin vastaan. Kaiken kaikkiaan evakuoitiin 4255 tanskalaista ja norjalaista vankia 120 bussilla, joista 20 oli ruotsalaista ja 100 tanskalaista. Muutama päivä myöhemmin Tanska lähetti vapautettuja vankeja lautalla edelleen Malmön kautta Ruotsiin.

1945_04_22

Evakuointi Ravensbrückistä

Ravensbruck oli keskitysleiri noin 90 km Berliinistä pohjoiseen ja se oli tehty vangituille naisille vuonna 1938. Huhtikuun 8. pv 1945 evakuoitiin noin 100 skandinaavialaista naista joissa oli 2 ranskatarta joukossa ja heidät vietiin suoran Padborgiin Tanskaan. Folke Bernadotte oli kuitenkin saanut luvan Himmleriltä hakea kaikki sairaat vangit ja niin 22.4. autojono 15 tanskalaista ambulanssia Friedrichsruhista kapteeni Arnoldssonin johdolla nouti sairaat naiset Ravensbruckista.

Kun leiriin tultiin, seurasi kaaos. Arnoldsson sai tietää, että hän saa ottaa mukaansa kaikki ranskalaiset, belgialaiset, hollantilaiset ja puolalaiset naiset, yhteensä 15 000. Arnoldsson päätti ottaa kaikki, vaikka se oli 3 kertaa niin paljon kuin valkoiset linja-autot olivat pelastusoperaatioissa pelastaneet jo. Ambulanssit ottivat 112 sairasta naista. Lyypekkiin tultaessa Arnoldsson ilmoitti Folke Bernadottelle lisäkuljetusvälineitten tarpeesta ja sai lupauksen resursseista, jotka voidaan asettaa käyttöön.

1945_04_23

Kaksi uutta joukkokuljetusta saapui Ravensbruckiin ja ensimmäinen saattoi lähteä liikkeelle leiristä 786 ranskalaista naista mukanaan ja suurin osa tuli suoraan Padborgiin. Toinen osa kuljetusryhmää nouti 360 ranskalaista naista.

1945_04_25

Viimeinen retkikunta saapui Ravensbruckiin 25.4.1945

Nyt alkoi tilanne Saksassa pahentua nopeasti. Kuljetuksia tulitettiin. Leirissä kerättiin 706 ranskalaista, belgialaista, hollantilaista ja puolalaista naista erääseen joukkokuljetukseen, jossa oli tanskalaisia ambulansseja ja kuorma-autoja kansainvälisen Punaisen Ristin merkin alla Tähän joukkokuljetukseen iski matkalla Padborgiin Liittoutuneitten hävittäjä. Ainakin 11 kuoli ja 26 haavoittui. Lopullinen kuolinluku oli 25.

Viimeisessä joukkokuljetuksessa, jota johti luutnantti Svensson, oli 934 naista, useimmat olivat puolalaisia tai ranskalaisia, amerikkalaisia tai englantilaisia, 20 linja-autollista. Yön aikana autokolonna joutui hävittäjätulitukseen , mutta ketään ei vahingoittunut ja kolonna tuli Padborgiin 26.4. 1945. Tämä olikin viimeinen ruotsalaisten kuljetus ennen kuin Saksa laski aseet.

Ruotsalaiset saivat käyttöönsa junan, jossa oli 50 tavaravaunua ja niihin sullottiin 80 vankia joka vaunuun yhteensä 3989 naista. Juna lähti Ravensbruckista 25.4. 1945 ja tuli Lyypekkiin 29.4.1945. Sen jälkeen kun naiset olivat saaneet ruokaa, juna jatkoi edelleen Tanskaan. Muutamassa päivässä saatiin n. 7000 naista pelastettua Ravensbruckista Tanskaan ja edelleen Ruotsiin.

1945_04_28

Viimeiset evakuoidut

Ratsumestari Ankarcrona johti 28.4.1945 Punaisen Ristin autokolonnan Neu-Brandenburgin leiriin. Kolonna , jota ohitti venäläiset joukot, löysi 200 marssiin pakotettua naista ja otti nämä kyytiin ja palasi Lyypekkiin. Saksalainen Gestapomies Franz Göring organisoi junakuljetuksen Hamburgista 2000 naiselle (960 juutalaista, 790 puolalaista ja 250 ranskalaista naista) ja he saapuivat Padborgiin 2 toukokuuta 1945. Tämä kuljetus ei ole laskettu mukaan Punaisen Ristin katsaukseen pelastetuista, mutta katsotaan kuitenkin oikeaksi mainita tämä kuljetus Valkoisten Linja-autojen yhteydessä.

1945_04_30

Ruotsalainen laiva Magdalena kuljetti 223 vankia ja Lillie Matthiesen kuljetti 225 vankia Lyypekistä. Nämä olivat vankeja jotka oli pakotettu marssimaan Neuengammenista. Venekuljetukset järjesti ruotsalainen lääkäri Hans Arnoldsson apunaan Björn Heger.

1945_05_03

Menetettiin tuhansia Neuengammenista tulevia naisvankeja, yhteensä 7500, joita oli sullottu laivaan SS Cap Arcona, kun se 3.5. joutui brittienilmavoimien pommitukseen.

1945_05_04

Viimeinen ryhmä naisvankeja lähti lautalla Kööpenhaminasta Malmöön 4. toukokuuta 1945.

Tanskan vastaanottokeskukset

Padborg rajakaupunkina oli suuri vastaanottoasema, jossa vapautetut saivat ravintoa ja lääkärinapua ennen kuin matka jatkui Tanskaan ja Ruotsiin, missä oli Lääninhallitus ja Siiviilipuolustus ottamassa vastuuta tulijoista. Ruotsissa kaikki menivät karanteenin kautta. Oli 23 laitosta, joista useimmat olivat Malmön läänissä. Niissä oli 11 000 vuodesijaa. Polikliinisiä terveyskeskuksia pystytettiin ja niissä toimi norjalaisia ja tanskalaisia lääkäreitä, jotka itse olivat joutuneet sodan jaloissa pakenemaan. Mutta monille apu oli liian myöhä ja 110 kuoli aivan heti Ruotsiin tultuaan, useimmat menehtyneet olivat puolalaisia.

Ruotsin Punaisen Ristin statistiikan mukaan pystyttiin pelastamaan 15 345 vankia ja heistä oli 7795 skandinaavialaista ja 7550 muista maista. Noin 1500 saksalaisruotsalaista kuljetettiin Ruotsiin. Neuengammenista kuljetettiin 2000 muihin leireihin, jotta olisi saatu paikkaa skandinaavisille vangeille. 400 ranskalaista vankia kuljetettiin Neuengammenista Theresienstadtin leiriin, koska heitä ei voitu kuljettaa edelleen Flossenburgiin.

Ruotsille tämä Valkoisten Linja-autojen aktio oli triumfi, joka merkitsi sitten, kun oli rauha tullut, sitä hyvää tietoisuutta, että ei jäänyt tekemättä se auttava kädenojennus silloin, kun hätä oli suurin. Bussien paluut Tanskan kautta olivat riemullisia. Omaa kansaa oli pystytty pelastamaan varmasta tuhosta ja vähän muitakin.

Näistä valkoisista busseista ja Ruotsin Punaisen Ristin aktiosta on enemmän tietoa WIKIPEDIA lähteessä The White Buses

De vita bussarna

Myös Suomen osalta tärkeä diplomaattinen henkilö asiassa oli Tartossa syntynyt Felix Kersten, sillä hänellä on taustanaan Suomen sotaväki ja Suomen kansalaisuus, myös Ruotsin kansalaisuus 1953 lähtien.

Muistiin historiasta. Käännöstä ruotsinkielisestä tekstistä.

L Bright 2007-02-11 19:11

Kotisivulle II maailmansodan historiasta.

Tanska ja II maailmansota. Tanskan miehitys. Valkoiset linja-autot.

HUHTALA Pauli.(1948)
Saksa hyökkää Pohjolaan. Toinen maailmansota.(1948)

Kuten etelässä Saksa nitisti Jugoslavian pyrkiessään tuhoamaan Kreikkaa niin samalla tavalla Pohjolassa joutui monta maata sen tallaamaksi, koska se koetti hyökätä Englannin kimppuun päävihollisenaan ja tarvitsi siihen kaikki rannikkoasemat kaikkialla. Hollanti, Belgia ja Ranska joutuivat Saksan haltuun ja samoin Pohjolan muut maat tulivat kohteeksi. Vasta silloin voitiin aavistaa, että molemmat sotaretket olivat osasuorituksia siitä perin pohjin ja huolella valmistellusta ja toimeenpannusta strategiasta, jolla Saksa oli aikonut nujertaa pahimman läntisen vastustajansa Englannin. (Kommentti: Englannissa oli usea sata tuhat juutalainen asumassa).

NORJAN ja TANSKAN rannikot samoin kuin myöhemmin vallattavat Hollannin, Belgian ja Ranskan rannikot soisivat Saksalle mahdollisuudet rakentaa meri- ja ilmavoimilleen sellaiset tukikohdat, joista sotatoimet Englannin nujertamiseksi olisivat mahdollisimman tehokkaat ja jotka tarjoisivat tukialueen maihinnousuoperaatiota varten.

http://www.bibl.u-szeged.hu/bibl/mil/ww2/map/norvegia.html

http://vlib.iue.it/history/mil/ww2.html

Suomen- Venäjän talvisodan päätyttyäkin molemmat sotaakäyvät osapuolet seurasivat valppaasti Pohjolan tapahtumia. Kumpikin pelkäsi vastustajan saavan jalansijaa näissä puolueettomissa maissa. Tätä toimeliasta mielenkiintoa todistavat kevättalvesta 1940 alkaen useasti toistuvat Norjan aluevesien loukkaukset, joihin molemmat sotaakäyvät puolet syyllistyivät. Tunnetuin näistä oli saksalaisen höyrylaivan Altmarkin tuhoaminen Jössingin vuonossa Norjan rannikolla huhtikuussa 1940. Saksalainen kauppalaiva Altmark oli toiminut saksalaisen taistelulaivan Admiral Graf Speen varastoaluksena aina siihen saakka, kun mainittu taistelulaiva joulukuussa 1939 upotettiin La Platan luona Etelä-Amerikan rannikolla.

http://sv.wikipedia.org/wiki/La_Plata

Taistelulaivan tuhon jälkeen Altmark lähti seikkailurikkaalle kotimatkalleen mukanaan kolmisen sataa englantilaista sotavankia. Tämän laivan kulkua englantilaiset olivat jo jonkin aikaa seuranneet, kunnes englantilainen risteilijä Cossack 17.2. 1940 hyökkäsi sen kimppuun Jössingen vuonossa, vapautti sotavangit ja upotti laivan.

http://en.wikipedia.org/wiki/Norwegian_campaign

Sodan myrskykeskus oli uudelleen lähestymässä Pohjolaa; sen osoitti länsivaltojen 8.4.1940 Norjalle ja Ruotsille tekemä ilmoitus siitä, että liittoutuneet olivat miinoittaneet (*) näiden valtakuntien aluevesiä. Sodanuhkaa oli kyllä aavistettu, sillä huhtikuun alkupäivinä sekä Tanskan että Norjan Berliinin- lähettiläät olivat lähettäneet hälyttäviä tietoja hallituksilleen, mutta tilanteen nopea kehitys tuli joka tapauksessa yllätyksenä kummankin maan hallitukselle. Saksa oli kyennyt ihmeteltävän salassa suorittamaan valmisteluansa.

http://www.emg.umu.se/publications/old/publications.htm

(Fish status survey of nordic lakes: soecies composistion, distribution, …. Influence of drainage from *old mine deposits on benthic macroinvertebrate …) ( Vanhoja miinoja on edelleen pohjoisen merissä kuten tiedetään)

http://www.foi.se/FOI/Templates/NewsPage____5533.aspx

TANSKAN MIEHITYS

Tanskan rauhanajan armeijaan kuului 7 jalkaväkirykmenttiä, yksi polkupyörärykmentti ja vähäisempiä erikoismuodostelmia; ratsuväkeä yksi kaartin husaarirykmentti ja yksi rakuunarykmentti; tykistöä kaksi kevyttä kenttätykistörykmenttiä, yksi raskas kenttätykistörykmentti ja yksi ilmatorjuntarykmentti, teknillisiä joukkoja yksi pioneerirykmentti. Lentojoukkoja Tanskalla oli kaikkiaan n 30 hävittäjää ja n 30 tiedustelukonetta. Nämä jakaantuivat armeijan ja laivaston kesken. Operatiivisesti itsenäisiä maajoukkoja ei ollut. Nämä joukko-osastot oli ryhmitetty kahteen divisioonaan, toinen Jyllannissa ja toinen Sjaellannissa. Jyllannin divisioonan tehtävänä oli puolustaa Tanskan maarajaa Saksaa vastaan. Sjaellannin divisioonan tuli suojata Tanskan saaria ja erityisesti pääkaupunkia.

Rauhanajan oloissa Tanska oli kouluttanut vain vähäisen osan vuosittaisista palveluskelpoisista asevelvollisista. Niinpä Tanskalla ei suursodan syttyessä ollutkaan koulutettuja reservejä muuta kuin 90 000 miestä. Keväällä 1939 kutsuttiin näistä reserviläisistä palveluksen 9000 miestä, mutta heidät kotiutettiin heinäkuussa 1939. Saksan – Puolan sodan syttyessä kutsuttiin uudelleen palvelukseen yhteensä 16 000 miestä ja sen lisäksi kutsuttiin 8000 sotilaskoulutusta vailla olevaa miestä valmennettavaksi ilmasuojelutehtäviin.

Tanskan laivaston vahvuus oli yhteensä 2 tykkivenettä, 11 sukellusvenettä, 17 torpedovenettä sekä vähäisempiä apualuksia, yhteensä kaikkian 50 sotalaivaa.

Saksan miehittäessä maan Tanskalla oli aseissa kaikkiaan 35 000 miestä, niistä Jyllannissa 10 000 ja saarilla 15 000.

MIEHITYSSUUNNITELMA

Kevättalven 1940 kuluessa Saksa oli ominaisella perinpohjaisuudellaan valmistautunut Pohjolan sotaretkeä varten. Äärimmäisessä salaisuudessa oli joukkoja keskitetty Saksan luoteisosiin, ensi sijassa Kieliin ja Wilhelmshaveniin sekä näiden väliselle alueelle. Joukoille varattu tehtävä edellytti yllättävää ja nopeaa toimintaa, ja siitä johtui, että ei joukoille eikä niiden alijohtajille ilmoitettu tehtäviä ennenkuin yöllä 8-9.4. 1940, jolloin hyökkäyksen oli määrä alkaa. Perinpohjaisesta varovaisuudesta johtuikin, että hyökkäys tuli ainakin ajankohtaan nähden täydellisenä yllätyksenä.

Tanskan ja Norjan miehityksiin varattujen maa-, meri- ja ilmavoimien ylipäällikkönä toimi jalkaväen kenraali von Falkenhorst, merivoimien komentajana amiraalit Saalwächter ja Carls, ilmavoimia komensi kenraaliyliluutnantti Geissler. Tanskan miehityksen ylipäällikkönä toimi lentäjäkenraali Kaupisch.

Tanskan miehitykseen oli varattu seuraavat alukset:

Korsoriin ja Nyborgiin suoritettavia maihinnousuja varten oli käytössä vanhempi saksalainen taistelulaiva Schleswig-Holstein, sekä lisäksi muutamia miinanetsijöitä, koululaivoja ja apualuksia.

Kööpenhaminaan suoritettavaa maihinnousua varten oli käytössä apuristeilijä Hansestadt Danzig sekä muutamia vartioaluksia.

Middelfartiin, Vähän Beltin sillan päätepisteeseen oli käytössä joukko miinanetsijöitä, miinanraivaajia ja miinanlaskijoita.

Gjedseriin suoritettavaan maihinnousuun oli käytössä samoin joukko miina-aluksia.

Tanskan länsirannikolle (Esbjerg) suoritettavien maihinnousujen alukset lähtivät Wilhelmshavenista ja itärannikolle suunnatut alukset Kielistä.

Maihinnousualukset lähtivät liikkelle illalla 8.4. 1940 niin, että ne tulisivat olemaan perillä 9.4. aamuhämärissä. Samalla hetkellä, kun yllä mainitut viisi maihinnousuryhmää yllättäen nousivat maihin määräsatamissa, alkoivat yön kuluessa rajanpintaan keskitetyt saksalaiset maavoimien joukot hyökkäyksen Tanskan rajan yli sekä Tönderin että Flensburgin kautta kulkevien teiden suunnissa. Kummallakin suunnalla oli varmistamassa yksi tanskalainen pataljoona, jotka lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen vetäytyivät taaksepäin.

Sekä hyökkäys rajan yli että maihinnousut alkoivat kl 4 30 ja samalla hetkellä jätti Saksan Kööpenhaminan ministeri Tanskan hallitukselle nootin, jossa Saksa ilmoitti ottaneensa tehtäväkseen Tanskan puolueettomuuden suojaamisen. Samana ajankohtana risteilivät Tanskan ja erityisesti Kööpenhaminan yläpuolella vahvat saksalaiset lentomuodostelmat.

Tanskan miehitys oli kokonaisuudessaan suoritettu loppuun 10.4. iltaan mennessä. Miehityspäivän aamuna oli ollut vähäistä laukaustenvaihtoa vain Jyllannin rajalla Haderslevissä ja Kööpenhaminassa Amalienborgin linnan edustalla. Tanskan hallitus taipui Saksan vaatimuksiin jo 9.4. aamulla ja kielsi heti sen jälkeen joukkoja tekemästä vastarintaa. Tanskan pitkäaikainen miehitys alkoi.

TANSKA MIEHITETTYNÄ

Taloudellisessa suhteessa Tanskan miehitys oli alusta alkaen raskasta, sillä Tanskan kaikki vientiyhteydet länteen katkesivat, eikä asiaa auttanut se, että saksalaiset lupautuivat ostamaan kaiken tarvikeylijäämän. Kaikki myynnit vietiin clearing-tilille, joka viitenä miehitysvuotena kasvoi lopulta 10 miljardiin kruunuun.

Tanskan miehityskauden mielenkiintoisin ilmiö on maanalainen vastarintaliike, joka sai alkunsa jo 1940. Eräät suursodan ratkaisevat tapahtumat kuten Saksan - Venäjän sodan syttyminen, saksalaisten musertava tappio Stalingradissa, liittoutuneitten maihinnousu Ranskassa jne olivat kaikki omiaan vahvistamaan vastarintaliikkeen kasvua ja sen toimintaa. jo syyskuussa 1942 vastarintaliikkeen sabotaasityöt olivat saavuttaneet sellaisen laajuuden, että Tanskan pääministerin Thorvald Stauningin oli virallisesti tuomittava ne ja varoitettava niiden maata vahingoittavasta merkityksestä. Esimerkkinä siitä, miten aivan viattomatkin toimenpiteet aiheuttivat Tanskan ja Saksan välien kärjistymisen, mainittakoon seuraava tapaus. Tanskan kuninkaan syntymäpäivänä 26.9.1942 oli myös Hitler lähettänyt onnittelusähkeen, johon kuningas tavanmukaiseen tapaan vastasi kiitossähkeellä. Tämän kiitossähkeen sanamuoto kuului ”Besten Dank. Christian Rex”.Tämä herätti Saksassa siinä määrin epäluuloa että v. Ribbentrop muutamia päiviä myöhemmin lausui Tanskan kuninkaan häväisseen Hitleriä vastaamalla onnitteluihin aivan kuin olisi kuitannut tavaralähetyksen perilletulon.

http://en.wikipedia.org/wiki/Christian_X_of_Denmark

http://www.holocaust-trc.org/yello_lp.htm

Seuraamuksena tästä sähkeestä oli, että Saksan – Kööpenhaminan ministeri kutsuttiin kotiin ja Tanskan Berliinin-ministeri sai passinsa. Saksan miehitysviranomaisten ote Tanskaan kiristyi jopa siinä määrin, että Saksa suunnitteli Tanskaan muodostettavaksi samanlaisen hallituksen, kun Norjassakin silloin oli.

Sabotaasitoiminta kasvoi 1941 ja 1944 siinä määrin, että rautateiden, siltojen ja teollisuuslaitosten hävittämiset olivat melkein jokapäiväisiä tapahtumia ja Kööpenhaminan kaduilla saattoi syntyä tulitaisteluja vastarintaliikkeen miesten ja saksalaisten välillä. Vaikea kriisi syntyi elokuun 29. päivänä, jolloin saksalaiset kostona erään saksalaisen upseerin surmaamisesta vaativat poikkeustilan julistamista ja jopa kuolemanrangaistuksen käytäntöön ottoa sabotaasitoiminnassa. Kun Tanskan hallitus hylkäsi tämän vaatimuksen, ryhtyivät miehitysviranomaiset vastatoimenpiteisiin vangiten useita satoja tanskalaisia. Kun saksalaiset yrittivät riisua Tanskan laivaston aseista, upottivat tanskalaiset useimmat laivoistaan, osan paetessa Ruotsin rannikolle. Tanskan armeijaa oli saarilla jäljellä vielä pari tuhatta miestä, joiden kimppuun saksalaiset kävivät 29. päivän vastaisena yönä. Paikoitellen kehittyi sitkeitä kamppailuja, erityisesti Tanskan kuninkaan linnassa Sorgenfrissä, missä saksalaiset julistivat kuninkaan vangituksi.

Neljännen miehitysvuoden loppuun mennessä saksalaiset olivat vanginnet kaikkiaan noin 5000 tanskalaista, joista 102 teloitettiin ja 600 kuoli keskitysleireillä

( Huom. tämä Pauli Huhtalan tieto on vuodelta 1948 painettua tekstiä).

Kun liittoutuneet olivat suorittaneet maihinnousun Normandiaan, muodostui Tanskan maanalaisen vapaus- ja vastarintaliikkeen kosketus liittoutuneisiin hyvin kiinteäksi ja maan lähestyvää vapautumista silmällä pitäen aseistettiin ja organisoituun vastarintaliike uudelleen. Tanskan maanalaisen armeijan vahvuus oli kaikkiaan 43.000 miestä.

1945 TANSKAN VAPAUTUS

Montgomeryn armeijaryhmän hyökkäyksen lähestyessä Itämeren rannikkoa toukokuun alkupäivinä 1945 Saksan armeijan jäännökset pakkautuivat Tanskan rajoja vasten ja sen laivaston jätteet koottiin Kööpenhaminaan.

Ratkaisu tapahtui 5.5. 1945, jolloin kaikki saksalaiset joukot Pohjois-Saksassa, Hollannissa ja Tanskassa antautuivat ehdoitta. Tanskan lopullinen vapautus saksalaisista miehitysjoukoista ei vaatinut uhreja. ”

Muistiin Huhtalan kirjan mukaan Tanskan miehityksestä II maailmansodan aikana.

• Lisätietoja :

Kun Natsisaksa alkoi vaatia Tanskan juutalaisten luovutusta, Tanskalaiset ehtivät evakoida
99 % heistä Ruotsiin. Tämä onkin Holokaustiajan historian valoisimpia muistoja Juudan kansalle.
http://isurvived.org/Denmark-Holocaust.html

Kuitenkin natsien raatelevat pedot ehtivät raastaa kodeistaan 464 Tanskan juutalaista Theresienstadtin ghettoon Tsekkoslovakiaan. Tanskalaiset pitivät yhteyttä näihin poiskuljetettuihin ja lähettivät paketeita ja saivat vielä neuvottelemalla muutamia heistä pelastettua myöhemmässä vaiheessa.

Tanskan konsentraatioleirit
http://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/Holocaust/Denmarkcampmap.html

Muut leirit, joiden joukossa myös ne, joihin tanskalaisia juutalaisia kuljetettiin.
http://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/Holocaust/ccmaptoc.html


L Bright 14.2.2008 11:41

PS. Ruotsin TV 19.5.08 esitti tarkempaa tietoa Tanskan kansan kyvystä kätkeä juutalaisensa hädän hetkellä. Pogromin päivästä oli saatu tieto, joten useimmat ehtivät pakosalle. Moni siirtyi Ruotsiin 481 juutalaista kuljetettiin Theresienstadtiin, mutta tanskalaiset pitivät niin kiinteää yhteyttä vangittuihin, että suurin osa saatiin valkoisilla busseilla kuljetettua takaisin Tanskaan. Pieni osa oli menehtynyt ennen kuin ruokapaketteja (450) alkoi saapua.
 Muistiin 20.5.08